Löydä apua
Psykoterapia on mielen matka itseen ja omaan elämäntarinaan. Tavoitteena on helpottaa itsen ja toisten kanssa olemista. Merkitysten löytäminen elämässä tuo elinvoimaa ja voimaantuminen vahvistaa selviytymistä haasteista.
Usein asiakkaat kertovat kuinka pitkäkestoinen prosessi terapiaan hakeutuminen on ollut. Asiakkaat puhuvat kynnyksestä, joka on pitänyt ylittää vastaanotolle tullessa. Sinä olet nyt tässä kohtaa, ensimmäiset askeleet on jo otettu, toipumisesi sekä muutos ovat alkaneet. Tästä on hyvä jatkaa yhdessä!
Luokseni voi tulla pohtimaan esimerkiksi mielialaan, ahdistukseen tai elämänkriiseihin liittyviä asioita. Nepsy-kysymykset ovat minulle tuttuja. Mannerheimintien Mehiläisessä tarjoan lähivastaanottoja ilta- sekä päiväaikona. Lisäksi tarjoan videovastaaanottoa Minduun kautta.
Minulla on pitkä kokemus lasten, varhaisnuorten ja perheiden parissa työskentelystä sekä psykologina että perhepsykoterapeuttina. Tapaan mielelläni myös pariskuntia. Sateenkaarevat samoin kuin kahden kulttuurin perheet ja parit ovat tervetulleita vastaanotolleni.
Opiskelen kognitiivisen käyttäytymisterapian psykoterapeutiksi. Olen myös ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti ja neuropsykiatrinen valmentaja. Minulla on pitkä työkokemus erityisopettajana lasten, nuorten ja aikuisten parissa. Terapeuttina olen asiakaslähtöinen, empaattinen, kuunteleva ja kannustava.
Olen psykoterapeutti , psykiatrinen sairaanhoitaja sekä valtiotieteiden maisteri. Minulla on vankka työkokemus psykiatrisesta erikoissairaanhoidosta sekä kognitiivisista lyhytterapioista. Olet tervetullut pitkään tai lyhytkestoiseen psykoterapiaan sekä Kelan tukemaan kuntoutuspsykoterapiaan!
Etsitkö empaattista, turvallista ja aktiivista terapiasuhdetta? Tarjoan psykoterapeuttista hoitoa moninaiseen psyykkiseen oireiluun. Vastaanottoni sijaitsee Helsingin keskustassa, tarjoan myös etäterapiaa.
- Tule terapiaan sellaisena kuin olet. - Terapeuttina olen helposti lähestyttävä ja läsnäoleva ja käytän apuna työssäni erilaisia menetelmiä tarpeen mukaan. Yhdessä tutkimme sinulle ajankohtaisia asioita.
Lämpimästi tervetuloa vastaanotolleni! Olen integratiivinen, ratkaisukeskeinen ja EMDR-psykoterapeutti. Haluan tukea sinua vaikeissa aiheissa ja elämän käännekohdissa. Työskentelyn perusteena on aina asiakkaan kanssa yhteisesti sovitut tavoitteet. Teen myös etäterapiaa. Tule sellaisena kun olet.
Kognitiivis-analyyttinen terapia soveltuu monenlaisten ongelmien, kuten mieliala- tai ihmissuhdeongelmien, masennuksen ja ahdistuneisuuden hoitoon. Sen menetelmät auttavat asiakasta ymmärtämään paremmin itseään, ihmissuhteitaan,tunteitaan ja toimintaansa. Vastaanotot toistaiseksi myös etäyhteydellä.
Olen koulutukseltani traumapsykoterapeutti ja tarjoan yksilöpsykoterapiaa sekä Kelan tukemana kuntoutuspsykoterapiana että omakustanteisena. Olet lämpimästi tervetullut jäsentelemään tilannettasi yksittäiselle käynnille tai pidemmälle yhteistyömatkalle! Vastaanotot Hyvinkäällä ja etänä.
Psykoterapeuttina minua kiinnostaa mielen moninaisuus ja erilaisuus. Jokainen meistä on ainutlaatuinen, arvokas kokonaisuus. Haluan olla tukenasi ja apuna erilaisissa elämän ongelmissa, vaikeissa tilanteissa ja mielen haasteissa. Ratkaisukeskeisyys, Kognitiivinen lyhytterapia, Seksuaaliterapia +EMDR
Olet lämpimästi tervetullut vastaanotolleni, kun kaipaat psykologin keskusteluapua. Työskentelyotteeni ydintä ovat yksilöllinen kohtaaminen ja yhdessä jäsentäminen. Lisää vapaita aikoja Mielipalvelut Oy:n asiantuntijasivulla (linkki Minduu-profiilisivulla kuvani alla).
Työskentelen lasten, nuorten, aikuisten ja perheiden kanssa. Tällä hetkellä asiakkainani on pääasiallisesti nuoret ja aikuiset. Työskentely eri-ikäisten kanssa pitää yllä ammatillista osaamista ja antaa ymmärrystä ihmisen eri kehitysvaiheista.
47-v kouluttajapsykoterapeutti, jonka terapiaviitekehys on ratkaisukeskeinen (ja opiskelen kognitiivista psykoterapiaa). Aiemmin opiskellut psykodynaamisia menetelmiä. Olen kiinnostunut monenlaisista asiakkaista. Työote on aktiivista keskustelua, erilaisten näkökulmien tarjoamista ja harjoitteita.
Minulle on tärkeää luoda luottamuksellinen yhteistyösuhde, jossa voidaan lähestyä vaikeita ja kipeitäkin asioita turvallisesti tutkien. Yhdessä on mahdollista kohdata se, mikä yksin tuntuu liian haastavalta.
Hei! Minulla on tilaa lyhytpsykoterapia-asiakkaille (Helsingin kauoungin palveluseteli tai itsemaksettu). Olen KKT-psykoterapeutti ja taustakoulutukseltani psykologi. Hyödynnän työskentelyssäni herkkyyttä ja huumoria sekä luovia menetelmiä. Terapiatilani sijaitsee Taka-Töölössä.
Otan asiakkaita lyhyeen ja pitkään terapiaan sekä lyhyisiin konsultaatioihin. Minulla on pitkä kokemus mielisairaanhoitajan työstä erilaisissa psykiatrisissa sairaaloissa. Uskon, että jokaisessa ihmisessä on voimavaroja, joiden avulla hän pystyy pääsemään vaikeuksien yli kunhan saa sopivaa tukea.
Olen kokenut ja osaava terapeutti, ja olen työskennellyt sekä yksilö- että parisuhdetyössä hyvin moninaisten asiakastilanteiden parissa. Pitkä kokemustausta takaa osaavan ja asiantuntevan terapiatyöskentelyn. Työskentelen erityisesti kriisi- ja traumapsykoterapian kysymysten äärellä.
Olen koulutukseltani psykologi ja psykoterapian erikoispsykologi. Terapeuttinen viitekehykseni on kognitiivisesti suuntautunut integratiivinen työskentelyote. Minulla on pitkä työkokemus erikoissairaanhoidossa yksityisvastaanoton lisäksi. Tarjoan psykoterapiaa nuorille aikuisille ja aikuisille.