Etusivu / Löydä apua / Aila Ikonen

Aila Ikonen

Psykoterapeutti, Sosiaalityöntekijä, Perheterapia
Tampere, Keskusta
Suomi
Asiakasryhmät
Aikuiset 18-67v Ikäihmiset yli 67v Nuoret 13-17v Lapset alle 13v Parit Perheet
Terapian kesto
Yksittäinen konsultaatio Pitkäkestoinen Lyhytkestoinen
Terapeutilla tarjolla
Ilta-aikoja Viikonloppuaikoja
Tarjoan yksilö-, pari- ja perheterapiaa sekä DDP- ja Theraplayterapiaa, lisäksi annan työnohjausta. Vastaanottoni on tiistai-iltaisin sekä lauantaisin. Minulle ovat tuttuja sekä julkinen että yksityinen sektori ja kolmannen sektorin toiminta. Teen terapiaa sekä aikuisten että lasten kanssa.
Psykoterapiasuuntaus
  • Perheterapia
  • Varhaisen vuorovaikutuksen
Kela-pätevyys

Kelan kuntoutuspsykoterapia

Lisäkoulutukset

Kiintymyssuhteen tukeminen

Millainen terapeutti olen

Pidän erityisen tärkeänä sitä, että asiakas kokee tulleensa kohdatuksi ja kuulluksi. Jos näin ei ole, niin sen voi kertoa minulle, sillä asiakas on tärkeämpi kuin omat ideani. Olen aktiivinen, tutkiva ja leikkimielinenkin, joskus suorapuheinen. Olen kokenut ja monipuolinen terapeutti ja istunnoilla yhdistelen eri terapiasuuntauksia. Monikulttuurisuus on tuttua työssä ja vapaa-ajalla.

Mitä istunnoillani tehdään

Ensimmäinen istunto kuluu usein asiakkaan tilanteeseen tutustumisessa, ja asiakas itse luo myös mielikuvaa minusta terapeuttina. Pidän siitä, että työskentelylle asetetaan tavoite/ tavoitteita. Asiantuntijana tunnen omat rajani. Istunnoilla keskustelemme paljon, joskus käytän toiminnallisia menetelmiä. Sukupuun piirtäminen on hyvä menetelmä asiakkaan taustaan ja sieltä siirtyneisiin asioihin tutustumiseksi. DDP- terapiassa teemme istunnoilla monenlaisia asioita tuudittelusta näyttelemiseen ja videoiden katseluun. Theraplayterapiassa keskeisellä sijalla on leikki, ilo ja hoiva. DDP- ja Theraplayterapiassa istunnot nauhoitetaan.

Tarjoan apua
Masennukseen/ahdistukseen Ihmissuhdeongelmiin Päihdeongelmaan/riippuvuuteen Työuupumukseen Vanhemmuuden haasteisiin Huonoon itsetuntoon Pahaan oloon Vihanpurkauksien hallitsemiseen Menneisyyteni käsittelyyn Rikoksen uhriksi joutumisen, äkillisen menetyksen tai muun traumaattisen kokemuksen käsittelyyn Vaikeaan elämäntilanteeseen Itsetuhoisiin ajatuksiin Henkilökohtaiseen kasvuun ja kehitykseen
Erityiskohderyhmät
Monikulttuurisuus/maahanmuuttajat Lastensuojelun asiakkaat Kipuun liittyvät vaikeudet Adoptio & sijoitus
Ammatillinen taustani ja osaamiseni

Olen työskennellyt aikuispsykiatriassa n. 15 vuotta psykiatrian poliklinikoilla, päiväsairaalassa sekä psykiatrisessa sairaalassa. Sen jälkeen olen ollut perheneuvolassa lähes 20 vuotta. Kaikissa työpaikoissani olen tehnyt yksilöterapiaa. Myöhemmin myös pari- ja perheterapiaa, DDP- ja Theraplayterapiaa sekä antanut työnohjausta. Olen myös itse saanut työnohjausta koko ajan. Olen vetänyt monia ryhmiä, mm. äiti- vauva - ryhmiä, Käsikynkkä-ryhmiä, eroryhmiä, aikuisten keskusteluryhmiä jne.
Theraplayterapeutin pätevyyden, 2009, on myöntänyt The American Theraplay Institute sekä Suomen Theraplay-yhdistys ry
DDP-terapeutin pätevyyden, 2015, on myöntänyt Attachment-Focused Treatment Institute, Usa (Dr. Arthur Becker-Weidman)

Lisätiedot

Kela-pätevyys

Tutustumiskäynnin hinta

90,00

Vakiokäynnin hinta

70,00

Lisätiedot hinnoittelusta

Yksilöterapia 70€ / 60min
Pariterapia 130€ / 90 min
Perheterapia 180€ / 90 min
Työnohjaus 100€/ 45 min
DDP- ja Theraplayterapioissa hinnat sovitaan tilanteen mukaan