Find Your Therapist
Tule pysähtymään ajatustesi ja tunteittesi äärelle turvallisessa tilassa. Työskentelyotteeni on jämpti: aktiivinen kuuntelija, mutta myös keskusteluun osallistuva lisäkysymysten, tarkennusten ja omien pohdintojeni kautta. Jo yksi psykoterapiakerta voi auttaa pohtimaan elämänvalintoja eteenpäin.
Pieni vastaanottoni sijaitsee Helsingin keskustassa lähellä Kampin keskusta ja Forumia. Olen perehtynyt erityisesti pakko-oireisen häiriön hoitoon ja sen työnohjaukseen ja ammattilaisten lyhytkonsultaatiohin.
Olen pari- ja perhepsykoterapeutti sekä seksuaalipsykoterapeutti että seksuaalineuvoja. Tunnekeskeinen pariterapia erityisenä kiinnostuksen kohteena. Kaipaamme ihmisinä yhteyttä toisiimme. Vaikeissa elämäntilanteissa siihen on mahdollisuus löytää keinoja terapiatyöskentelyn avulla.
Etsitkö turvallista tilaa ajatuksillesi? Terapeuttina tarjoan rauhallisen ja arvostavan ilmapiirin, jossa voit käsitellä elämäsi tärkeitä kysymyksiä omaan tahtiisi. Luottamus ja kiireetön kohtaaminen ovat työni perusta. Kysy rohkeasti tutustumisaikaa – katsotaan, miten voin tukea sinua.
Elämä on tarkoitettu elämistä varten. Jos Sinulla on tunne, ettet Sinä tai perheesi selviä yksin, perheen ulkopuolisen ammatti-ihmisen tuella solmujen avaaminen on usein helpompaa. Olen kokenut pari- ja perhepsykoterapeutti, työotteeni on keskusteleva ja käytännönläheinen.
Olet tervetullut terapiaan omana itsenäsi, niin pienten kuin suurten kysymysten kanssa. Terapiaprosessissa etenemme sinun tahtiin ja yhdessä asetettujen tavoitteiden suuntaan. Viitekehystyöskentelyni painottuu traumaviitekehykseen, ylisukupolviset kysymykset mutta painottuen nykyhetkeen.
Terapia on matka itsetuntemukseen, jossa terapeutti toimii rohkaisijana, kuuntelijana ja kanssakulkijana auttaen asiakasta löytämään omat vahvuudet ja itselle tyypilliset kompastuksen kohdat. Terapiassa on tärkeää luottamus ja motivaatio lähteä tutkimusmatkalle oman mielen saloihin.
Tällä hetkellä vapaana on yksi lyhytpsykoterapia paikka. Lyhytpsykoterapeuttinen työskentely voi olla vakuutusyhtiön korvaamaa tai asiakkaan itse maksamaa. Kesto 5-20 käyntiä. Etätyöskentely mahdollista.
Olen psykologi ja psykodynaaminen psykoterapeutti. Minulla on myös terveyspsykologian erikoispsykologin koulutus. Otan vastaan yli 18-vuotiaita. Vastaanotolleni voi hakeutua lyhytpsykoterapiaan tai yksittäisille käynneille. Kuntoutuspsykoterapiapaikat ovat tällä hetkellä täynnä.
Olen kognitiivinen ja ratkaisukeskeinen psykoterapeutti, EMDR-terapeutti, 59 v. erikoislääkäri. Valviran hyväksymä. Otan tällä hetkellä vastaan vakuutusyhtiön maksamaan psykoterapiaan (paikan päällä/etänä), en tee Kelakuntoutus- tai HUS:n terapiaa.
Olen helposti lähestyttävä, luotettava ja rauhallinen, perheterapia- ja yksilöterapiakoulutuksen käynyt terapeutti. Minulla on laaja kokemus terveydenhuoltoalan eri sektoreilta. Työssäni käytän paljon dialektista käyttäytymisterapiaa, hyväksymis-ja omistautumis-, sekä kongnitiivista terapiaa
Tarjoan pariterapiaa, perheterapiaa ja yksilöterapiaa. Pariterapiassa viitekehykseni on Tunnekeskeinen pariterapia, EFT sekä Integratiivinen pariterapia. Terapiassa ymmärrys itseä, toista ja suhteessa tapahtuvaa kohtaan lisääntyy luoden luottamusta, turvallisuutta ja hyvinvointia suhteeseen.
I am a licensed psychologist with a master’s degree in Clinical Psychology. I came to Finland to specialize in neuroscience. I mainly work with CBT and solution-focused therapy. I have been working as a private therapist for the past 6 years and have extensive experience providing online therapy.
Terapeuttina olen helposti lähestyttävä ja kohtaan asiakkaan aidosti sekä kunnioittavasti. Työskentelyssäni yhdistyy selkeys ja maanläheinen ote. Pyrin luomaan lämminhenkisen turvallisen ilmapiirin, jossa voit olla oma itsesi. Lämpimästi tervetuloa juuri sellaisena kuin olet!
I am body-oriented psychotherapist and you can contact me when in need for short term therapy no matter in what topic.
Olen toiminut pitkään lasten ja aikuisten kanssa. Työskentelyssä on näkynyt muun muassa kriisityöhön liittyvä välitön tuki, neuropsykiatrinen valmennus (esim. adhd, autismin kirjo) ja päihdetyö. Työskentelyä on tehty sekä yksilöiden että verkostojen kanssa tarpeen mukaan.
Olen kognitiivisen käyttäytymistieteen psykoterapeutti. Tervetuloa vastaanotolleni juuri sellaisena kuin olet ja niiden asioiden kanssa, joita kannat mukanasi ja jotka kuormittavat sinua. Otan asiakkaita vastaan Jyväskylässä osoitteessa Kauppakatu 28A (1.8.2026 alkaen Yliopistonkatu 26)
Lämpimästi tervetuloa vastaanotolleni! Tarjoan pari- ja perhepsykoterapiaa (Kela) sekä EMDR-terapiaa. Parityössä hyödynnän tunnekeskeisen pariterapian näkökulmaa. Autan myös vanhemmuuden ja uusperheen kysymyksissä.
I work every week using english. Come to meet me alone or with your partner. Marital , personal or family issues. We can solve the problems together.
Psykoterapiassa tärkeintä on luottamus ja hyvä yhteistyösuhde, jotka mahdollistavat vaikeiden ja hävettävienkin asioiden käsittelyn. Kohtaan jokaisen asiakkaan yksilönä kuunnellen tarkkaan ja moralisoimatta ihmisen kokemusta ja toiveita. Minulla on pitkä kokemus aikuis- ja nuorisopsykiatriasta.