Find Your Therapist
Olen kriisi-ja traumapsykoterapeuttikoulutettava (valmistuminen 2028). Koulutuksen järjestäjänä toimii Oulun yliopisto/Lääketieteellinen tiedekunta. Olen opiskellut myös kaksi vuotta ratkaisukeskeistä psykoterapiaa (Postgraduate solution focused studies, University of the West of England, Bristol).
Psykoterapiaa, perhe- ja pariterapiaa, psykoseksuaaliterapiaa sekä psykologin keskustelukäyntejä Tampereen keskustassa ja Akaassa. Käsittelen laaja-alaisesti ihmisen elämän ahdinko- ja kriisitilanteita yksilöiden, perheiden ja pariskuntien kanssa. KELAN TUKI VAIN PERHE- ja PARIPSYKOTERAPIAAN!
Kärsitkö mielialan laskusta, pakkoajatuksista, itsesyytöksistä tms? Mielialan laskuun liittyviin häiriöihin liittyy itsetunnon/toimijuuden lisäksi myös fyysisiä oireita, kuten unettomuutta, selittämättömiä kipuja tms.Huolesi ei ole liian pieni!Yksin kamppailu on haastavaa ja yksin ei tarvitse jäädä!
Mietityttääkö mielenterveyttä, parisuhdetta, vanhemmuutta tai perhettä koskevat asiat? Onko paineita opiskelussa tai työssä? Varaa aika www.kotitorppa.fi / Ajatuskumppani ajanvarauskalenterista. Kela-tuki perheterapiaan (ei yksilöterapiaan).
Olen kokenut psykoterapeutti ja työskentelen laaja-alaisesti monenlaisista hankaluuksista kärsivien ihmisten kanssa. Pääsääntöisesti tarjoan pitkäkestoista ja tiivistä psykoterapiaa. Mikäli pulmat ovat tuoreita ja selkeitä, voidaan sopia myös lyhyempi psykoterapiajakso.
Etsitkö keskusteluapua elämäntilanteesi pohtimiseen matalalla kynnyksellä? Kartoitetaan tilannettasi ja aloitetaan yhdessä työskentelemään kohti tavoitettasi. Olen psykiatrian ammattilainen sekä perhe ja paripsykoterapeutti. Voit tulla yksin tai yhdessä. Ota rohkeasti yhteyttä!
Etsitkö kokenutta ja lämminhenkistä psykoterapeuttia Tampereelta tai etänä? psykoanalyyttinen yksilö- ja kuvataidepsykoterapeutti. Myös kognitiivisia opintoja meneillään.Kela-terapiaa, lyhytterapiaa itsemaksaville myös.
Yritän löytää asiakkaan kanssa yhdessä sellaista mikä helpottaa tilannetta ja mitä toivotaan tapahtuvaksi. Minulle on tärkeää kuunnella tarkalla korvalla asiakkaan toiveet ja tavoitteet. Ei tarvitse olla hyvä eikä paras, jokainen tekee ja osallistuu omalla tavallaan myös psykoterapiassa.
Olen psykologi sekä pari- ja perhepsykoterapeutti. Vastaanotolleni voi tulla yksin, kumppanin kanssa tai perheenä. Minulle on tärkeää, että asiakkaani kokevat tulevansa ymmärretyksi ja saavat toivoa sekä keinoja tilanteensa muuttumiseen. Kelan kuntoutuspsykoterapiaa tarjoan pari -ja perheterapiana.
Olen skeematerapiapainotuksella työskentelevä kognitiivinen psykoterapeutti. Työskentelen aktiivisella otteella ja pyrin valitsemaan kulloinkin käytettävät menetelmät aina asiakkaan yksilöllisten tarpeiden mukaan. Minulla on tilaa uusille Kelan kuntoutuspsykoterapia-asiakkaille.
Olen psykodynaaminen/psykoanalyyttinen yksilöpsykoterapeutti. Teen pitkäkestoista ps.terapiatyötä ja myös lyhyempää psykoterapiaa aikuisten kanssa. Vastaanottoni on Jämsässä. Kelan palv.tuottaja (aikuiset 18-67-v.). Pohjakoulutukseltani olen teologian maisteri.
