Ammatillista keskusteluapua . Tavoitesuuntautunutta lyhytpsykoterapiaa tai Kelan kuntoutuspsykoterapiaa. Kertakäynit myös mahdollisia. Älä anna mielesi tuskan kroonistua. Sinulla on oikeus saada käyttää tarjoamani palvelu hyvinvointisi vahvistamiseksi. Palvelen myös etänä videovälitteisesti.
Psykoterapiasuuntaus
Ratkaisukeskeinen
Kela-pätevyys
Kelan kuntoutuspsykoterapia
Millainen terapeutti olen
Olen helposti lähestyttävä ja lämmin terapeutti, jonka tärkeänä tavoiteena on kuunnella tarkasti asiakasta sekä kunnioittaa tämän asiantuntijuutta koskien omaa elämäänsä. Haastan asiakasta omalla ammattitaidollani luomaan laajempia näkemyksiä itsestään ja havainnoimaan elämää lempeästi tuomitsematta. Olen tehnyt lukuvuoden 2015-16 aikana opinnäytetyön Bristolin yliopistoon asiakkaan ja terapeutin välisestä yhteistyösuhteesta. Tiedostan syvästi yhteistyösuhteen merkityksen terapiassa ja pyrin omalta osaltani mahdollistamaan luottamuksellisen ja hyväksyvän ilmapiirin, jossa on mahdollista uskaltautua puhumaan niistäkin teemoista, joita on vaikea normaalisti lähestyä.
Mitä istunnoillani tehdään
Psykoterapia on ensisijassa puhumista ja samalla omien ongelmien ja ajatusten selkiyttämistä. Psykoterapiassa opitaan uusia ongelmanratkaisutaitoja ja taitoja käsitellä tunteita. Monet ahdistuksen ja masennuksen vuoksi unohduksiin jääneet hyvät ominaisuudet, voimavarat ja elämänvaiheet nostetaan esille. Itsetunto kohenee ja usko tulevaisuuteen palautuu. Voimavarat siirtyvät menneisyyden tai tulevaisuuden taakoista ja murehtimisesta tähän päivään.
Kuuntelen tarkasti asiakkaan puhetta. Teen aktiivisesti kysymyksiä. Tärkeitä työtapoja ovat ongelmien katseleminen useista näkökulmista eli uudelleenmäärittely (reframing), ongelmien poikkeuksien sekä onnistumisten kartoittaminen, selviämiskokemusten kartoittaminen, tavoitteiden selkiyttäminen ja tulevaisuuden katsominen. Työtavat valitsen sen mukaan, mikä asiakkaalle tuntuu sopivalta sillä hetkellä. Kuunteleminen on silti tärkein työmuotoni.
Tarjoan apua
Masennukseen/ahdistukseenIhmissuhdeongelmiinTyöuupumukseenVanhemmuuden haasteisiinHuonoon itsetuntoonPahaan oloonElämäntapamuutokseenSyömiseen liittyviin vaikeuksiinSosiaalisten tilanteiden pelkoonPaniikkikohtauksiinPakko-oireisiinFobiaan/kammoonVihanpurkauksien hallitsemiseenMenneisyyteni käsittelyynSeksuaalisen hyväksikäytön käsittelyynRikoksen uhriksi joutumisen, äkillisen menetyksen tai muun traumaattisen kokemuksen käsittelyynVaikeaan elämäntilanteeseenItsetuhoisiin ajatuksiinKaksisuuntaiseen mielialahäiriöönPsykoottisiin häiriöihinHenkilökohtaiseen kasvuun ja kehitykseenUnivaikeuksiinSukupuoli- tai seksuaali-identiteetin kysymyksiinViiltelyyn tai muuhun itsensä vahingoittamiseenFyysisen sairauden käsittelemiseen
Erityiskohderyhmät
Kaksisuuntainen mielialahäiriöLastensuojelun asiakkaatNeuropsykiatriset potilaatPakko-oireinen häiriöPersoonallisuushäiriötRaskaus & synnytysSeksuaalisuuden ja sukupuolisuuden monimuotoisuus
Ammatillinen taustani ja osaamiseni
Olen koulutukseltani teologian maisteri, psykologian ja uskonnon opettaja. Olen myös suorittanut luokanopettajan koulutuksen. Olenkin työskennellyt opetustyössä pisimmän ajan työuraani. Lisäksi olen suorittanut draamapedagogiikan perusopinnot sekä harrastanut improvisaatioteatteria. Viimeinen koulutukseni psykoterapeutin koulutuksen jälkeen on Master of Science in Solution Focused Therapy -tutkinto Bristolin yliopistoon.
Olen asunut ja työskennellyt useissa maissa ja koen olevani lievästi muutakin kuin suomalainen. Olen myös neljän jo aikuistuneen lapsen äiti ja kahden pienen lapsosen isoäiti, ämmi.
Tutustumiskäynnin hinta
40,00
Vakiokäynnin hinta
85,00
Lisätiedot hinnoittelusta
Tutustumiskäynti on ilmainen, jos asiakas etsii terapeuttia pitkään Kelan kuntoutuspsykoterapiaan.