Find Your Therapist
Tarjoan pareille ja perheille keskustelutukea ja koulutuspsykoterapiaa avoimessa ja turvallisessa ilmapiirissä elämän haasteellisissa tilanteissa. Olen pari-ja perhepsykoterapiakoulutuksessa ja työskennellyt pitkään mielenterveys- ja päihdetyössä.
Hei, olen Julia. Opiskelen kognitiivis-integratiiviseksi psykoterapeutiksi. Tarjoan koulutusterapiaa Turun keskustassa perjantaisin ja lauantaisin. Otan asiakkaita sekä pitkille, että lyhyille jaksoille. Tervetuloa vastaanotolle.
Psykoterapia on ihmisen kohtaamista, kohtaamista juuri sellaisena kuin kukin sillä hetkellä on. Jokainen meistä tarvitsee joskus toista ihmistä selvitelläkseen omaa mieltään ja mieltä askarruttavia asioita.
Asiakkaan omat tavoitteet ohjaavat terapiaprosessia ja kuljen kanssasi kohti tavoitteita, toiveikkuutta ja voimavaroja korostavalla työtavalla luovia ratkaisuja etsien. Käytän monipuolisesti erilaisia työtapoja asiakkaan tarpeiden mukaisesti.
Tällä hetkellä tarjoan vain etäpalveluita. Olen opintojeni loppusuoralla lasten ja nuorten psykoanalyyttisessa yksilöpsykoterapeuttikoulutuksessa (Turun yliopisto, 2019-2023). Taustakoulutukseltani olen psykologi.
Joskus elämässä on tarpeellista tutkia mielen kerroksellisuutta. Ehkä mieltä vaivaavat hankalat ajatukset tai arkea haittaa epämiellyttävä oire. Olen mielelläni apunasi tässä prosessissa kohti itsen ymmärrystä ja oireiden helpottumista. Tarjoan psykodynaamista psykoterapiaa Kiuruvedellä.
I'm a psychologist and currently completing a cognitive-integrative psychotherapy course. I've worked as a psychologist in Finland and Australia, and am happy to use English as well as Finnish in my work. My approach is client-centred and eclectic (including cognitive behavioural therapy, hypnotherapy, schema approach, and acceptance and commitment therapy), so we can build the treatment based on Your preferences.
I work both in person and online. I have a small therapy-dog-in-training that can be present as agreed.
Pricing is usually from 95€/45min, but can be discussed.
Hei, oletko etsimässä itsellesi psykoterapeuttia lyhyelle tai pitkälle matkalle? Olen psykologi, kognitiivis-analyyttinen ja psykofyysinen psykoterapeutti. Minulla on laaja-alaista kokemusta työskentelystä monenlaisten psyykkisten ongelmien ja teemojen kanssa.
Koetko kuormitusta, ahdistusta tai uupumusta arjen keskellä? Autan sinua selkeyttämään ajatuksiasi sekä löytämään voimavaroja ja keinoja, jotka helpottavat oloasi. Vastaanotollani saat tulla omana itsenäsi ja pysähtyä rauhassa itsesi äärelle.
Terapiassa käsittelemme turvallisessa ilmapiirissä elämän vaikeita asioita. Vastaanotolle voit tulla yksin, parina tai perheenä. Ilta-aikoja. Myös etänä. Valviran hyväksymä, kokenut psykoterapeutti. Traumainformoitu vireysvalmentaja. Kela: yksilö-, perhe-ja pariterapia.
Hei! Olen psykiatrinen sairaanhoitaja ja psykoterapeuttikoulutettava. Suuntaukseni kognitiivis-integratiivinen sis. hypnoterapian. Olet lämpimästi tervetullut vastaanotolleni, kun kaipaat keskusteluapua kuormittavaan elämäntilanteeseen, mielenterveyden haasteisiin tai jäsennystä omiin ajatuksiin.
Hei! Olen kognitiivinen psykoterapeutti. Jos koet esimerkiksi ahdistusta, pelkoa, masennusta tai työuupumusta, voimme käsitellä niitä suunnitellusti ja tavoitteellisesti. Etävastaanotto myös mahdollinen. Tervetuloa tutustumaan! Mottagning även på svenska, distansmottagning möjlig- varmt välkommen!
Olen perhe- ja pariterapian psykoterapeutti ja taustakoulutukseltani sairaanhoitaja (AMK). Lisäksi olen käynyt kognitiivisen käyttäytymisterapian perusteet, eläinavusteinen neuropsykiatrinen valmentaja-koulutuksen sekä voimauttavan valokuvauksen perusteet.
Loppuvuodesta 2026 valmistuva nuorten ja aikuisten kognitiivis-analyyttinen psykoterapeutti. Vastaanotollani on erityisen tärkeää, että tulet kuulluksi ja ymmärretyksi juuri sellaisena kuin olet. Voimme yhdessä tutkia, jäsentää ja lisätä ymmärrystä oman elämäsi solmukohtien kanssa.
Tarjoan rauhallista ja tutkittuun tietoon pohjautuvaa psykoterapiaa elämän haasteisiin. Erityisosaamiseni on kiintymyssuhteissa, vuorovaikutuksessa ja tunnesäätelyssä. Työskentelen turvallisesti ja tavoitteellisesti, tarvittaessa myös hevosavusteisen psykoterapian keinoin.
Olen kriisien ja traumojen kanssa työskentelyyn suuntautunut psykoterapeutti. Työotteeni on aktiivinen ja käytännönläheinen. Lempeys, myötätunto, turvallisuus ja lämmin huumori ovat luonteva osa työskentelytapaani niin lähi- kuin etävastaanotolla.
Olen psykoterapeutti, terveydenhoitaja ja sairaanhoitaja, suuntautuminen mielenterveys-, kriisi ja päihdehoitotyöhön. Olen suorittanut neuropsykiatrisen valmentajan sekä ratkaisukeskeisen lyhytterapian koulutukset. Terapeuttina olen helposti lähestyttävä, kuunteleva, rauhallinen ja empaattinen.
Hei, Olen psykoterapeutti, jota on kuvattu lämpimäksi sekä helposti lähestyttäväksi ihmiseksi. Minulla on pitkä työkokemus erilaisten elämäntilanteiden, ihmissuhteisiin liittyvien kysymysten ja psyykkisten kipujen ääreltä. Olen sekä integratiivinen psykoterapeutti että perheterapeutti.
Omaan pitkän kokemukesen psykoterapiatyöstä nuorten ja aikuisten parissa. Olen perehtynyt myös lapsettomuus-, raskaus-, synnytys- ja vauvavaiheen haasteisiin ja menetys- sekä traumakokemuksiin. Tällä hetkellä aikoja on yksittäisiin konsultaatioihin ja mielenterveysalan työntekijöiden työnohjauksiin.
Kela reimbursed CBT (cognitive behavior therapy), insurance based therapies and psychologist appointments available Mon-Sat, also evening appointments. On site and online (Teams). You're most welcome!