Find Your Therapist
Psykoterapia on mielen matka itseen ja omaan elämäntarinaan. Tavoitteena on helpottaa itsen ja toisten kanssa olemista. Merkitysten löytäminen elämässä tuo elinvoimaa ja voimaantuminen vahvistaa selviytymistä haasteista.
Elämässä tulee hetkiä, jolloin on jostain syystä tärkeä pysähtyä. Elämäntapahtuma voi olla parisuhdekriisi, oma tai läheisen sairastuminen tai muu kuormittava tilanne, joka aiheuttaa stressiä, uupumusta, ahdistusta tai masennusta. Yhdessä saamme ymmärrystä ja selkeyttä elämän solmukohtiin.
Olen kliininen psykologi ja psykodynaaminen yksilöpsykoterapeutti. Tällä hetkellä otan uusia asiakkaita pääasiassa lyhytpsykoterapioihin. Kelan kuntoutuspsykoterapia paikkani ovat tällä hetkellä täynnä.
Olen koulutukseltani lääkäri sekä kognitiivinen että ratkaisukeskeinen psykoterapeutti. Valviran hyväksymä. Otan tällä hetkellä vastaan vain vakuutusyhtiön maksamaan psykoterapiaan, en Kelan kuntoutuspsykoterapiaan/HUSin ostopalvelupsykoterapiaan.
Olen sairaanhoitaja ja terveystieteiden kandidaatti. Valmistuin ratkaisukeskeiseksi psykoterapeutiksi vuonna 2010 ja sen jälkeen olen vielä opiskellut neuropsykiatriseksi valmentajaksi. Asiakkainani on nuoria, aikuisia sekä pariskuntia hyvin erilaisissa elämäntilanteissa. Kela-asiakkuudet täynnä.
Psykoterapia kutsuu uudenlaiseen kykyyn tulla toimeen elämän moninaisuuden kanssa. Työskentelen aikuisten ja nuorten parissa. Erityisosaamiseni liittyy menetysten (suru, sairaus, kuolema) kohtaamiseen, neuropsykiatrisiin piirteisiin sekä arvotyöskentelyyn. Tervetuloa vastaanotolle!
Haluan terapeuttina olla turvallinen, läsnäoleva ja luottamuksen arvoinen. Työotteeni on aktiivinen, yhdessä tutkiva ja uusia näkökulmia etsivä. Toivon asiakkaani kokevan tulevansa kohdatuksi ja nähdyksi sellaisina kuin ovat.
Hei!Tarjoan yksilöpsykoterapiaa ja psykoterapeuttisia tukikäyntejä lapsille, nuorille ja nuorille aikuisille.Lisäksi tarjoan vanhempainohjausta ja työnohjausta lasten ja nuorten parissa työskenteleville.
Jag har 30 års erfarenhet av psykiatriskt arbete både inom vucen- och barnpsykiatri. Jag har ständigt utbildat mej för att fördjupa kunnandet. Kolla (Ammatillinen osaaminen ja taustani).
Jag är också mentaltränare och sertifierad coach ( enligt ICF). Jag har gått utbildning i schematerapi. Emdr terapeut
Jag utgår från att alla är unika individer med otaliga resurser. I terapin funderar vi tillsammans över dina mål och går vidare i din takt och enligt din ork och styrka mot dina uppsatta mål. Jag bidrar med olika metoder och ger dej redskap att komma vidare. Jag använder mej gärna av KBT, mindfullness och olika …
Tarjoan psykodynaamista koulutusterapiaa erityisesti 13-25 -vuotiaille sekä (kognitiivista) lyhytterapiaa aikuisille ja nuorille. Opiskelen parhaillani Helsingin yliopistossa psykodynaamiseksi psykoterapeutiksi. Terapeuttina olen läsnäoleva, tilaa antava, kuunteleva ja aktiivisesti keskusteleva.
