Kriisi- ja traumapsykoterapia

Kriisi- ja traumapsykoterapia ovat terapiamuotoja, jotka on kehitetty tukemaan traumaattisten tapahtumien käsittelyä ja traumaperäisten häiriöiden hoitoa. Kriisiterapiassa keskitytään tyypillisesti nimenomaan yksittäiseen traumaattiseen tapahtumaan kuten äkilliseen onnettomuuteen, läheisen kuolemaan tai raiskauksen uhriksi joutumiseen. Osaamista ja lisäkoulutusta kriisien ja traumaattisten tapahtumien hoidossa on usein jonkin verran myös muiden psykoterapiasuuntausten psykoterapeuteilla ja osa muista psykoterapeuteista ovat käyneet täydennyskoulutuksia traumaattisten tapahtumien hoidosta.

Katso myös psykologi Anne Suokas-Cunliffen haastattelu kriisi- ja traumapsykoterapiasta.

Tausta

Traumaterapia keskittyy yleisemmin traumaperäisten häiriöiden hoitoon. Kansainvälisesti hoidon taustalla voi olla eri teorioita, mutta Suomessa traumaterapia perustuu yleensä Pierre Janetin teorioiden pohjalta kehitettyyn rakenteellisen dissosiaation teoriaan. Siinä ajatellaan, että toistuvat lapsuuden traumaattiset tapahtumat (esim. perheväkivalta, seksuaalinen hyväksikäyttö tai laiminlyönti) voivat johtaa persoonallisuuden kehityksen häiriöön, jossa henkilölle kehittyneet lapsuuden selviytymiskeinot traumaattisiin olosuhteisiin näyttäytyvät aikuisuudessa toimintakykyä heikentävinä oireina. Tällaisia varhaisia selviytymiskeinoja ovat esim. tietoisuuden kapeuttaminen, itsensä vahingoittaminen ja persoonallisuuden jakautuminen traumaan kiinnittyneisiin ja traumasta erillään oleviin osiin.  Erilaiset traumasta muistuttavat tilanteet ja havainnot voivat aiheuttaa traumaperäisestä häiriöstä kärsiville menneisyyden tapahtumien uudelleenelämistä, mikä vaikeuttaa monella tavalla normaalia elämää.

Etenkin vakavimmin traumatisoituneilla vakavasta dissosiaatiohäiriöistä kärsivillä henkilöillä persoonallisuuden ajatellaan lohkoutuneen traumaan kiinnittyneisiin ja niistä erillään oleviin osiin. Dissosiaatiohäiriöstä kärsivän henkilön toimintakyky voi vaihdella suuresti esimerkiksi päivän ja yön välillä. Hän kokee herkästi epätodellista oloa tai että itselle tapahtuvat asiat tapahtuisivat jollekin muulle ja hän kärsii muistikatkoksista menneisyydessä ja nykyisyydessä. Vakavasta dissosiohäiriöstä kärsivä voi myös kuulla ääniä, jotka ovat peräisin omasta traumataustasta.

Terapian fokus

Tyypillisesti suomalaisessa kriisi- ja traumaterapiassa

Terapia käytännössä

Tyypillinen kesto: Kriisiterapiassa (yksittäinen traumatapahtuma) viikoista kuukausiin, traumaterapiassa useampi vuosi.

Tyypillinen tiiviys: 1-2 krt / vko

Terapeutin rooli: Kriisi- ja traumaterapiassa terapeutti pyrkii olevaan ennakoitava, rauhallinen ja turvallinen, mutta myös aktiivinen ja riittävän joustava. Hän auttaa ymmärtämään traumaoireita, tukee traumaoireiden ja vireystilan hallitsemisessa ja auttaa dissosiatiivisissa häiriöissä sirpaleisen kokemusmaailman ja muistojen eheyttämisessä eheäksi kokemukseksi.

