Löydä apua
Tarjoan psykoanalyyttista psykoterapiaa aikuisille. Työskentelyni pääpaino on pitkissä intensiivisissä psykoterapioissa, mutta myös lyhyemmät hoitojaksot ovat mahdollisia. Lyhyempiin hoitohin soveltuvat esim. kriisitilanteet tai jonkin tietyn yksittäisen ongelman tutkiminen terapeutin kanssa.
Psykodynaamista psykoterapiaa nuorille ja aikuisille. Psykoterapia on matka itseen ja tavoitteena on itseymmärryksen lisääntyminen. Psykoterapiassa yritetään kohdata ja työstää hankaluudet, jotka estävät asiakasta elämästä sellaista elämää, jonka hän tuntee itselleen kuuluvan.
Olen psykodynaamien ja ratkaisukeskeinen psykoterapeutti ja minulla on sosiaalialan koulutus. Olen myös mindfulness-ohjaaja. Olen toiminut sosiaalialalla pitkään eri tehtävissä. Viimeksi lasten ja nuorten parissa vuodesta 2005.
Olen perheterapeutti ja psykodynaaminen yksilöpsykoterapeutti. Taustakoulutukseltani olen lasten- ja nuorisopsykiatri sekä filosofian tohtori. Lisäksi olen avoimen dialogin kouluttajapsykoterapeutti. Minulla on vapaita aikoja tällä hetkellä tiistaisin ja perjantaisin aamu- ja päiväaikaan.
Opiskelen psykodynaamiseksi psykoterapeutiksi ja tarjoan koulutuspsykoterapiaa aikuisille. Koulutuspsykoterapian lisäksi minulle voi varata keskusteluaikoja ja kriisiterapia-aikoja. Olen terapeuttina helposti lähestyttävä, kuunteleva ja rauhallinen.
(Huom! vain päiväaikoja vapaana.) Vastaanottoni sijaitsee Espoon Leppävaarassa Sellon välittömässä läheisyydessä. Olen valmistunut psykodynaamiseksi nuorisopsykoterapeutiksi vuonna 2013 ja syksyllä 2024 työnohjaajaksi ja kouluttajapsykoterapeutiksi.
Vapaana paikka dynaamiseen/ analyyttiseen psykoterapiaan/ kuvataidepsykoterapiaan. Tiiviydellä 1-2 krt/vkossa, päiväaikoja ma-to päivinä. Myös mahdollisuus Etä terapiaan. Lisäksi tarjolla paikka lyhytpsykoterapiaan (5-20 krt), sekä mahd. yksittäisiin konsultaatioihin.
Psykologi, psykodynaaminen psykoterapeutti (ET) ja psykoanalyytikko (VET). Yksilö- ja perhekäynnit sekä neuvontakäynnit. Psykoterapian arviointikäynnit. Lyhyt ja pitkäkestoinen psykoterapia ja psykoanalyysi (Kela-pätevyys). Kriisiterapia, kasvatus- ja perheneuvonta. Aikuiset ja nuoret (alkaen 17 v.)
Olen aikuisten psykoanalyyttinen yksilöpsykoterapeutti ja kuvataidepsykoterapeutti (YET). Työkokemukseni on kertynyt julkiselta ja yksityiseltä sektorilta, työterveyshuollosta, yleissairaalapsykiatrialta ja psykoterapeuttina toimimisesta kaikkinensa yli 40 vuotta.
Vaativan erityistason psykodynaaminen psykoterapeutti (VET). Olen perehtynyt myös kuvataideterapiaan. Vastaanottoni sijaitsee Tampereen Juhannuskylässä. Psykoterapian tavoitteena on psyykkisten oireiden lievittyminen ja voimavarojen vapautuminen itseymmärryksen syventymisen kautta.
Ihmisen elämä on ainutlaatuista ja arvokasta ja joskus erittäin vaikeaa. Tarjoan apua ahdistuksen, masennuksen ja erilaisten elämäntilanteiden ja -kokemusten käsittelyyn. Psykodynaaminen / psykoanalyyttinen psykoterapia on terapiamuoto nykyhetken ja oman elämänkaaren tutkimiseen ja ymmärtämiseen.
Olen ammatiltani yksilöpsykoterapeutti ja lastenpsykiatrian erikoislääkäri. Psykoterapeuttina minua kiinnostaa sisäinen maailmasi, jonka asiantuntija ja löytöretkeilijä-tutkija sinä olet. Tulen sinne kanssakulkijaksesi. Tervetuloa seikkailuun!
Kuvataidepsykoterapiassa kuvallinen ilmaisu on keskustelun ohella osa terapeuttista vuorovaikutusta, jonka tavoitteena on psyykkinen hyvinvointi. Yhdessä kanssasi pyrimme ymmärtämään mielen sisäisiä ristiriitoja ja löytää keinoja näiden ristiriitojen helpottamiseksi.
Haluan tarjota sinulle turvallisen tilan, jossa voit pysähtyä kokemustesi äärelle. Tarjoan lyhyttä ja pitkää psykoterapiaa aikuisille ja yli 16-vuotiaille nuorille. Voit myös kysyä lyhytkestoisempia keskustelukäyntejä esimerkiksi kriisitilanteissa.
Minulla on vankka, yli 30 v kokemus psykoterapian ja terveydenhuollon saralla. Kuljen rinnalla aikuisena aikuiselle. Luottamuksellinen yhteistyösuhde terapeutin kanssa edistää elämänhallintaa, kasvua, omien kykyjen ja potentiaalien saamista käyttöön, luovuutta sekä kokonaisvaltaista hyvinvointia.
Vapautumassa Helsingin Meilahdessa osoitteessa Mannerheimintie 93 paikka psykodynaamiseen psykoterapiaan kahdesti viikossa: ti klo 14:15 & pe klo 8:00. Ole siis yhteydessä jos etsit tiiviimpää työskentelyä.
Olen psykologi, psykodynaaminen psykoterapeutti ja EMDR-terapeutti. Minulla on yli 15 vuoden työkokemus mielenterveysalalta. Teen työtäni sitoutuneesti ja sinua kunnioittaen. Tarjoan kaikenikäisille yksilöpsykoterapiaa ja psykologista keskusteluapua suomen, ruotsin tai englannin kielellä. Välkommen!
Olen helposti lähestyttävä, luotettava, avoimeen kanssakäymiseen ja dialogiin kannustava psykoterapeutti. Tarjoan tukeani vaikeisiin elämäntilanteisiin ja ongelmien käsittelyyn. HUOM! Kelakorvaus kattaa ryhmäterapian ja vanhempain ohjauskäynnit.
Olen koulutukseltani psykologi ja psykoanalyyttinen psykoterapeutti. Tarjoan yksilöpsykoterapiaa aikuisille ja nuorille aikuisille sekä neuvontakäyntejä. Psykoterapiaan on mahdollista hakea Kela-korvausta. Vastaanottoni sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella Töölössä.
Tarjoan psykoterapiaa mielenterveyden, ihmissuhteiden ja menneisyyden haasteisiin sekä arjen tavoitteiden ja toiveiden hallintaan. / Jag erbjuder psykoterapi för problem och utmaningar kopplade till psykisk ohälsa, relationer, det förgångna och för att hantera strävanden och önskningar i vardagen.