Löydä apua
Työskentelen lasten, nuorten, aikuisten ja perheiden kanssa. Tällä hetkellä asiakkainani on pääasiallisesti nuoret ja aikuiset. Työskentely eri-ikäisten kanssa pitää yllä ammatillista osaamista ja antaa ymmärrystä ihmisen eri kehitysvaiheista.
Psykoterapeutti ja työnohjaaja käytettävissäsi juuri sinulle tärkeiden, tai haastavien tapahtumien, asioiden, ilmiöiden pohtimiseen ja mahdollisten ratkaisujen hakemiseen. Työskentely videoyhteyden välityksellä onnistuu myös Minduun kautta erinomaisesti.
Tule rohkeasti keskustelemaan omista, parisuhteesi tai perheesi asioista. Dialoginen työote, avoin vuoropuhelu jokaisen tapaamisen tavoitteena. Tarjoan myös vanhempainohjausta sekä työnohjausta lasten ja nuorten parissa työskenteleville. HUOM.Ei Kelan kuntoutusterapiaa yksilöasiakkaille.
Parisuhteessa jokaisella on tarve tulla kuulluksi, ymmärretyksi ja vastaanotetuksi. Kun yhteys kumppaniin katkeaa, ahdistumme ja reagoimme usein joko vaatimalla tai vetäytymällä. Turvallinen tunneyhteys on valtava voimavara, ja sen rakentaminen parisuhteeseen on pariterapian avulla mahdollista.
Olen pari- ja perhepsykoterapeutti. Tarjoan Kela terapiaa pareille ja perheille sekä yksilöaikoja itsemaksaville asiakkaile. Ota rohkeasti yhteyttä ja tule keskustelemaan elämän erilaisista haasteista yksin tai yhdessä parina tai perheenä. Terapeuttina olen ihmisläheinen, kuunteleva ja reflektoiva.
Tarjoan yksilö-, pari- ja perheterapiaa sekä DDP- ja Theraplayterapiaa, lisäksi annan työnohjausta. Vastaanottoni on tiistai-iltaisin sekä lauantaisin. Minulle ovat tuttuja sekä julkinen että yksityinen sektori ja kolmannen sektorin toiminta. Teen terapiaa sekä aikuisten että lasten kanssa.
Olen pari- ja perhepsykoterapeutti, työnohjaaja ja EMDR-terapeutti. Aloitan syksyllä 2026 traumapsykoterapiaopinnot, joten tulevaisuudessa vastaanotolleni voivat tulla myös Kelan yksilöpsykoterapia-asiakkaat. Otan syksystä 2026 alkaen vastaan koulutuspsykoterapia-asiakkaita edullisesti.
Olen aito, lämmin, kuunteleva ja terapiasuhteeseen panostava psykoterapeutti. Työskentelen kognitiivisen käyttäytymisterapian viitekehyksestä käsin yhdistäen joustavasti työskentelyyn hyväksymis- ja omistautumisterapian sekä perheterapian elementtejä. Tarjoan terapiaa myös etänä.
Olen pitkän työkokemuksen omaava psykologia- ja psykoterapia-alan ammattilainen. Olen traumapsykoterapeutti ja perhepsykoterapeutti. Työskentelyssäni käytän myös kehollisia työskentelymenetelmiä ja tarpeen mukaan EMDR-prosessointia. Teen psykoterapiavastaanottoa tällä hetkellä sivutoimisesti.
Tuntuuko elämä olevan jumissa vai kaipaatko elämääsi uutta suuntaa tai haluat vahvistaa jo olemassa olevia voimavarojasi? Yhteistyö kanssani pohjautuu ratkaisukeskeiselle terapialle, jossa tarkastellaan menneisyyttä ja nykyisyyttä sekä luodaan parempaa tulevaisuutta.
Asiakkaalla on mahdollisuus saada Kelakorvaus yksilöpsykoterapiaan vuoden 2027 alussa, ajankohtaisesti paripsykoterapiaan, perheterapiaan ja vanhempainohjaukseen. Toimin HUS.n palvelusetelintuottajana pari- ja perheterapeuttina sekä traumafokusoituna lyhytpsykoterapeuttina.
Olen psykoterapeutti, perheterapeutti ja psykiatrinen sairaanhoitaja. Otan vastaan yksilöasiakkaita, pareja ja perheitä. Kela-pätevyys yksilö- ja perheterapiassa. Työni sisältöjä ovat pitkään olleet parisuhteen ja perheen kysymykset, masennus, ahdistus ja riippuvuudet. Nämä yhdessä tai erikseen.
Olen psykologi, psykoterapeutti ja työnohjaaja. Tarjoan pari-ja perhepsykoterapiaa, vanhempainohjausta, yksilökäyntejä lapsille, nuorille ja aikuisille, vauvaperhetyötä sekä työnohjausta ammattilaisille. Otan vastaan Espoon Niittykummussa ja Helsingin keskustassa. Kielet: ruotsi, suomi, englanti.
Työskentelyä parien ja perheiden kanssa jo yli 30-vuotta. Olen kouluttautunut pari- ja perheterapeutiksi sekä seksuaali- ja perheneuvojaksi. Kaikkien asiakkaiden tulee saada kokemus nähdyksi ja kuulluksi tulemisesta omana itsenään sekä kokea olevansa hyväksytty juuri sellaisena kuin on.
Olen nuorisopsykiatri, psykoterapeutti ja perheterapeutti. Työskentelen lasten, nuorten, aikuisten ja perheiden parissa. Tarjoan myös pidempikestoista psykoterapiaa itsemaksaville asiakkaille (ilman erillistä Kelan päätöstä), katso tarkemmin hinnoittelu