Löydä apua
Haetko itsellesi monipuolista kokemusta omaavaa, vuorovaikutteista ja asiantuntevaa psykoterapeuttia? Minulla on pitkä työkokemus järjestökentältä kriisi-, perheväkivalta-, ero- ja uusperhetyön parista. Asiakkaakseni olet lämpimästi tervetullut yksin, kumppanisi tai perheesi kanssa.
Työskentelyotteeni on voimavarakeskeinen, dialoginen, reflektiivinen. Työskentelen mielelläni sekä yksilöiden että parien ja perheiden kanssa. Minulla on pitkä kokemus lasten, nuorten, nuorten aikuisten, perheiden ja pariskuntien kanssa.
Olen psykoterapeutti, perheterapeutti ja psykiatrinen sairaanhoitaja. Otan vastaan yksilöasiakkaita, pareja ja perheitä. Kela-pätevyys yksilö- ja perheterapiassa. Työni sisältöjä ovat pitkään olleet parisuhteen ja perheen kysymykset, masennus, ahdistus ja riippuvuudet. Nämä yhdessä tai erikseen.
Olen kognitiivinen psykoterapeutti, perheterapeutti ja psykologi. Olen myös sertifioitunut skeematerapeutti. Tarjoan psykoterapiaa kaiken ikäisille. Minulla on monipuolinen ja laaja-alainen työkokemus eri ikäisten kanssa toimimisesta. Työtilani sijaitsee Jyväskylän keskustassa.
Tapaan ihmisiä eri elämänvaiheissa lapsuudesta aikuisuuteen. Tuen lapsen kehitykseen, perinataaliaikaan, perhedynamiikkaan ja parisuhteeseen liittyen. Erikoistun vuorovaikutukseen ja tunnesäätelyyn. Työskentelyni fokus muotoutuu asiakaskohtaisesti. I also work in English and Russian.
Olen pitkään sosiaalialalla työskennellyt psykoterapeutti (Valvira) sekä pari- ja perhepsykoterapeutti (Kela, Valvira), jonka vastaanotolle voit tulla yksin, yhdessä kumppanisi kanssa tai koko perheen voimin. HUOM! Otan yksilöasiakkaita vain itsemaksavana.
Hei, Olen psykoterapeutti, jota on kuvattu lämpimäksi sekä helposti lähestyttäväksi ihmiseksi. Minulla on pitkä työkokemus erilaisten elämäntilanteiden, ihmissuhteisiin liittyvien kysymysten ja psyykkisten kipujen ääreltä. Olen sekä integratiivinen psykoterapeutti että perheterapeutti.
Erityistason traumapsykoterapeutti, Kela-pätevyys Erityistason perheterapeutti, kriisi- ja traumapainotteinen, Kela-pätevyys EMDR terapeutti Sensomotorinen psykoterapia osa I ja II Vankka työkokemus akuutista kriisihoidosta ja vakavasti sairastuneiden potilaiden ja omaisten kriisihoidosta.
Olen kokenut voimavarakeskeinen perhe- ja pariterapian kouluttajapsykoterapeutti. Tapaan pareja ja perheitä niin kriiseissä kuin pitkäkestoisissa pulmissakin. Minulla on erityisosaamista masennuksen pariterapiasta, josta olen tehnyt väitöskirjani. I offer couple and family therapy in English.
Vastaanottoni sijaitsee Tampereen keskustassa Puutarhakadulla. Annan yksilöterapiaa (Kela), pariterapiaa, perheterapiaa (Kela), vanhempien ohjausta sekä työnohjausta. Työskentelen arkisin klo 9.00 - 19.00 välillä.
Työskentelyä parien ja perheiden kanssa jo yli 30-vuotta. Olen kouluttautunut pari- ja perheterapeutiksi sekä seksuaali- ja perheneuvojaksi. Kaikkien asiakkaiden tulee saada kokemus nähdyksi ja kuulluksi tulemisesta omana itsenään sekä kokea olevansa hyväksytty juuri sellaisena kuin on.
Asiakkaalla on mahdollisuus saada Kelakorvaus yksilöpsykoterapiaan vuoden 2027 alussa, ajankohtaisesti paripsykoterapiaan, perheterapiaan ja vanhempainohjaukseen. Toimin HUS.n palvelusetelintuottajana pari- ja perheterapeuttina sekä traumafokusoituna lyhytpsykoterapeuttina.
Olen koulutukseltani kognitiivinen psykoterapeutti ja perheterapeutti. Kognitiivisen terapian keskeisiä terapiatyöskentelyn kohteita ovat asiakkaan haittaa tuottavat ajatukset ja uskomukset ja niihin liittyvät hankalat tunteet.
Olen Kognitiivis-integratiivinen yksilöpsykoterapeutti sekä perhe- ja paripsykoterapeutti. Minulla on myös useita lyhyitä terapiakoulutuksia. Käytän oppimaani integratiivisesti ja jokaisen yksilölliset tarpeet huomioiden.
Olen perheterapeutti ja psykodynaaminen yksilöpsykoterapeutti. Taustakoulutukseltani olen lasten- ja nuorisopsykiatri sekä filosofian tohtori. Lisäksi olen avoimen dialogin kouluttajapsykoterapeutti. Minulla on vapaita aikoja tällä hetkellä tiistaisin ja perjantaisin aamu- ja päiväaikaan.
Olen työskennellyt psykoterapeuttina noin 20-vuotta, pitäen yksityistä vastaanottoa v. 2005 Helsingin keskustassa. Uskon jokaisen ihmisen ansaitsevan elämän missä hänen on mahdollista kokea tulevansa; arvostetuksi, nähdyksi ja kokea osallisuuden vaikuttuneis. elämässään, erit. läheisten suhteen.
Olen ratkaisukeskeinen psykoterapeutti ja psykodynaaminen perheterapeutti. Kelakorvattavuuteen minut on merkitty yksilöpsykoterapiaan ja perheterapiaan sekä aikuisille että nuorille. Minulla on tarjota sekä päivä- että ilta-aikoja. Ole yhteydessä, jos sinulle sopivaa aikaa ei kalenterista löydy.
Tarjoan pari-ja perhepsykoterapiaa niin eläinavusteisena kuin myös ilman eläimiä. Eläinavusteisessa terapiassa työpareinani ovat koirat sekä hevoset. Hevosavusteiseen terapiaan systeeminen koulutukseni soveltuu mainiosti, kognitiivisella twistillä.
Psykoterapiaa, perhe- ja pariterapiaa, psykoseksuaaliterapiaa sekä psykologin keskustelukäyntejä Tampereen keskustassa ja Akaassa. Käsittelen laaja-alaisesti ihmisen elämän ahdinko- ja kriisitilanteita yksilöiden, perheiden ja pariskuntien kanssa. KELAN TUKI VAIN PERHE- ja PARIPSYKOTERAPIAAN!
PAIKKA VAPAUTUMASSA. Koulutukseltani olen psykoanalyyttinen yksilöpsykoterapeutti sekä perhe- ja pariterapeutti. Minulla on pitkä ja laaja-alainen työkokemus psykiatrisesta hoidosta. Mielenkiintoni kohteina ovat erityisesti mielialahäiriöt, persoonallisuuden kysymykset sekä ylisukupolvisuus.