Olen nuorten ja aikuisten kanssa työskentelevä psykodynaaminen kouluttajapsykoterapeutti. Psykoterapeuttina pyrin luomaan kunnioittavan, turvallisen tilan, jossa voimme yhdessä tutkia ja yrittää ymmärtää asiakkaani mielessä olevia asioita.
Psykoterapeuttina pyrin luomaan asiakasta kunnioittavan, turvallisen tilan, jossa voimme yhdessä tutkia ja yrittää ymmärtää asiakkaani mielessä olevia asioita. Pidän tärkeänä sitä, että olen psykoterapeuttina läsnäoleva ja lämmin mutta tilaa-antava niin, että asiakkaani voi tavoittaa psykoterapiassaan myös oireidensa taustalla olevia hankalaksi kokemiaan tunteita ja ajatuksia, jolloin itseymmärrys lisääntyy ja oireet helpottuvat. Tavoitteena on kasvu omaksi itseksi.
Mitä istunnoillani tehdään
Istunto kestää 45 min, tapaamisia on useimmiten kaksi viikossa. Tunnin aikana keskustelemme asiakkaan mielessä olevista asioista niin avoimesti ja siinä tahdissa kuin se on asiakkaalle kulloinkin mahdollista. Psykoterapeuttina voin kysyä, tarkentaa ja kertoa ajatuksistani niin että voisimme ymmärtää enemmän asiakkaan kertomasta ja asiakkaan itseymmärrys lisääntyisi. En anna ohjeita tai mielipiteitäni asiakkaan asioista vaan terapian tavoitteena potilaan omien voimavarojen lisääntyminen ja kasvu ja kehitys omaksi itsekseen.
Tarjoan apua
Masennukseen/ahdistukseenIhmissuhdeongelmiinTyöuupumukseenVanhemmuuden haasteisiinHuonoon itsetuntoonPahaan oloonElämäntapamuutokseenSyömiseen liittyviin vaikeuksiinSosiaalisten tilanteiden pelkoonPaniikkikohtauksiinSeksuaalisiin ongelmiinMenneisyyteni käsittelyynSeksuaalisen hyväksikäytön käsittelyynRikoksen uhriksi joutumisen, äkillisen menetyksen tai muun traumaattisen kokemuksen käsittelyynVaikeaan elämäntilanteeseenItsetuhoisiin ajatuksiinPersoonallisuushäiriöönHenkilökohtaiseen kasvuun ja kehitykseenUnivaikeuksiinSukupuoli- tai seksuaali-identiteetin kysymyksiinViiltelyyn tai muuhun itsensä vahingoittamiseenFyysisen sairauden käsittelemiseen
Ammatillinen taustani ja osaamiseni
Olen työskennellyt omalla vastaanotollani psykoterapeuttina vuodesta 2007 alkaen. Asiakkaani ovat aikuisia ja nuoria, jotka ovat hakeutuneet psykoterapiaan hyvin monenlaisten syiden takia esim masennus, ahdistus, syömishäiriöt, traumat. Lisäksi teen vanhempainohjauksia.
Olen pohjakoulutukseltani psykiatriaan erikoistunut toimintaterapeutti ja työskennellyt ennen oman vastaanoton aloittamista aikuis- ja nuorisopsykiatriassa sekä sairaalassa että avohoidossa. Olen ryhmäpsykoterapeutti (erityistaso), nuorisopsykoterapeutti (vaativa erityistaso) ja kouluttajapsykoterapeutti. Minulla on myös HUS:n psykodynaaminen lyhytpsykoterapiakoulutus.
Asiakaskuntani
Työskentelen mielelläni monenlaisten ihmisten, eri ikäisten ja erilaisista pulmista kärsivien kanssa. Jokaisen ihmisen kokemus ja psykoterapia on omanlaisensa.