Löydä apua
Minulle on tärkeää aito ja kunnioittava kohtaaminen. Asiakkaan tavoitteiden saavuttamista edistetään vaikuttamalla ajatusmalleihin, mielikuviin, tunne-elämään, minäkäsitykseen ja toimintapoihin. Hyödynnän asiakkaan omia voimavaroja ja haastan aktiivisesti vaihtoehtoisten näkökulmien tutkimiseen.
Olen psykologi ja opiskelen psykoterapeutiksi suuntauksena kognitiivinen käyttäytymisterapia (KKT). Tällä hetkellä minulla on vapaita paikkoja n. 15-40 tapaamisen koulutuspsykoterapiaan. Autan ihmisiä ottamaan askelia kohti toivottua elämää eteen tulevista haasteista huolimatta.
Jos tuntuu, että näännyt työn alle, muttet näe, mitä elämässäsi tai työssäsi voisi muuttaa, saatan olla sinulle oikea terapeutti. Autan mielelläni sinulle parhaan elämäsi rakentamisessa ja esteitten raivaamisessa sen tieltä.
Olen ratkaisukeskeinen psykoterapeutti, psykiatrinen sairaanhoitaja ja työnohjaaja. Olen toiminut psykoterapeuttina vuodesta 2011. Työskentelen erityisesti masennus- ja ahdistuneisuusongelmien, riippuvuuksien, kriisi- ja trauma-asiakkaiden parissa. Käytän työssäni myös hypnoosia työmenetelmänä.
Olen ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, psykoterapeuttiopiskelija, STOry:n hyväksymä työnohjaaja ja TRE®-ohjaaja. Kehollisia menetelmiä, kuten hengitys- ja läsnäoloharjoituksia, voidaan yhdistää terapiaan. Myös TRE®-ohjaus. Vastaanotto livenä tai videoyhteyksin. www.mieluinen.fi
Olen 3. vuoden integratiivinen psykoterapeuttiopiskelija ja tarjoan koulutuspsykoterapiaa aikuisille. Työskentelen ahdistuksen, masennuksen, uupumuksen, ihmissuhdehaasteiden ja elämänkriisien parissa turvallisesti, myötätuntoisesti ja asiakkaan yksilöllisiä tarpeita kuunnellen.
Psykoterapeuttina olen rauhallinen ja lempeä, vuorovaikutuksessa aktiivinen. Pyrin luomaan turvallisen tilan, jossa voit olla oma itsesi ja tutkia elämääsi avoimesti. Tarvittaessa olen jämäkkä ja suorapuheinen, aina kuitenkin arvostavasti ja yhteistä tavoitetta tukien.
Olen psykologi ja integratiivinen psykoterapeutti. Tarjoan lämminhenkistä psykoterapiaa aikuisille ja yli 16-vuotiaille nuorille Porvoossa, myös Kela-asiakkaille. Jag erbjuder psykoterapi på svenska i Borgå. Välkommen till min mottagning på Kymppihoitola i centrala Borgå!
Olen pari- ja perhepsykoterapeutti sekä seksuaalipsykoterapeutti että seksuaalineuvoja. Tunnekeskeinen pariterapia erityisenä kiinnostuksen kohteena. Kaipaamme ihmisinä yhteyttä toisiimme. Vaikeissa elämäntilanteissa siihen on mahdollisuus löytää keinoja terapiatyöskentelyn avulla.
Olen koulutukseltani Ensihoitaja AMK ja erityistason (ET) psykoterapeutti suuntauksena kognitiivinen käyttäytymisterapia. Voit tiedustella vapaita asiakaspaikkoja yhteydenottolomakkeella ja kertoa samalla muutamalla lauseella itsestäsi. Vastaanottoajat ovat aamu- tai päiväaikoja.
Koulutukseltani olen sairaanhoitaja (AMK) ja kognitiivisen käyttäytymisterapian psykoterapeutti. Olen työskennellyt mielen hyvinvoinnin parissa vuodesta 2003 alkaen monipuolisesti erilaisissa tehtävissä. Työskentelyssä olen lempeä, asiakaslähtöinen ja tavoitteellinen.
Terapiapalvelut Tanja Miettinen tarjoaa Kelan tukemaa kuntoutuspsykoterapiaa ja psykoterapiaan voi tulla myös itsemaksavana. Viitekehys on KKT eli kognitiivinen käyttäytymisterapia ja mahdollisuus on tulla paikan päälle tai etäyhteydellä. Tervetuloa tutustumaan.
Tarjoan integratiivista ja kognitiivista psykoterapiaa aikuisille, nuorille ja pareille. Olen psykologian maisteri, psykoterapian erikoispsykologi ja ylemmän erityistason psykoterapeutti (kelapätevyys). Lisäkoulutusta on myös skeema- ja tunnelukkoterapiasta. Mahdollisuus etäterapiaan.
Olet tervetullut omalle vastaanotolleni Kruununhakaan rauhallisen kadun varrelle. Asiakkaani ovat usein KELA:n kuntoutuspsykoterapiaa saavia nuoria aikuisia. Voit tulla myös omakustanteisesti lyhytkestoiseen tai harvajaksoisempaan terapiaan tarvitessasi luottamuksellista ja asiakaslähtöistä tukea.
Opiskelen kognitiiviseksi psykoterapeutiksi (myös lasten ja nuorten suuntaus). Minulla on monipuolinen kokemus työskentelystä lasten, nuorten, aikuisten ja perheiden kanssa. Olet lämpimästi tervetullut vastaanotolleni yksittäisille käynneille tai pidempään prosessiin.
Tilaa KELA -kuntoutuspsykoterapiaan ja 20 kerran HUS -palveluseteliterapiaan, myös itsemaksaen. Olen ratkaisukeskeinen psykoterapeutti ja sovellan avuksesi kaikkea osaamistani. Persoonaltani olen välitön, innostuva ja aktiivisesti kuunteleva. Aloitus mahdollinen heti kesällä. Lämpimästi tervetuloa!
Hei, olen työskennellyt 20 vuotta psykiatrisena sairaanhoitajana erikoissairaanhoidossa ja perusterveydenhuollossa. Viimeiset 10 vuotta olen toiminut psykoterapeuttina. Kokemusta minulla on ahdistuksen, masennuksen, paniikkihäiriön, jännittämisen sekä erilaisten elämän kriisien hoitamiseen.
Tarjoan psykoterapiaa, sekä apua ja tukea elämäänne liittyvissä kysymyksissä, haasteissa tai ongelmissa. Olet tervetullut vastaanotolleni yksin, yhdessä kumppanin kanssa tai muun itsellesi läheisen ihmisen kanssa.
Psykoterapiapalvelut kaiken ikäisille. Maalaismiljöössä (13 km Jkln keskustasta) sijaitseva vastaanottoni tarjoaa erilaisen terapiaympäristön, joka tavanomaisesta poikkeavana psykoterapian työskentelyalustana haastaa luontevalla tavalla itsetutkiskeluun ja oman toiminnan rehelliseen arviointiin.
Olen psykologi ja kognitiivinen psykoterapeutti. Olen tehnyt Kelan pitkiä psykoterapioita v.2006 alkaen. Yhdistelen työssäni psykologista ja kehityspsykologista tietoa sekä kognitiivisen psykoterapian tietopohjaa ja menetelmiä.