Olen koulutukseltani psykiatrinen sairaanhoitaja, yksilöpsykoterapeutti, perheterapeutti ja työnohjaaja. Olen Kelan palveluntuottaja perheterapian, vanhempainohjauksen ja yksilöpsykoterapian osalta. Vastaanottoni sijaitsee Hyvinkään keskustassa.
Psykoterapiasuuntaus
Ratkaisukeskeinen
Perheterapia
Kela-pätevyys
Kelan kuntoutuspsykoterapia
Lisäkoulutukset
Kriisit ja traumat
EMDR
Hypnoosi
Millainen terapeutti olen
Pyrin toimimaan asiakaslähtöisesti. Suunnitellaan yhdessä työskentelyn tavoitteet ja keinot niihin pääsemiseksi. Keskusteluissa pyritään löytämään yhdessä uusia näkökulmia asiakkaan elämäntilanteeseen, sekä etsimään keinoja saavuttaa sellainen tilanne asiakkaan elämässä, että asiakas saa omat voimavaransa mahdollisimman nopeasti ja laajasti hyvinvointia tukevaan käyttöönsä.
Mitä istunnoillani tehdään
Istunnoillani keskustellaan asioista, joista asiakas kokee tarpeelliseksi keskustella. Perheterapian tavoitteena on löytää keinoja sille miten kukin perheenjäsen pystyy olemaan avuksi toisille, sekä miten ja minkälaista apua kukin tarvitsee ja haluaa. Lasten kanssa työskennellessä istunnoissa voidaan piirtää, leikkiä, pelata tai kuunella musiikkia aina lapsen tarpeista lähtien. Käytän myös mielikuvaharjoituksia sekä erilaisia rentoutumisharjoituksia asiakkaan tarpeen mukaan.
Tarjoan apua
Masennukseen/ahdistukseenIhmissuhdeongelmiinTyöuupumukseenVanhemmuuden haasteisiinHuonoon itsetuntoonPahaan oloonElämäntapamuutokseenSosiaalisten tilanteiden pelkoonPaniikkikohtauksiinPakko-oireisiinFobiaan/kammoonVihanpurkauksien hallitsemiseenMenneisyyteni käsittelyynSeksuaalisen hyväksikäytön käsittelyynRikoksen uhriksi joutumisen, äkillisen menetyksen tai muun traumaattisen kokemuksen käsittelyynVaikeaan elämäntilanteeseenItsetuhoisiin ajatuksiinKaksisuuntaiseen mielialahäiriöönPersoonallisuushäiriöönPsykoottisiin häiriöihinHenkilökohtaiseen kasvuun ja kehitykseenUnivaikeuksiinViiltelyyn tai muuhun itsensä vahingoittamiseenFyysisen sairauden käsittelemiseen
Erityiskohderyhmät
Vakavasti traumatisoituneet potilaat ja dissosiaatiohäiriötPsykoottiset häiriötPersoonallisuushäiriötNeuropsykiatriset potilaatMonikulttuurisuus/maahanmuuttajatLastensuojelun asiakkaatKipuun liittyvät vaikeudetKaksisuuntainen mielialahäiriöAdoptio & sijoitus
Ammatillinen taustani ja osaamiseni
Olen työskennellyt psykiatrisen sairaanhoitajan työtehtävissä nuoriso- ja aikuispsykiatriassa sekä lastensuojeluan laitos ja avohuollossa. Olen kouluttautunut myös työnohjaajaksi. Työtapani on integratiivinen. Yhdistän työtavoissani ratkaisukeskeisiä, narratiivisia ja avoimen dialogin mallin työtapoja. Minulla on mahdollisuus käyttää myös hypnoosia ja EMDR terapian keinoja työssäni.
Tutustumiskäynnin hinta
90,00
Vakiokäynnin hinta
90,00
Lisätiedot hinnoittelusta
Nämä hinnat voimassa Hyvinkään vastaanotolla: Yksilökäynnit 90 euroa/ 45 min. Perheterapia ja pariterapia käynnit 100 euroa/60 min. Työnohjaus 120 euroa/ 60 min. Terapiatalo Nosteella Helsingissä: Yksilökäynnit 100 euroa/45 min + toimistomaksu 10.90.