Olen myötätuntoisesti ja aidosti läsnä tukemassa sinua – juuri siinä, mitä elämässäsi tällä hetkellä tarvitset. Teen aikuisten ja nuorten koulutuspsykoterapiaa. Minulla on pitkä työkokemus mielenterveyden eri ongelmista ja niiden hoidosta, sekä traumaattisten elämäntilanteiden kohtaamisesta.
Psykoterapiasuuntaus
Ratkaisukeskeinen
Millainen terapeutti olen
Näen ihmisen kokonaisvaltaisesti, jossa kaikki osa-alueet vaikuttavat toisiinsa. Jos yksi osa-alue voi huonosti, se vaikuttaa helposti muihinkin osa-alueisiin. Työskentelyni perustuu rauhalliseen, lämpimään ja aidosti kuuntelevaan kohtaamiseen. Pyrin luomaan tilan, jossa voit turvallisesti pysähtyä omien ajatustesi ja tunteidesi äärelle. Kohtaan jokaisen asiakkaan yksilönä, hänen ikänsä, taustansa, voimavaransa ja toiveensa huomioiden. Työotteeni on kunnioittava ja yhteistyöhön perustuva.
Mitä istunnoillani tehdään
Ratkaisukeskeinen psykoterapia työskentely on kannattelevaa, toiveikkuutta vahvistavaa joka auttaa hahmottamaan konkreettisia askelia kohti tavoiteltua tulevaisuutta. Työskentelyn alussa hahmotamme yhdessä tilanteesi ja sen, mihin toivot tukea. Valitsemme terapiamenetelmät yksilöllisesti toiveidesi, tarpeidesi ja tavoitteidesi pohjalta. Tapaamisilla etenemme sen mukaan, mikä on juuri siinä hetkessä sinulle merkityksellistä. Hyödynnän kysymyksiä, yhteistä pohdintaa ja tarvittaessa harjoituksia oivallusten tukena.
Tarjoan apua
Pahaan oloonHuonoon itsetuntoonVanhemmuuden haasteisiinTyöuupumukseenIhmissuhdeongelmiinMasennukseen/ahdistukseenFyysisen sairauden käsittelemiseenViiltelyyn tai muuhun itsensä vahingoittamiseenUnivaikeuksiinHenkilökohtaiseen kasvuun ja kehitykseenVaikeaan elämäntilanteeseenRikoksen uhriksi joutumisen, äkillisen menetyksen tai muun traumaattisen kokemuksen käsittelyynFobiaan/kammoonPakko-oireisiinPaniikkikohtauksiinSosiaalisten tilanteiden pelkoonSyömiseen liittyviin vaikeuksiinElämäntapamuutokseen
Erityiskohderyhmät
Kipuun liittyvät vaikeudetNeuropsykiatriset potilaatRaskaus & synnytysSyömishäiriöiset potilaatVakavasti traumatisoituneet potilaat ja dissosiaatiohäiriötSeksuaalisuuden ja sukupuolisuuden monimuotoisuusAdoptio & sijoitusLastensuojelun asiakkaat
Ammatillinen taustani ja osaamiseni
Olen sairaanhoitaja (AMK), kätilö ja terveydenhoitaja. Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti ja IPC‑ohjaaja. Vuosien työ mielenterveyden parissa perusterveydenhuollossa ja traumapsykiatriassa on antanut vahvan pohjan kohdata monenlaisia elämäntilanteita ja kriisejä. Olen työskennellyt laaja-alaisesti lasten/nuorten, perheiden ja aikuisten parissa. Kokemus riskiraskausosastolta ja neuvolasta on syventänyt ymmärrystäni perheiden kuormituksesta, voimavaroista ja varhaisen kiintymyssuhteen tukemisesta.
Asiakaskuntani
Työskentelen aikuisten ja yli 13- vuotiaiden nuorten kanssa. Kiinnostuksenani on etenkin vaikeat elämäntilanteet, traumat, menetykset, ahdistuneisuus/masennus, uupumus, uniongelmat, vanhemmuuden haasteet, neuropsykiatriset vaikeudet. Koulutustaustani sisältää myös vahvan osaamisen varhaisesta vuorovaikutuksesta ja kiintymyssuhteista.
Lisätiedot
Jos toivot, voimme yhdessä tutkia myös ravitsemuksen, unen ja liikunnan merkitystä hyvinvoinnillesi ja mielenterveydellesi.