Pari- ja perheterapiaa Helsingin kaupungin, HUS:in ja Etelä-Savon hyvinvointialueen palvelusetelillä terapiaan tuleville. EMDR-terapiaa myös HUS:in palveluseteliasiakkaille. Yksilö-, pari- ja perheterapia-aikoja voit varata myös itsemaksavana.
Psykoterapiasuuntaus
Perheterapia
Pariterapia
Kela-pätevyys
Kelan vaativa lääkinnällinen kuntoutus (perheet)
Lisäkoulutukset
Kriisit ja traumat
EMDR
Millainen terapeutti olen
Olen asiakkaiden toiveita kuunteleva terapeutti. Suunnittelen työskentelyn terapia-asiakkan tavoitteiden ja toiveiden mukaisesti. Olen postiivinen, hymyilevä, helposti lähestyttävä ihminen. Olen mutkaton, en ahdista ketään hiljaisuudella. Olen tehnyt töitä varsin haastavien teemojen parissa, joten en säikähdä vaikeidenkaan asioiden käsittelyä. Mielestäni terapian pitää antaa voimavaroja joka tapaamisella.
Mitä istunnoillani tehdään
Ensimmäisessä tapaamisessa käydään läpi terapiaan hakeutumisen syyt. Tehdään suunnitelma; miten edetään, kuinka usein tavataan, miten varmistutaan siitä, että tavoitteet saavutetaan. Yksilö-, pari- ja perheterapiassa käytetään erilaisia menetelmiä. Pari- ja perheterapiassa on usein myös kotitehtäviä. Yksilöterapiaasa esimerkiksi traumatisoituneilla asiakkailla keho-oireet ovat yleisiä, joten voidaan tehdä suunnitelma työskentelylle, joka auttaa vireystilan säätelyssä. Traumojen, stressin ja vaikeiden tilanteiden käsittelyn ja säätelyn tueksi voin käyttää EMDR-työskentelyä, joka onnistuu hyvin etänäkin.
Tarjoan apua
Masennukseen/ahdistukseenIhmissuhdeongelmiinPäihdeongelmaan/riippuvuuteenTyöuupumukseenVanhemmuuden haasteisiinHuonoon itsetuntoonPahaan oloonElämäntapamuutokseenSosiaalisten tilanteiden pelkoonPaniikkikohtauksiinPakko-oireisiinFobiaan/kammoonVihanpurkauksien hallitsemiseenSeksuaalisiin ongelmiinMenneisyyteni käsittelyynSeksuaalisen hyväksikäytön käsittelyynRikoksen uhriksi joutumisen, äkillisen menetyksen tai muun traumaattisen kokemuksen käsittelyynVaikeaan elämäntilanteeseenItsetuhoisiin ajatuksiinKaksisuuntaiseen mielialahäiriöönPersoonallisuushäiriöönHenkilökohtaiseen kasvuun ja kehitykseenUnivaikeuksiin
Erityiskohderyhmät
Vakavasti traumatisoituneet potilaat ja dissosiaatiohäiriötMonikulttuurisuus/maahanmuuttajatLastensuojelun asiakkaat
Ammatillinen taustani ja osaamiseni
Olen koulutukseltani psykologian ja yhteiskuntatieteiden maisteri. Olen psykoterapeutti, työnohjaaja ja työyhteisösovittelija. Olen erikoistunut ryhmien ja perheiden kriisi – ja traumaterapiaan. Minulla on pitkä työkokemus psykologina ja psykoterapeuttina. Erityisosaamistani on EMDR – työskentelyn asiantuntemus, kidutusta, vainoa, väkivaltaa kohdanneiden ihmisten psykoterapia sekä ihmiskaupan uhrien ja lähisuhde- ja kunniaväkivallan uhrien- ja tekijöiden psykoterapia. Olen Suomen Punaisen Ristin psykologien valmiusryhmän jäsen.
Lisätiedot
Jos olet tulossa pari- tai perheterapiaan, varaathan tupla-ajan 90 min (2 x 60 min). Huomaathan, että käynnit maksetaan aina ennen tapaamisen ajankohtaa.
Tutustumiskäynnin hinta
125,00
Vakiokäynnin hinta
125,00
Lisätiedot hinnoittelusta
Palveluseteleillä terapiaan tuleville käynnit ovat maksuttomia. Voit kysyä lisätietoa psykoterapian palvelusetelistä oman alueen terveyspalveluista. Psykologin/psykoterapeutin vastaanotto 60 min 125 € Pariterapia 90 min 200 € Perheterapia 90 min 200 € Perheterapia ja vanhempainohjaus KELA-korvattavana. Vanhempainohjaukseen voi tulla itsemaksavana. Jos perheessä on 16-25 vuotias nuori, jolle haetaan tai on jo myönnetty Kelan yksilöterapiaa, vanhemmat voivat saada siihen liittyen Kelan tukemana vanhempainohjauskäyntejä. Lisätietoa KELA:n sivuilta.