Toiveikkuus ja toimijuus erilaisista haasteista huolimatta. Mahdollisuus pysähtyä tutkimaan ja pohtimaan nykyistä elämäntilannetta , jäsentämään kokemuksia, ymmärtää omaa tapaa reagoida tilanteissa kuin tilanteissa. Oman potentiaalin löytyminen, voimavarojen , taitojen ja kykyjen hyödyntäminen.
Psykoterapiasuuntaus
Ratkaisukeskeinen
Kela-pätevyys
Kelan kuntoutuspsykoterapia
Lisäkoulutukset
Hypnoosi
Millainen terapeutti olen
Rauhallinen, osallistava. Käytän myös visuaalista kirjaamista, fläp taululle. . Terapialla on tavoite, jonka asiakas ja terapeutti yhdessä määrittelevät. Olen työskennellyt terveydenhuollon tehtävissä kymmeniä vuosia hyvin erilaisten ihmisten ja tilanteiden parissa. Asiakkaan oman kokemuksen arvostaminen on minulle tärkeää tutkivalla, positiivisella tavalla.
Mitä istunnoillani tehdään
Käydään läpi asiakkaalle merkityksellisiä asioita. Käytän välitehtäviä tarpeen mukaan . Ratkaisukeskeisen viitekehys tarkastelee pulmia ja haasteita eri näkökulmista. . Toiveikkuus ja toimijuus ja aikaisempien kokemusten vaikutus nykytilanteeseen. Tapaamiset ovat vuorovaikutteisia, aktiivisia. Ohjaan myös rentoutus- ja mielikuvaharjoituksia asiakkaan niin toivoessa.
Tarjoan apua
Masennukseen/ahdistukseenIhmissuhdeongelmiinTyöuupumukseenVanhemmuuden haasteisiinHuonoon itsetuntoonPahaan oloonElämäntapamuutokseenSyömiseen liittyviin vaikeuksiinSosiaalisten tilanteiden pelkoonPaniikkikohtauksiinPakko-oireisiinFobiaan/kammoonMenneisyyteni käsittelyynVaikeaan elämäntilanteeseenHenkilökohtaiseen kasvuun ja kehitykseenFyysisen sairauden käsittelemiseen
Erityiskohderyhmät
Kipuun liittyvät vaikeudet
Ammatillinen taustani ja osaamiseni
Työkokemus syömishäiriöiden hoidosta. Fyysisen sairauden vaikutus mieleen. Ymmärrys somaattisen sairauden kirjosta. Työkokemus yli 20 vuotta. fyysisten sairauksien hoidosta. Ratkaisukeskeinen työnohjaus 30 op
Asiakaskuntani
Asiakkaan oma motivaatio ja sitoutuminen on erittäin tärkeää kuntoutumisessa ja terapiatyöskentelyssä. Kela kuntoutuspsykoterapian asiakkaat, yksittäiset käynnit, lyhytterapia asiakkaat tervetuloa. En tarjoa pariterapiaa, mutta läheisen kanssa yhdessä voi vastaanotolle saapua keskustelemaan.
Tutustumiskäynnin hinta
85,00
Vakiokäynnin hinta
95,00
Lisätiedot hinnoittelusta
Toimistomaksu( noste) lisätään laskuun. Yksittäinen lyhytterapiakäynti 85