Olen psykologi, psykoterapeutti ja työnohjaaja. Tarjoan lyhyt- ja pitkäkestoista psykoterapiaa ja olen Kelan kuntoutuspsykoterapian (ratkaisukeskeinen ja kognitiivinen) palveluntuottaja, nuoret aikuiset (yli 18-v.) ja aikuiset. Tarvittaessa käytössä psykofyysisen psykoterapian menetelmiä.
Psykoterapiasuuntaus
Ratkaisukeskeinen
Kognitiivinen
Kela-pätevyys
Kelan kuntoutuspsykoterapia
Millainen terapeutti olen
Psykoterapeuttina ja psykologina olen läsnäoleva ja kuunteleva, asiakasta arvostava ja salliva. Asiakkaani ovat kuvanneet, että minulle on helppo puhua ja että käynneillä on ollut turvallinen olo. Vuorovaikutuksessa olen aktiivinen ja samalla tilaa antava, tarvittaessa myös tuen asiakasta osallistumaan vuorovaikutukseen. Psykoterapiatyöskentelyssä integroin laajaa osaamistani, jota on karttunut niin työkokemuksen kuin käymieni erilaisten koulutusten pohjalta. Työskentelyssä pyrin jatkuvasti kiinnittämään huomiota asiakkaan omien voimavarojen ja vahvuuksien tunnistamiseen, esille nostamiseen ja vahvistamiseen. Tavoitteena on asiakkaan oman toimijuuden vahvistaminen omassa elämässään.
Mitä istunnoillani tehdään
Psykoterapiatyöskentely on aina tavoitteellista, ja tavoitteiden saavuttamista arvioidaan säännöllisin väliajoin. Psykoterapiatyössäni integroin ratkaisukeskeisen ja kognitiivisen psykoterapian menetelmiä tarpeen mukaan. Työskentelyn keskiössä on usein haitallisten ajatus- ja/tai toimintamallien työstäminen sekä tunnetyöskentely. Työskentelyssä huomioidaan tarpeen mukaan kehon ja mielen välisiä yhteyksiä ja käytössä on myös psykofyysisen psykoterapian menetelmät. Myös menneisyyteen liittyvät kokemukset voivat olla tarkastelun kohteena, ja usein menneisyyden kokemusten käsittelyn kautta voi löytyä ymmärrystä tämän päivän haasteisiin. Käytän työssäni myös hyväksymis- ja omistautumisterapian (HOT) ja dialektisen käyttäytymisterapian (DKT)menetelmiä. Työskentelen osan viikosta omalla vastaanotollani Tampereen Hämeenkadun varrella, osan viikosta Premius Kuntoutuksella Tampereen Kalevassa. Käynnit toteutuvat pääsääntöisesti lähikäynteinä, yksittäisiä käyntejä tarvittaessa etänä.
Tarjoan apua
Masennukseen/ahdistukseenIhmissuhdeongelmiinTyöuupumukseenHuonoon itsetuntoonPahaan oloonElämäntapamuutokseenSyömiseen liittyviin vaikeuksiinSosiaalisten tilanteiden pelkoonPaniikkikohtauksiinPakko-oireisiinFobiaan/kammoonMenneisyyteni käsittelyynVaikeaan elämäntilanteeseenHenkilökohtaiseen kasvuun ja kehitykseenUnivaikeuksiinSukupuoli- tai seksuaali-identiteetin kysymyksiinFyysisen sairauden käsittelemiseen
Ammatillinen taustani ja osaamiseni
Työurani aikana olen työskennellyt eri ikäisten asiakkaiden kanssa. Psykologina olen työskennellyt 16 vuotta nuorisopsykiatrialla ja koulupsykologina. Itsenäisenä ammatinharjoittajana olen työskennellyt nyt 15 vuotta nuorten aikuisten (yli 18-v) ja aikuisten parissa. Kehityspsykologinen osaaminen on vahvaa aluettani. Minulla on erityisen paljon työkokemusta masennuksen ja ahdistuneisuuden sekä paniikki- ja pakko-oireilun hoidosta, myös sosiaalisten tilanteiden pelon, tunnesäätelyn, vireystilan säätelyn, uupumisen, vaativuuden ja itsetunnon teemat ovat minulle tuttuja. Neuropsykiatristen haasteiden huomioiminen psykoterapeuttisessa työskentelyssä on minulle tuttua. Psykoterapiatyössäni integroin ratkaisukeskeisen ja kognitiivisen psykoterapian menetelmiä tarpeen mukaan ja lisäksi käytän työssäni psykofyysisen psykoterapian, hyväksymis-ja omistautumisterapian (HOT) ja dialektisen käyttäytymisterapian (DKT) menetelmiä. Olen koulutukseltani myös dialogis-voimavarakeskeinen työnohjaaja.
Asiakaskuntani
Olen työskennellyt viime vuosina erityisen paljon nuorten aikuisten (yli 18v-) ja aikuisten parissa. Kehityspsykologinen osaaminen on vahvaa aluettani. Minulla on erityisen paljon työkokemusta masennuksen ja ahdistuneisuuden eri muotojen, kuten paniikki- ja pakko-oireiden tai sosiaalisten tilanteiden pelon hoidosta psykoterapiassa. Myös vaativuuteen, uupumukseen ja itsetuntoon liittyvät teemat ovat minulle erityisen tuttuja ja hoidan mielelläni niin opiskeluvaikeuksiin kuin työssä jaksamiseen liittyviä vaikeuksia. Myös neuropsykiatristen piirteiden huomioiminen psykoterapeuttisessa työskentelyssä on minulle tuttua.
Lisätiedot
Tällä hetkellä minulla on tilaa Kelan kuntoutuspsykoterapiaan sekä lyhytpsykoterapiaan. Ota rohkeasti yhteyttä laittamalla viestiä Minduun "ota yhteyttä"- viestillä ja sovitaan sinulle sopiva tutustumiskäyntiaika! Premius Kuntoutukseen Tampereen Kalevaan ajan voit varata myös Premius Kuntoutuksen ajanvarauksen kautta. Omalle vastaanotolleni Tampereen Hämeenkadulle yhteydenotot parhaiten tekstiviestillä tai soittamalla, puh. 045 886 8950.
Vastaanotot toteutuvat keskustelukäynteinä, mahdollisuutta puhetta tukevien ja korvaavien kommunikaatiokeinojen hyödyntämiseen ei ole. Vastaanotoillani ei ole eläimiä. Mahdollisuudesta tuoda oma lemmikkieläin vastaanotolle voidaan neuvotella erikseen. Mahdollisten matkakorvausten saamisesta ja hakemisesta asiakas voi itse olla yhteydessä Kelaan.
Tutustumiskäynnin hinta
80,00
Vakiokäynnin hinta
125,00
Lisätiedot hinnoittelusta
HUOM! Ilmoitetut hinnat Premius Kuntoutuksella Tampereen Kalevassa. Tutustumis- ja vakiokäynnin hinta vaihtelee toimipisteeni mukaan. Omalla vastaanotollani Tampereen Hämeenkadulla tutustumiskäynnin hinta 70€ ja vakiokäynnin hinta 98€. Hintoihin ei lisätä Kanta- ym. maksuja.