Etusivu / Löydä apua / Piia Hyytinen
Psykoterapeutti, Psykologi, Varhaisen vuorovaikutuksen
Oulu,
Suomi
Asiakasryhmät
Aikuiset 18-67v Lapset alle 13v Perheet
Terapian kesto
Yksittäinen konsultaatio Pitkäkestoinen Lyhytkestoinen
Terapeutilla tarjolla
Päiväaikoja Ilta-aikoja
Olen koulutukseltani psykologi ja varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapeutti. Vastaanotolle voi ohjautua raskauteen, synnytykseen tai vauva- ja pikkulapsiaikaan liittyvien erilaisten huolien ja ongelmien vuoksi. Työskentelen myös lapsettomuuteen liittyvien teemojen ja vanhemmuuden tukemisen parissa.
Psykoterapiasuuntaus
  • Varhaisen vuorovaikutuksen
Kela-pätevyys

Kelan kuntoutuspsykoterapia

Lisäkoulutukset

Kiintymyssuhteen tukeminen Kriisit ja traumat

Millainen terapeutti olen

Terapeuttina olen aktiivinen ja arvostan hyvän yhteistyösuhteen rakentumista työskentelyn alusta lähtien. Terapeuttisessa työskentelyssä edetään kuitenkin rauhallisesti ja yhdessä asioita ja niiden merkityksiä pohtien. Lähtökohtana on jokaisen asiakkaan oma, erityinen kokemus maailmasta ja omista lähisuhteistaan, joiden ymmärtämistä tavoittelemme yhdessä. Ajattelen, että vanhemmaksi tuleminen ja vanhemmuus on tärkeää kohdata yksilöllisesti ja määrittelemättä, siten että jokaisen oma tarina tulee kuulluksi ja ymmärretyksi. Vauvat ja pienet lapset ovat työskentelyssä suunnitellusti mukana ja siten pääsemme yhdessä havainnoimaan asioita niiden tapahtuessa, nykyhetkessä.

Mitä istunnoillani tehdään

Vuorovaikutuspsykoterapia suunnitellaan aina yksilöllisestii jokaiselle perheelle sopivaksi. Psykoterapiassa työskennellään sekä vanhempien kanssa keskustellen ja pohtien että vauvaperheen arkisissa vuorovaikutustilanteissa.

Tavallisesti raskaudenaikainen vuorovaikutuspsykoterapia toteutuu viikoittaisina tapaamisina vastaanotolla (yleensä 60min/käynti). Vauvan synnyttyä tapaamisia jatketaan kotihoitokäynteinä tai vastaanotolla (yleensä 90min/käynti). Tavallisesti intensiiviseen työskentelyyn osallistuu vauva ja äiti. Toinen vanhempi ja mahdollisesti perheen isommat lapset ovat hoidossa mukana perheen kanssa sovittavalla tavalla.

Tarjoan apua
Masennukseen/ahdistukseen Ihmissuhdeongelmiin Vanhemmuuden haasteisiin Huonoon itsetuntoon Sosiaalisten tilanteiden pelkoon Vaikeaan elämäntilanteeseen Henkilökohtaiseen kasvuun ja kehitykseen Paniikkikohtauksiin Pakko-oireisiin Rikoksen uhriksi joutumisen, äkillisen menetyksen tai muun traumaattisen kokemuksen käsittelyyn Sukupuoli- tai seksuaali-identiteetin kysymyksiin
Erityiskohderyhmät
Raskaus & synnytys
Ammatillinen taustani ja osaamiseni

Olen valmistunut psykologiksi vuonna 2004, erikoistunut perheneuvolapsykologiksi vuonna 2008 ja alle kouluikäisten lasten kliiniseksi psykologiksi vuonna 2012. Varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapeutiksi olen valmistunut 2017.

Psykologin työurani olen tehnyt lasten ja perheiden psykologina perusterveydenhuollossa, perheneuvoloissa ja lastenpsykiatrialla. Terapeuttinen työskentely raskaana olevien ja vauvaperheiden kanssa on ollut 15 vuoden ajan erityinen kiinnostuksen kohteeni. Lisäksi olen hankkinut erityisosaamista kriisi- ja traumapsykologiasta, kognitiivisen psykoterapian menetelmistä sekä mindfulness-tekniikoista ja mentalisaatioperustaisesta työskentelystä.

Katso lisätietoja www.alkupiste.fi

Asiakaskuntani

Työskentelen vauvaa toivovien tai odottavien ja 0-4 vuotiaan lapsen perheiden kanssa.

Raskaudenaikana psykoterapiaan voi hakeutua odottavan äidin mielialapulmien, ahdistuksen ja pelkojen vuoksi. Raskauden etenemiseen voi myös liittyä huolia, jotka kuormittavat odottavaa perhettä, tuleva synnytys saattaa pelottaa tai aiemmat traumaattiset elämäntapahtumat nousevat mieleen. Joskus raskausaikana sattuu muita vaikeita elämänkokemuksia, jolloin jo raskausaikana aloitettu vuorovaikutushoito tukee koko perhettä.

Vauva- ja pikkulapsivaiheessa vuorovaikutuspsykoterapiaan voi hakeutua esim. silloin, kun taustalla on vaikea synnytyskokemus, äiti kärsii synnytyksen jälkeisestä masennuksesta tai ahdistuksesta tai perhettä kuormittavat muut vaikeat elämänkokemukset tai menetykset. Hoitoon hakeutuminen voi myös liittyä vauvaan: vauva voi olla esim. keskonen, vammainen tai somaattisesti sairas. Vauva saattaa myös olla erityisen itkuinen tai hänellä voi olla uni- tai syömispulmia.

Tutustumiskäynnin hinta

100,00

Vakiokäynnin hinta

130,00

Lisätiedot hinnoittelusta

Tutustumiskäynti: 100€/60min
Psykoterapia: 100€/45min, 130/60min, 170€/90min