Elokuussa vapautuu useampi paikka uusille asiakkaille. Tervetuloa tutustumaan, miltä sohvan nurkka Tampereen Puutarhakadulla tuntuu. Vastaanotolle saa tulla juuri sellaisena kuin on, oman elämänsä asiantuntijana, oman matkansa päähenkilönä ja haavoittuvana apua etsivänä ihmisenä.
På svenska:
Jag är en lugn och varm psykoterapeut med bred erfarenhet inom trauma och självbild. Jag arbetar främst med vuxna som är redo att satsa på sin personliga utveckling. Jag använder EMDR-metoden för att hjälpa klienter att bearbeta svåra minnen på ett tryggt sätt. Min bakgrund inom socialt arbete och flerspråkighet stärker mitt stöd i terapin.
In English:
I am a calm and compassionate psychotherapist with extensive experience in trauma and self-esteem issues. I primarily work with adults who are committed to their personal growth. I use EMDR therapy to safely process difficult memories. My background in social work and bilingual skills …
Olen koulutukseltani psykoterapeutti, psykiatrinen sairaanhoitaja, terveystieteiden maisteri ja ammatillinen erityisopettaja. Psykoterapiassa olen suuntautunut integratiiviseen viitekehykseen. Olen lisäksi suorittanut EMDR- koulutuksen.
Olen psykologi, työterveyspsykologi ja kelan hyväksymä integratiivinen psykoterapeutti. Tarjoan psykoterapiapalveluita sekä yksityis- että työelämän vaikeuksissa. Otan vastaan uusia asiakkaita. I warmly welcome english speaking clients as well. Kela therapy slots available at the moment.
I am a licensed psychologist and studying to become an integrative psychotherapist ( December 2026). I offer psychological support for enhancing well-being, helping you find coping skills in a difficult life situation or facing a traumatic event, and exploring new adaptive thought and behaviour patterns. We can focus for example on challenges in emotion regulation or close relationships, emotions raised by a stressful life situation, and challenges with self-esteem. As a psychologist, my aim is to help you gain new insight in your situation.
During the first meetings, we agree upon goals for our work together, while working at a …
Olen ratkaisukeskeinen psykoterapeutti, erityistason lyhytterapiakoulutettu sekä psykiatrinen sairaanhoitaja. Ratkaisukeskeisyys määrittelee asiakkaani kohtaamisen. Kunnioittava läsnäolo ja yhdessä keinojen etsiminen hyvinkin vaikeissa tilanteissa on minulle kovin tuttua.
I am a trained psychotherapist, and I specialize in couple and family therapy. As a psychiatric nurse, I have worked with adults, children and adolescents for nearly thirty years.
I conduct therapy work from a resource-oriented framework, where the aim is to build new understanding between people, and to focus attention on the present and to the future, without losing sight of the past. I think that both new and old couple and family relationships affect us at every moment on many levels.
I am a psychiatric nurse, solution-focused short-term therapist, and a cognitive analytic psychotherapy trainee. I offer warm, respectful support for emotional challenges at my cozy private practice in Jyväskylä,.
I am an empathetic and present therapist who listens deeply and genuinely cares about your story. I help you pause with your emotions – even when they feel complex or difficult – and understand how past experiences shape your present. My work is grounded in Cognitive Analytic Therapy (CAT), which focuses on identifying and transforming recurring relational patterns. I value human dignity, justice, equality, love, and emotional safety. You are welcome just …
Olen psykologi, psykoterapeutti ja työnohjaaja. Tarjoan sekä lyhyt- että pitkäkestoista psykoterapiaa. Kelan kuntoutuspsykoterapiaa (ratkaisukeskeinen ja kognitiivinen) nuorille aikuisille (yli 18-v.) ja aikuisille, kuntoutuspsykoterapiaan vapaita paikkoja. Lämpimästi tervetuloa vastaanotolle!