Neppu Oy toimii Meri-Lapin alueella Torniossa. Tarjoan yksilöpsykoterapiaa kaikenikäisille. Myös videovälitteinen kontakti on mahdollinen. Parhaiten pystyn vastaamaan kysymyksiisi ja pohdintoihisi kun otat minuun yhteyttä, joko puhelimitse (p. 0407762265) tai s-postitse (anniina.mykkala@gmail.com).
Psykoterapiasuuntaus
Psykodynaaminen
Kela-pätevyys
Kelan kuntoutuspsykoterapia
Millainen terapeutti olen
Nimeni on Anniina ja toimin Torniossa - Ruotsin ja Suomen pohjoisella rajalla. Olen tehnyt vahvaa vuorovaikutteista työtä lasten, nuorten ja aikuisten kanssa 20 vuoden ajan puheterapeuttina. Sittemmin olen täydennyskouluttautunut erityistason psykoterapeutiksi. Lasten psykoterapiassa pidän välttämättömänä yhteistyötä vanhempien , huoltajien ja perhehoitajien kanssa. Nuorten ja aikuisten hoidossa tarjoan yksilöllistä paneutumista, hoitoon sitoumista ja hoidon ajallista riittävyyttä.
Yhteiskunnassamme vallitsee kiireen periaate. Annetaan me ajan pysähtyä.
Mitä istunnoillani tehdään
Käynneillä edetään asiakaslähtöisesti, asiakkaan mielessä olevien tai mieleen nousevien teemojen kautta. Pyrin kunnioittamaan asiakkaan tarpeita ja etenemään asiakkaan tahdilla. Työvälineinä ne kaikista tärkeimmät: aika, paikka, vuorovaikutus ja mieli. Luottamus ja vaitiolo ovat terapiasuhteessa olennaisia ja niiden arvoisesti toimin, asiakkaan yksityisyyttä turvaten.
Tarjoan apua
Masennukseen/ahdistukseenIhmissuhdeongelmiinTyöuupumukseenVanhemmuuden haasteisiinHuonoon itsetuntoonPahaan oloonElämäntapamuutokseenSyömiseen liittyviin vaikeuksiinSosiaalisten tilanteiden pelkoonPaniikkikohtauksiinPakko-oireisiinFobiaan/kammoonVihanpurkauksien hallitsemiseenSeksuaalisiin ongelmiinMenneisyyteni käsittelyynSeksuaalisen hyväksikäytön käsittelyynRikoksen uhriksi joutumisen, äkillisen menetyksen tai muun traumaattisen kokemuksen käsittelyynVaikeaan elämäntilanteeseenItsetuhoisiin ajatuksiinKaksisuuntaiseen mielialahäiriöönPersoonallisuushäiriöönHenkilökohtaiseen kasvuun ja kehitykseenUnivaikeuksiinSukupuoli- tai seksuaali-identiteetin kysymyksiinViiltelyyn tai muuhun itsensä vahingoittamiseenFyysisen sairauden käsittelemiseen
Ammatillinen taustani ja osaamiseni
Eritystason yksilöpsykoterapeutti - täydentävä ammatillinen koulutus (Oulun yliopisto, lääketieteen tk, psykodynaaminen lapset ja nuoret ko.)
Filosofian maisteri - logopedi, puheterapeutti
Asiakaskuntani
Kaikenikäiset asiakkaat ovat tervetulleita
Tutustumiskäynnin hinta
95,00
Vakiokäynnin hinta
95,00
Lisätiedot hinnoittelusta
Tutustumiskäynti on aina 60 minuutin mittainen ja hinnoitellaan perushinnan mukaisesti eli 45 minuutin hinnalla. Vakiokäynti on 45 minuutin mittainen ja sen perushinta on 95 e. Hinnoittelusta sovitaan aina yksilöllisesti asiakkaan kanssa ja siinä pyritään ottamaan huomioon esimerkiksi asiakkaan tausta (opiskelija, työtön) sekä käyntitiheys. Hinnoista ja käytänteistä laaditaan asiakkuuden myötä erillinen terapiasopimus.