Hanna-Leena Keskitalo
- Kognitiivinen
Kelan kuntoutuspsykoterapia
Kaikessa asiakastyössäni tärkein lähtökohta on arvostava ja läsnäoleva kohtaaminen. Työskentelyotteeni perustuu yhteiseen tutkimiseen ja yhteisen ymmärryksen hahmottamiseen asiakkaan ongelmista, ja niiden taustalla vaikuttavista tekijöistä. Olen lämmin, rauhallinen ja myötätuntoinen, mutta tarvittaessa myös jämäkkä. Erityisesti nuoruusikäisten ja nuorten aikuisten kanssa työskentely on vahvuusaluettani, ja siitä minulla onkin pitkä työkokemus jo ennen psykoterapeuttiopintojani. Olen valmistunut lasten ja nuorten kognitiiviseksi psykoterapeutiksi v. 2020 lopulla, mutta minulla on runsaasti kokemusta terapeuttisesta työskentelystä psyykkisesti oireilevien lasten ja nuorten sekä heidän perheidensä kanssa jo psykoterapeuttikoulutusta edeltävältä työuralta. Neuropsykiatria on myös vahvaa osaamisaluettani. Valmistuin tammikuussa 2026 kognitiivisen psykoterapian kouluttajapsykoterapeutiksi.
Mitä istunnoillani tehdäänTyöskentelyni perustuu kognitiivisen psykoterapian viitekehykseen, ja käytän työssäni niin kognitiivisen käyttäytymisterapian kuin muitakin kognitiivisen terapian menetelmiä joustavasti ja luovasti. Työskentelyotteeni on aktiivinen ja pyrin käyttämään erilaisia toiminnallisia välineitä (tunnekortit, fläppitaulu, erilaiset työkirjat ym.) työskentelyn apuna erityisesti lasten ja nuorten kanssa työskenneltäessä. Terapiakäynneillä voidaan tehdä erilaisia harjoituksia niin terapiahuoneessa kuin muuallakin lähiympäristössä. Myös erilaiset välitehtävät tai kotona tehtävät harjoitukset voivat olla osa terapiaa. Lasten ja nuorten kanssa työskenneltäessä yhteistyö vanhempien kanssa on erityisesti pienempien lasten osalta olennainen osa terapiaprosessia. Nuoruusikäisten kohdalla huomioidaan luonnollisesti heidän ikäänsä kuuluva tarve erillisyyteen vanhemmista, ja vanhempien kanssa työskentely ei ole välttämättä niin tiivis osa prosessia.
Tarjoan apua Erityiskohderyhmät