Tarjoan itsemaksaville asiakkaille yksilöterapiaa, yksittäisen käynnin tai pidemmän terapiaprosessin ajan, tarpeidesi mukaan. Koulutukseltani olen terveyspsykologian erikoispsykologi ja psykoterapeuttikoulutuksessa perehdyn kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan.
Psykoterapiasuuntaus
Kognitiivinen käyttäytymisterapia
Kognitiivinen
Millainen terapeutti olen
Työskentelyotteeni on arvostava, aktiivinen ja tutkiva. Uskallan kuunnella Sinua rauhassa, mutta hyödynnän myös rohkeasti ammatillista osaamistani, kysyn ja kerron, kun koen sen tarpeelliseksi. Vahvuuksiani ovat myötätuntoisuus ja luottamus ihmisen hämmästyttävään kykyyn kasvaa, löytää itsestään voimavaroja ja toipua. Kognitiivisen käyttäytymisterapian psykoterapeutuksi valmistun vuoden 2023 aikana ja työskentelyni pohjautuu tälle viitekehykselle. Olen perehtynyt ja kouluttautunut myös lyhyempien koulusten kautta hyväksymis- ja omistautumisterapian menetelmiin, joita hyödynnän työskentelyssäni. Kiteytettynä tämä tarkoittaa askelien ottamista kohti joustavampaa suhtautumista vaikeisiin tunteisiin ja ajatuksiin, omien arvojen ja toiveiden kirkastamista sekä arvojen mukaisten konkreettisten tekojen ja elämäntavan kokeilemista ja harjoittelua.
Mitä istunnoillani tehdään
Aikaisempien elämänkokemusten tarkastelu toimii pohjana sen ymmärtämiselle, mitä mielessä ja kehossa tapahtuu tässä hetkessä. Mihin mielesi on ohjelmoitunut suuntautumaan, mitä pelkäämään ja ennakoimaan, miten kehosi reagoi, mitä ovat kokemasi ongelmat ja millaisin keinoin olet oppinut selviytymään. Olet itse elämäsi paras asiantuntija, mutta saatat tarvita uusia tarkastelukulmia kokemuksiisi sekä lisää keinoja joilla pitää itsestäsi paremmin huolta. Tavoitteet asetetaan aina yhteistyössä. Eniten keskitymme tähän hetkeen ja löytämään toiveikkuutta myös tulevaisuutta kohti katsoessa.
Tarjoan apua
Viiltelyyn tai muuhun itsensä vahingoittamiseenKaksisuuntaiseen mielialahäiriöönPersoonallisuushäiriöönItsetuhoisiin ajatuksiinRikoksen uhriksi joutumisen, äkillisen menetyksen tai muun traumaattisen kokemuksen käsittelyynSeksuaalisen hyväksikäytön käsittelyynVihanpurkauksien hallitsemiseenFyysisen sairauden käsittelemiseenUnivaikeuksiinHenkilökohtaiseen kasvuun ja kehitykseenVaikeaan elämäntilanteeseenMenneisyyteni käsittelyynFobiaan/kammoonPakko-oireisiinPaniikkikohtauksiinSosiaalisten tilanteiden pelkoonSyömiseen liittyviin vaikeuksiinElämäntapamuutokseenPahaan oloonHuonoon itsetuntoonTyöuupumukseenPäihdeongelmaan/riippuvuuteenIhmissuhdeongelmiinMasennukseen/ahdistukseen
Erityiskohderyhmät
Syömishäiriöiset potilaatPsykoottiset häiriötKipuun liittyvät vaikeudet
Ammatillinen taustani ja osaamiseni
Olen työskennellyt psykologina vuodesta 2012. Työkokemusta minulla on noin neljän vuoden ajalta erikoissairaanhoidosta aikuispsykiatrialta ja oikeuspsykiatrialta psyykkisten häiriöiden tutkimisesta ja hoidosta. Viimeisten vuosien aikana olen keskittynyt työterveyspsykologin työhön ja lyhytterapiatyöskentelyyn. Olen kouluttautunut läpi työurani aktiivisesti. Kliinisen terveyspsykologian erikoispsykologikoulutuksen myötä minulla on erityisosaamista terveyskäyttäytymisen, kuten syömisen ongelmien, liikunnan, stressin, palautumisen ja unen, sekä muun muassa kivun psykologisten ilmiöiden tutkimisesta ja hoitamisesta.
Asiakaskuntani
Työskentelen aikuisten ja yli 16-vuotiaiden nuorten kanssa.