Terapeuttina kohtaan sinut aidosti ja hyväksyvästi. Tärkeää on luottamuksellinen ja turvallinen yhteistyösuhde kohti toivottua muutosta ja hyvinvoinnin lisääntymistä. Tarjoan ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa ja ratkaisukeskeistä koulutuspsykoterapiaa.
Tarjoan ratkaisukeskeistä koulutusterapiaa sekä lyhytterapiaa. Taustaltani olen sairaanhoitaja AMK, TtM, ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti sekä neuropsykiatrinen valmentaja. Nuoret, aikuiset sekä elämän erilaiset haastekohdat ovat erityisesti sydäntäni lähellä. Valmistun psykoterapeutiksi 12/2025.
Oma psykoterapeuttinen suuntaukseni on Kognitiivis- integratiivinen aikuisten yksilö psykoterapeutti. Olen Kelan palveluntuottaja. Olet tervetullut tutustumiskäynnille Kelan tukemaa kuntoutuspsykoterapiaa ajatellen kuin lyhyille tai pidemmille terapia tapaamisille.
Psykologina tärkeimmät ominaisuuteni ovat energinen vuorovaikutus, avoimuus, aktiivinen kuuntelu ja analyyttinen reflektointi. Som psykolog är mina viktigaste verktyg energisk växelverkan, öppenhet, aktivt lyssnande och analytisk reflektion. Olen myös psykoterapiakoulutuksessa, KKT (2021-)
Tarjoan paripsykoterapiaa.Lyhytterapiaa esim.ihmismissuhdevaikeuksiin.Perhterapiaa. Pitkä kokemus parisuhdevaikeuksista. Kokemusta mies- ja naispariterapiasta.Uusperheet.Uskottomuus.Lapsettomuus.Lasten ja nuorten mielenterveysongelmat.Vanhempainohjaus. Inhimillinen ja dialoginen lähestymistapa.
Olet lämpimästi tervetullut vastaanotolle kumppanin kanssa tai yksin. Tarjoan psykoterapiaa pareille, perheille ja yksilöasiakkaille. Pyrin luomaan turvallisen ja luottamuksellisen terapiasuhteen erilaisia elämänkriisejä ymmärtävästi kohdaten. Ei Kelan kuntoutuspsykokoteriapiaa yksilöasiakkaille.
Olen ratkaisukeskeinen lt ja opiskelen kognitiivisen käyttäytymisterapian psykoterapeutti koulutusohjelmassa. Ajattelen, että jokaisen on mahdollista oppia uutta ja rakentaa ympärilleen elämisen arvoinen elämä. Kokemasi tähän päivään mennessä on muovannut tämän hetken, millaisen huomisen haluaisit?
Olen psykologi ja opiskelen psykoterapeutiksi. Otan vastaan asiakkaita psykologin keskustelukäynneille, ja tarjoan koulutuspsykoterapiaa. Mikäli olet kiinnostunut koulutusterapiasta, olethan minuun yhteydessä salla.magga@terapiatalonoste.fi. Lämpimästi tervetuloa vastaanotolle!
Olen psykoterapiakoulutettava (valmistuminen 5/ 2024), ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti sekä sairaanhoitaja. Teen terapiaa Tampereella sekä etäyhteydellä minne päin suomea vain. Mikäli sinulle sopivia aikoja ei ole näkyvissä, niin olethan yhteydessä ja järjestetään sinun arkeen sopiva tapaamisaika.
Jag erbjuder psykologtjänster även på svenska. Jag stöder dig i belastande livssituationer och kriser samt då när du vill öka ditt välmående. Jag är speciellt insatt i stresshantering, utmattning, prestationsångest, social ångest och i frågor gällande studiemotivation och inlärning.
I offer psychological support in difficult life situations and crisis but also when you want to enhance your well-being. I have worked a lot with issues related to stress management, burn out, social anxiety and self-criticism. I also work with issues related to learning and study motivation.