Hitta hjälp
Olen pitkän kokemuksen omaava kognitiivisen terapiakoulutuksen saanut psykologi ja terapeutti. Keskeinen työskentelyväline on tutkiva keskustelu. Lähtökohtana on aina sinun kokemuksesi ja ne tavoitteet, mitä pidät tärkeänä. Tarkastelemme myös sitä, miten menneisyyden kokemukset vaikuttavat elämääsi.
Terapiassa erityisen tärkeänä pidän kunnioittavaa arvostavaa kohtaamista. Suhtaudun vaikeisiin tilanteisiin toiveikkaasti ja uskon että hyvällä tasavertaisella yhteistyöllä on mahdollista löytää keinoja tilanteen helpottamiseksi. Terapeuttina olen empaattinen, osallistuva ja kuunteleva.
Vuorovaikutuksellisessa suhteessa, omassa rytmissäsi, voit tulla kohdakkain Sinua askarruttavien ja koskettavien elämäsi asioiden kanssa. On tärkeää että voit hyväksyvässä ja turvallisessa ilmapiirissä tutkia ajatuksiasi, tunteitasi, mielikuviasi yhtälailla kuin kehosi reaktioita ja tuntemuksia
Olen toiminut yli 20 vuotta terveydenhuollon parissa. Haluan rohkaista asiakkaitani löytämään vahvuutensa ja juuri heille sopivat ajattelu- ja toimintatyylit. Korostan kaikessa työssäni luottamuksellisuutta ja ihmisen ainutlaatuisuutta sekä monipuolisia mahdollisuuksia. Ei uusia Kela-asiakkaita.
Olen pitkään sosiaalialalla työskennellyt psykoterapeutti (Valvira) sekä pari- ja perhepsykoterapeutti (Kela, Valvira), jonka vastaanotolle voit tulla yksin, yhdessä kumppanisi kanssa tai koko perheen voimin. HUOM! Otan yksilöasiakkaita vain itsemaksavana.
Olen psykologi (valmistunut -18) ja psykoterapeutti (valmistunut -25). Tarjoan lyhyt- ja pitkäkestoista psykoterapiaa ja keskusteluhoitoa haastavissa elämäntilanteissa, psyyken ongelmiin ja hyvinvoinnin tukemiseksi. Kelan kuntoutuspsykoterapiapaikkoja vapaana perjantaisin huhtikuusta alkaen.
Olen erikoistunut masennus, ahdistus- ja mielialahäiriöistä kärsivien asiakkaiden hoitoon. Olen lisäksi perehtynyt työuupumukseen ja siihen liittyvään kokonaisvaltaiseen psykofyysiseen oireiluun. Toivon elementti kulkee työssäni aina mukana. Olen toiminut psykoterapeuttina +10vuotta.
Olen kätilö, terveystieteiden maisteri. Olen integratiivisessa nuorten (yli 16.v) ja aikuisten yksilöpsykoterapeuttikoulutuksessa (valm.11/26). Erityisosaamistani ovat lapsettomuus, raskauteen ja synnytykseen liittyvät huolet ja pelot, vanhemmuus sekä seksuaalisuus ja sukupuolen moninaisuus.
Psychologist (MSc in Clinical Psychology) offering therapy in Finnish and English. My work focuses on understanding recurring patterns and how past experiences shape the present, always grounded in the client’s goals and life situation.
Hei, olen kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan suuntautunut, rauhallinen ja helposti lähestyttävä psykoterapeutti. Terapiaan on mahdollista tulla Kelan kuntoutuspsykoterapiaan, itsemaksavana tai maksusitoumuksella. Tarjoan yksilöterapiaa aikuisille ja yli 16-vuotiaille.
Olen ratkaisukeskeinen psykoterapeutti, kuuntelen lämmöllä ja kiireettä auttaen löytämään uusia näkökulmia. Aikoja vapaana päivisin, sovitusti klo 16 jälkeen. Terapia itse maksaen, Kela -kuntoutuspsykoterapiana tai 20 krt Palse -lyhytterapia HUS. Kysy lisää tai varaa https://varaa.nettiajat.fi/3586/
Etsitkö aidosti läsnäolevaa psykoterapeuttia? Olen kognitiivis-analyyttinen psykoterapeutti ja työterveyspsykologi, jolla on yli 20 vuoden työkokemus. Vastaanotto sijaitsee Tapiolassa Kauppakeskus Ainoan vieressä. Vapaana videovastaanotto/etäaika torstaisin klo 9.
Minulla on vankka yli 20-vuoden kokemus mielenterveystyöstä/terapiatyöstä nuorten ja aikuisten parissa. Autan asiakasta löytyämään häntä palvelevia selviytymiskeinoja mielenterveyden/haastavien elämäntilanteiden hallintaan.
Olen sairaanhoitaja ja terveystieteiden kandidaatti. Valmistuin ratkaisukeskeiseksi psykoterapeutiksi vuonna 2010 ja sen jälkeen olen vielä opiskellut neuropsykiatriseksi valmentajaksi. Asiakkainani on nuoria, aikuisia sekä pariskuntia hyvin erilaisissa elämäntilanteissa. Kela-asiakkuudet täynnä.
Psykoterapiaa ja keskusteluhoitoa voimavarakeskeisen perheterapian menetelmin yksilöille, pareille, perheille. Yksilöterapiaa itsemaksaville, KELA-tuella vain PERHEPSYKOTERAPIAA. Ota yhteyttä: elpymopsykoterapia@gmail.com. Tervetuloa!
Tervetuloa psykoterapiaan Helsingin Kamppiin. Olen traumapsykoterapeutti ja EMDR-terapeutti. Minulla on monipuolinen sosiaalialan koulutustausta ja olen työskennellyt sosiaalihuollon eri tehtävissä yli 30 vuotta.
Olen psykodynaaminen psykoterapeutti ja kokenut psykiatrinen sairaanhoitaja. Ennen oman psykoterapiavastaanoton perustamista olen työskennellyt erikoissairaanhoidossa psykiatristen ongelmien sekä opiskeluterveydenhuollossa elämänmuutoksiin ja kuormitukseen liittyvien kriisien parissa.
Psykoterapiassa pyrin luomaan rauhallisen ja turvallisen työskentelyilmapiirin, jossa yhdessä asiakkaan kanssa voimme tutkia ja pohtia hänen elämäntilannettaan. Minulla on n. 15 vuoden kokemus kuntouttavasta ja terapeuttisesta työstä, mm. vankilatyö ja lähisuhdeväkivaltatyö. (Also in English.)
Yli 30 v kokemus, julkinen/ yksityinen: psykiatria, neurologia: lapset, nuoret, aikuiset. Psykoterapeuttikouluttaja, ryhmäpsykoterapeutti, YTM (sosiaalipsykologi), työnohjaaja, kuvataideterapeutti (PgDip, UK), HuK (kirjallisuus), toimintaterapeutti. Yks.vast.otto: Taikkari/ Ojakatu 3 a 1, Tampere
Olen kognitiivinen psykoterapeutti, psykiatrinen sairaanhoitaja ja valtiotieteiden maisteri. Tarjoan psykoterapiaa yli 16-vuotiaille nuorille ja aikuisille. Uudet asiakkaat Oulussa ja etäyhteydellä ovat lämpimästi tervetulleita!