Työskentelytapa: Traumapsykoterapeutti antaa tietoa traumaattisten tapahtumien vaikutuksista ihmisen mieleen ja kehon toimintaan. Keskustelun ohella terapiassa on usein erilaisia harjoituksia kuten mielikuvahrajoituksia turvapaikasta, kehon tuntemusten tarkkailua ja rauhallisia hengitysharjoituksia. Voi olla myös vireystilaa nostattavia liikkeitä tai harjoituksia, joissa keskittyminen ohjataan pois traumamuistoista esim. saatetaan pyytää nimeämään ympärillä olevia esineitä keskittymisen tuomiseksi nykyhetkeen.

Näillä ja muilla menetelmillä pyritään lisäämään asiakkaan kykyä säädellä ahdistustaan ja vireystilaansa. Keskusteluissa pyritään tulemaan paremmin tietoiseksi traumaan liittyvistä ja siitä irrallaan olevista kokemuksista nykyelämässä. Tarkoitus on vähentää traumamuistojen ennakoimatonta tunkeutuvaa uudelleen elämistä sekä muita traumaoireita kuten muistikatkoksia ja "taistele- tai pakene" -traumareaktioiden aktivoitumista.

Traumapsykoterapiassa on usein läsnä trauman vaurioima malli läheisistä ihmissuhteista. Vanhemman aiheuttama perheväkivalta, seksuaalinen hyväksikäyttö tai laiminlyönti jättävät jälkensä ihmisen tapaan kokea vanhempi-lapsi-suhde sekä läheiset ihmissuhteet laajemminkin. Nämä vääristyneet läheisyyden kokemukset näkyvät usein suhteessa psykoterapeutin kanssa. Traumaterapiassa työskennellään läheisyyteen kytkeytyvän epäluottamuksen ja liiallisen puolustautumisen kanssa ja työstetään sekä läheisyyden kaipuuta, että pyrkimyksiä välttää kiintymistä.

Traumaterapian ajatuksena on, että vasta kun aluksi on opeteltu kykyä säädellä traumaoireita voidaan siirtyä terapeutin kanssa puhumaan tai kirjoittamaan traumamuistoista ja että tämä traumamuistoille altistaminen puolestaan vähentää traumaoireita entisestään. Kaikkea traumatapahtumista ei tarvitse käsitellä vaan yleensä ydinkohdat ja vääristyneet uskomukset, jotka ovat syntyneet kaltoinkohtelevassa suhteessa huolenpitäjän kanssa.

Suurimmmat erot muihin suuntauksiin

Löydä kriisi- ja traumaterapeutti

Kriisi- ja traumapsykoterapian haastattelu

Haastattelimme psykologi ja traumapsykoterapeutti Anne Suokas-Cunliffeä kriisi- ja traumapsykoterapian teoriasta ja käytännöstä. Suokas-Cunliffe kuvaa traumapsykoterapian teorian pohjautuvan sekä perinteisiin psykoterapiamuotoihin että evoluutioteorioihin, kiintymyssuhdeteoriaan, uusiin neurotieteisiin ja kehonhoitomalleihin.

“Ydinajatus on se, että jos tapahtuu jotain hyvin ylivoimaista, persoonallisuus ikään kuin jakautuu niihin puoliin, jotka on kiinnittyneitä traumaan ja niihin puoliin, jotka on traumasta erillään”, Suokas-Cunliffe selittää. Hoidossa pyritään siihen, että ihminen voisi tulla yhteyteen traumaan kiinnittyneiden osien kanssa. Hoidossa opetellaan havaitsemaan ja hallitsemaan niitä tekijöitä, jotka laukaisevat traumaattisia oireita ja traumatakaumia eli elävän tuntuisia muistikuvia traumaattisesta tapahtumasta. Tavoitteena on, että ylivoimaiseen tapahtumaan liittyvän muistikuvan eri puolet yhdistyvät ihmisen muistiin ja kokemuksiin normaalin muiston tapaan.

 

Osa 1

Istunnot ja niiden välit käytännössä

Terapian eteneminen käytännössä on Suokas-Cunliffen mukaan erilaista riippuen siitä, onko kyseessä yksittäisen traumaattisen kokemuksen vai toistuvan varhaisen vakavan traumatisoitumisen hoito. “Yksittäisen trauman jälkeen voidaan hyvin nopeastikin siirtyä trauman käsittelyyn”, Suokas-Cunliffe kertoo. Tällöin voidaan pyrkiä yhdistämään traumaan liittyviä kokemuksia muuhun kokemusmaailmaan traumojen hoitoon kehitettyjen menetelmien ja harjoitusten kuten EMDR-menetelmän ja kehoa huomioivien sensomotoristen menetelmien avulla.

