Ewa Hirvonen

- Cognitive behavior therapy (CBT)
Kela rehabilitation psychotherapy
Crisis and traumas
Olen kognitiivisen käyttäytymisterapian psykoterapeutti ja työskentelen yli 18-vuotiaiden asiakkaiden kanssa. Terapeuttina olen aktiivinen, suorapuheinen ja käytännönläheinen. Työskentely kanssani on tavoitteellista ja osallistavaa. Aloitamme ongelmaluettelon ja käyttäytymisanalyysin laatimisella, jonka pohjalta etenemme kohti terapialle asetettuja tavoitteita.
Erityisosaamiseeni ja kiinnostuksen kohteisiini kuuluvat ahdistuneisuushäiriöt, joista etenkin yleistynyt ja pakko-oireinen eli OCD, perhe- ja lähisuhdeväkivalta sekä vihanhallintaongelma. Minulla on useamman vuoden kokemus väkivaltatyöstä niin kokijoiden kuin tekijöiden parissa, joten olen hyvin perehtynyt perhe- ja lähisuhdeväkivallan dynamiikkaan.
Huom! Kaikki yhteydenotot ohjautuvat Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun
Terapeuttisen keskustelun lisäksi hyödynnän monipuolisesti kognitiivisen käyttäytymisterapian sekä hyväksymis- ja omistautumisterapian menetelmiä, kuten altistusta ja reagoinnin ehkäisyä eli ERP:tä (niin mielikuva- kuin in vivo-altistuksena), päätelmiin perustuvaa kognitiivista käyttäytymisterapiaa eli I-CBT:tä, tietoisuus- ja läsnäolotaitoja sekä arvotyöskentelyä. Yksittäisistä menetelmistä ERP:n ohella etenkin kognitiivinen uudelleenmuotoilu on lähellä sydäntäni. Hyödynnän työssäni myös paljon kirjallisia materiaaleja ja oirekyselyjä, joiden avulla seuraan psykoterapian vaikuttavuutta. Kotitehtävät ovat keskeinen osa työskentelyä, sillä ne tukevat uusien taitojen siirtymistä arkeen. Tervetuloa vastaanotolleni!
Issues often worked with Areas of Specialization