Löydä apua
Menetelmänä käytän reteaming:iä, jossa autetaan yksilöitä tai ryhmiä asettamaan omalle prosessilleen selkeät tavoitteet. Sen avulla kasvatetaan tavoitteen saavuttamiseksi tarvittavaa motivaatiota ja sitoutetaan asianosaiset osaksi myönteistä muutosprosessia. Työskentelytavoiltani olen aktiivinen.
Tarjoan psykologin keskusteluapua yksilöille ja pareille erilaisissa elämäänne liittyvissä tilanteissa. Minulla on lähes 15 vuoden työkokemus yliopistollisen sairaalan mielialahäiriöpoliklinikalla ja Väestöliiton parisuhdetyössä. Voit varata ajan joko yksittäiselle käynnille tai lyhytterapiaan.
Olen ratkaisukeskeisin, kognitiivisin ja psykofyysisin menetelmin työskentelevä psykoterapeutti. Lisäksi olen tunnekeskeinen pariterapeutti. Työhuoneeni sijaitsee Tampereen keskustassa. Tällä hetkellä minulla on mahdollisuus ottaa vastaan uusia asiakkaita.
Olen yksiö- ja ryhmäpsykoanalyysin ja psykoterapian kouluttaja. Teen myös yksilön- ja ryhmän lyhytterapiaa, Olen myös työnohjaaja ja organisaatiokonsultti. Teen myös konsultaatioita, potilastyönohjausta, koulutan psykoterapeutteja ja psykoanalyytikoita. Olen tehnyt tätä työtä yli 35 -vuotta.
Tarjoan perinteisesti toteutettua ja eläinavusteista psykoterapiaa sekä neuropsykiatrista valmennusta. Mahdollisuus keskustella myös etäyhteydellä. Olen kongnitiivinen psykoterapeutti sekä perhe- ja paripsykoterapeutti.
Tarjoan kognitiivisen käyttäytymisterapian menetelmiin perustuvaa tukea elämään, jossa haluttu muutos on mahdollinen. Työskentelyssäni korostuu myötätunto, selkeys ja tavoitteellisuus – autan sinua tunnistamaan toimivia ajatuksia ja vahvistamaan voimavaroja kohti positiivista, toivottua muutosta.
Olen koulutukseltani psykologian lisensiaatti, ja integratiivinen psykoterapeutti. Työskentelen aikuisten ja nuorten psykoterapeuttina Terapiatalo Soinnussa, ja osan viikosta toimin myös työterveyspsykologina.
Olen kokenut ylemmän erityistason psykoterapeutti, työnohjaaja ja prosessikonsultti. Tarjoan pitkä- ja lyhytkestoista psykoterapiaa ja työnohjausta. Työskentelyotteeni on integratiivinen eli perustuu useampaan terapiaviitekehykseen. Vastaanotot: Helsinki Kamppi, Espoo , etänä koko Suomi
Olen hyvin perehtynyt epävakaan persoonallisuushäiriön problematiikkaan ja dialektiseen käyttäytymisterapiaan. Suhtaudun vahvistavasti ja myönteisesti sateenkaareviin asiakkaisiin. Myös ahdistuneisuushäiriöt, työuupumus ja ihmissuhdevaikeudet ovat keskeistä osaamisaluetta.
Olen helposti lähestyttävä psykoterapeutti, jolla on pitkä kokemus ja vahva koulutus 1) sukupuolen, seksuaalisuuden ja suhteiden moninaisuudesta 2) lähisuhdeväkivallasta ja narsismista toipuvien tukemisesta, myös huoltoriidoissa.
Olen ratkaisukeskeinen psykoterapeutti ja psykologi. Työkokemusta minulla on lasten, perheiden ja aikuisten parista. Työelämän haastavuuteen liittyvät kysymykset ovat tulleet minulle kovin tutuiksi työnohjaajan tehtävissä.
Olen kognitiivinen psykoterapeutti. Hoidan monenlaisista elämän laatua heikentävistä psyykkisistä oireista kärsiviä asiakkaita. Yleisimpiä näistä ovat masennus, ahdistuneisuus, sosiaalinen ahdistuneisuus, paniikkihäiriö, pakko-oireinen häiriö sekä työssä / opiskelussa jaksamiseen liittyvät haasteet.
Vapautumassa lähiaikoina Helsingin Meilahdessa osoitteessa Mannerheimintie 93 paikka psykodynaamiseen psykoterapiaan kahdesti viikossa (ti klo 10 JA to klo 10). Ole yhteydessä löytääksemme tutustumisaikoja !
Olen psykologi ja kognitiivinen yksilöpsykoterapeutti. Minulta on tällä hetkellä vapaita aikoja Kelan kuntoutuspsykoterapiaan. Voit myös varata aikoja lyhyemmälle käyntijaksolle. Pyrin luomaan vastaanotollani puitteet tasa-arvoiselle yhteistyölle turvallisessa ympäristössä.
Suoritan kognitiivis-integratiivisen psykoterapian opintoja, sis. hypnoterapia. Valmistun kognitiiviseksi psykoterapeutiksi 12/26. Olen aiemmin suorittanut ratkaisukeskeisen psykoterapian, sekä työhyvinvointiasiantuntijan opinnot. Tervetuloa vastaanotolleni!
Olen kognitiivis-integratiivinen psykoterapeutti ja sertifioitu skeematerapeutti. Minulle tärkeitä arvoja psykoterapiatyössä ovat asiakkaan yksilöllisyyden aito kunnioittaminen, terapeutin ja asiakkaan tasa-arvoinen vuorovaikutussuhde sekä turvallisen tilan luominen.
Olet lämpimästi tervetullut vastaanotolleni, jossa pääset turvallisessa tasavertaisessa yhteistyössä pohtimaan elämän eteen tuomia mieltäsi painavia asioita. Merkittäviä oivalluksia ja ratkaisuja voi löytyä jo yhdenkin käynnin aikana! Käytössä ovat sekä etä- että lähivastaanotto. Kela pätevyys.
Pohditko omaa tai läheisesi päihteiden käyttöä tai (raha)pelaamista? Olet tervetullut tarkastelemaan riippuvuussairauksiin liittyviä teemoja kanssani. Koulutukseltani olen sosiaalipsykologi ja työkokemus karttunut Kalliolan klinikalta. Olen kognitiivis-integratiivisessa psykoterapiakoulutuksessa.
Valmistuin psykodynaamiseksi yksilöpsykoterapeutiksi HUS:n ja Helsingin yliopiston koulutuksesta. Taustallani on diakonia-ja sosiaalityön tutkinto ja pariterapiakoulutus. Minulla on yli 20 v. kokemus yksilöpsykoterapiasta. Olen kiinnostunut työstäni ja autan pohdinnoissasi ja vaikeuksissasi.