Olen erikoistunut masennus, ahdistus- ja mielialahäiriöistä kärsivien asiakkaiden hoitoon.
Olen lisäksi perehtynyt työuupumukseen ja siihen liittyvään kokonaisvaltaiseen psykofyysiseen oireiluun.
Toivon elementti kulkee työssäni aina mukana.
Olen toiminut psykoterapeuttina +10vuotta.
Psychotherapeutic Orientation
Solution-oriented
Provided KELA Services
Kela rehabilitation psychotherapy
Additional Training
Schema therapy
Body-oriented psychotherapy
EMDR
Crisis and traumas
About me as a therapist
Olen kuunteleva ja empaattinen psykoterapeutti, jokaisella asiakkaalla on oikeus tulla kuulluksi omana itsenään. Minulla on voimavaraistava työote ja olen luotettava rinnallakulkija. Tavoitteena on ihmisen voimaantuminen elämään itselleen riittävän hyvää ja omannäköistä elämää. Jokaisella on olemassaolevia voimavaroja ja vahvuuksia, jotka on mahdollista saada käyttöön.
About my therapy sessions
Aluksi kartoitetaan nykytilanne ja jokaiselle asiakkaalle laaditaan yksilöllinen terapiasuunnitelma, jossa on tavoitteet mitä kohti mennään. Vastaanottokäynnit ovat asiakaslähtöisiä ja pääpaino voi suuntautua joko akuuttiin mielessä liikkuvaan asiaan tai olla terapiasuunnitelman tavoitteisiin suuntaavaa työskentelyä. Käytän mielikuvaharjoitteita ja annan tarvittaessa kotitehtäviä, jotka voivat olla sekä toiminnallisia että kirjoitustehtäviä.
Issues often worked with
Depression/AnxietyRelationship problemsSubtance abuse/addictionBurnoutChallenges in parentingLow self-esteemFeeling badChanging lifestyleEating disordersAnxiety towards social situationsPanic attacksObsessive-compulsive disorderPhobia/fearAnger managementSexual problemsProcessing my pastSexual abuseTo deal with a crime victim, sudden loss or other traumatic experienceChallenging life situationSelf-destructive thoughtsBipolar disorderPersonality disordersPsychotic disordersPersonal growth and developmentDifficulty sleepingGender or Sexual-Identity QuestionsHurting yourselfTreatment of physical illness
Areas of Specialization
Personality disordersPain related difficultiesBipolar disorderPsychotic disordersPregnancy & birthEating disordersDiversity of Sexuality and GenderAdoption & placementChild welfareMulticulturalism / immigrantsNeuropsychiatric patientsObsessive-compulsive disorders
My professional background and knowledge
Valmistuin psykoterapeutiksi 12/2014 eli työkokemusta psykoterapeuttina on 10,5 vuotta. Olen työskennellyt psykiatrisena sairaanhoitajana kymmenisen vuotta. Avohoidon mielialatyöryhmässä kolme vuotta ja Auroran sairaalassa psykiatrisilla osastoilla vajaa seitsemän vuotta.
Additional information
Olen perehtynyt psykofyysiseen psykoterapiaan peruskurssin verran.
Olen suorittanut Emdr-1 ja 2-kurssit. Käytän Emdr-silmänliiketerapiaa tarvittaessa.
Olen opiskellut kriisi- ja traumaterapiaa ammatillisena lisäkoulutuksena.