Olen psykodynaamisesti orientoitunut psykoterapeutti (YET). Minulla on 20 vuoden kokemus perheneuvolatyöstä. Yksityisenä psykoterapeuttina olen toiminut yli 15 vuotta niin lasten, nuorten kuin aikuistenkin psykoterapeuttina. Tällä hetkellä työskentelen lähinnä aikuisten parissa.
Psykoterapiasuuntaus
Psykodynaaminen
Kela-pätevyys
Kelan kuntoutuspsykoterapia
Millainen terapeutti olen
Olen kuunteleva, myötätuntoinen ja asiakkaan kysymyksiin varauksettomasti paneutuva psykoterapeutti. Vaikka terapiakoulutukseni on ollut psykodynaaminen, työskentelen integratiivisella otteella ollen sensitiivinen kulloisenkin tilanteen ja asiakkaan vaatimuksille. Psykoterapiani ovat olleet pääsääntöisesti pitkäkestoisia Kela-terapioita, mutta työskentelen myös lyhytkestoisesti sekä konsultatiivisella otteella.
Mitä istunnoillani tehdään
Psykoterapiani on pääsääntöisesti keskusteluterapiaa menneisyyden työstettävät asiat huomioonottaen, kuitenkin voimakkaasti nykyhetkeä tukevaa. Teen työskentelyn alussa asiakkaan kanssa aina tavoitteet. Olen psykoterapeuttina suhteellisen aktiivinen, mutta myös kuunteleva. Jonkin verran olen käyttänyt työskentelyssä apuna myös kirjallisuutta, kirjoittamista ja mm. mindfulness harjoituksia.
Tarjoan apua
Masennukseen/ahdistukseenIhmissuhdeongelmiinTyöuupumukseenVanhemmuuden haasteisiinHuonoon itsetuntoonPahaan oloonSyömiseen liittyviin vaikeuksiinSosiaalisten tilanteiden pelkoonPaniikkikohtauksiinVihanpurkauksien hallitsemiseenSeksuaalisiin ongelmiinMenneisyyteni käsittelyynSeksuaalisen hyväksikäytön käsittelyynVaikeaan elämäntilanteeseenHenkilökohtaiseen kasvuun ja kehitykseenUnivaikeuksiinSukupuoli- tai seksuaali-identiteetin kysymyksiinFyysisen sairauden käsittelemiseen
Erityiskohderyhmät
Lastensuojelun asiakkaatMonikulttuurisuus/maahanmuuttajatPakko-oireinen häiriöPersoonallisuushäiriötRaskaus & synnytysSeksuaalisuuden ja sukupuolisuuden monimuotoisuus
Lisätiedot
Minulla ei ole kokemusta puhetta tukevien ja korvaavien kommunikaatiokeinojen hyödyntämisestä terapiatyössä asiakkaan tarpeiden mukaan.
Hyödynnän terapiassa toisinaan harjoitteita, sovelluksia ja muita työskentelyä tukevia apuvälineitä asiakkaan tavoitteiden mukaisesti.
Paikkoja on vapaana 8/26 alkaen pitkään terapiaan. Tutustumaan pääsee 08/2026.
Vastaanotolleni eläimet ovat tervetulleita. Avustajakoira on tervetullut vastaanotolle, mutta asiasta on hyvä sopia etukäteen.
Tutustumiskäynnin hinta 95€
Tutustumiskäynnin hinta
95,00
Vakiokäynnin hinta
95,00
Lisätiedot hinnoittelusta
Kelan matkakorvaus
Lue lisää mahdollisuudesta hakea matkakorvauksia Kelalta täältä.