Jos kyseessä on vakava varhainen traumatisoituminen, on huomioitava vaurioitunut suhde vanhemman kanssa. Suokas-Cunliffen mukaan on tällöin edettävä huomattavasti hitaammin. Käytännössä vakavalla varhaisella traumatisoitumisella viitataan usein esimerkiksi lapsen kotona kokemaan väkivaltaan, seksuaaliseen hyväksikäyttöön tai laiminlyöntiin.  Vakavassa varhaisessa traumatisoitumisessa  psykoterapeutin täytyy olla aika aktiivinen ja auttaa potilasta säätelemään vireystilaa”, Cunliffe selittää. Terapeutti tukee potilasta kiinnostumaan ja tulemaan yhteyteen traumaan kiinnittyneiden ja traumasta erillään olevien persoonallisuuden puolten välillä. “Mitä pidempi trauma on, sitä jakautuneempia [persoonallisuuden puolet] ovat ja sitä pidempikestoista on myöskin traumapsykoterapia” Suokas-Cunliffe summaa.

 

Kriisi- ja traumaterapian ja sen terapeuttien erityispiirteet

Traumapsykoterapeuteilla on koulutus sellaisten ylivoimaisten tilanteiden aiheuttamien vaikeuksien hoitamiseen, joissa tapahtumat ovat johtaneet traumaoireisiin.  “He katsovat sitä sekä kehon kannalta että mielen kannalta”, Suokas-Cunliffe kertoo.

Kriisi- ja traumapsykoterapia sopii Suokas-Cunliffen mukaan erityisesti niille, joilla on traumaperäinen häiriö. “Kaikki ihmiset, joilla on vaikeita ylivoimaisia tapahtumia menneisyydessä, eivät tarvitse traumapsykoterapiaa. He voivat mennä hyvin monenlaisiin psykoterapiasuuntauksiin, koska tämä on hyvin yleistä mielenterveyden häiriöissä”, Suokas-Cunliffe kertoo. Traumapsykoterapian tekniikat ovat Suokas-Cunliffen mielestä kuitenkin soveltuvimpia hoitoon silloin, kun oireisto vastaa traumaoireistoa.

 

Osa 2

Entä milloin pohtia muuta suuntausta?

Suokas-Cunliffe painottaa hyvän arvion tärkeyttä, kun arvioidaan, onko traumaterapia vai muu psykoterapiasuuntaus henkilölle soveltuvin. Arvio on Suokas-Cunliffen mukaan erityisen tärkeää, jos ihmisen menneisyydessä on traumaattisia tapahtumia, mutta havaittavissa ei ole selkeää traumaperäistä häiriötä ja oirekuva muistuttaa pikemmin muuta mielenterveysoireilua.

Osa 3

Tutkimusnäyttö suuntauksen tehosta

Tutkimusnäytön määrä kriisi- ja traumaterapiassa ovat keskenään eri asteella. Yksittäisten traumojen hoidossa kriisiterapialla esim. EMDR-tekniikasta on pitkä ja laaja tutkimuspohja ja tekniikka on mukana traumaperäisen stressihäiriön käypähoitosuosituksessa.

Varhaisen vakavan traumatisoitumisen kohdalla puolestaan häiriöiden tunnistamisessa on edetty, mutta tutkimusnäyttö hoidosta on vielä vähäistä: “Diagnostiikka on vasta kehittynyt viime aikoina” Suokas-Cunliffe kuvaa kertoen tutkimuksen olevan nyt aktiivivaiheessa. Kompleksisen posttraumaattisen häiriön oirekuvaa on tutkittu 1980-luvulta saakka, mutta vasta nyt diagnoosi on tulossa viralliseksi. “Samanlaista tutkimusperinnettä  kuin jossain muissa terapiasuuntauksissa ei vielä ole”.

Löydä kriisi- ja traumaterapeutti