Olen erikoistunut masennus, ahdistus- ja mielialahäiriöihin, työuupumukseen ja ADHD-oireisiin
Tarkoitus on selvittää oireilun taustatekijöitä ja miten saada uusia toimivampia ajattelu- ja toimintamalleja.
Olen toiminut psykoterapeuttina 12vuotta ja psykiatrisena sairaanhoitajana 10 vuotta.
Psykoterapiasuuntaus
Ratkaisukeskeinen
Kela-pätevyys
Kelan kuntoutuspsykoterapia
Lisäkoulutukset
Skeematerapia
Kehopsykoterapeuttinen koulutus
EMDR
Kriisit ja traumat
Millainen terapeutti olen
Olen kuunteleva ja empaattinen psykoterapeutti, jokaisella asiakkaalla on oikeus tulla kuulluksi omana itsenään. Minulla on voimavaraistava työote ja olen luotettava rinnallakulkija. Tavoitteena on ihmisen voimaantuminen elämään itselleen riittävän hyvää ja omannäköistä elämää. Jokaisella on olemassaolevia voimavaroja ja vahvuuksia, jotka on mahdollista saada käyttöön.
Toivon elementti kulkee koko ajan matkassa mukana.
Mitä istunnoillani tehdään
Aluksi kartoitetaan nykytilanne ja jokaiselle asiakkaalle laaditaan yksilöllinen terapiasuunnitelma, jossa on tavoitteet mitä kohti mennään. Vastaanottokäynnit ovat asiakaslähtöisiä ja pääpaino voi suuntautua joko akuuttiin mielessä liikkuvaan asiaan tai olla terapiasuunnitelman tavoitteisiin suuntaavaa työskentelyä. Käytän mielikuvaharjoitteita ja annan tarvittaessa kotitehtäviä, jotka voivat olla sekä toiminnallisia että kirjoitustehtäviä.
Tarjoan apua
Masennukseen/ahdistukseenIhmissuhdeongelmiinPäihdeongelmaan/riippuvuuteenTyöuupumukseenVanhemmuuden haasteisiinHuonoon itsetuntoonPahaan oloonElämäntapamuutokseenSyömiseen liittyviin vaikeuksiinSosiaalisten tilanteiden pelkoonPaniikkikohtauksiinPakko-oireisiinFobiaan/kammoonVihanpurkauksien hallitsemiseenSeksuaalisiin ongelmiinMenneisyyteni käsittelyynRikoksen uhriksi joutumisen, äkillisen menetyksen tai muun traumaattisen kokemuksen käsittelyynVaikeaan elämäntilanteeseenItsetuhoisiin ajatuksiinKaksisuuntaiseen mielialahäiriöönPersoonallisuushäiriöönPsykoottisiin häiriöihinHenkilökohtaiseen kasvuun ja kehitykseenUnivaikeuksiinSukupuoli- tai seksuaali-identiteetin kysymyksiinViiltelyyn tai muuhun itsensä vahingoittamiseenFyysisen sairauden käsittelemiseenSeksuaalisen hyväksikäytön käsittelyyn
Erityiskohderyhmät
PersoonallisuushäiriötKipuun liittyvät vaikeudetKaksisuuntainen mielialahäiriöPsykoottiset häiriötRaskaus & synnytysSyömishäiriöiset potilaatSeksuaalisuuden ja sukupuolisuuden monimuotoisuusLastensuojelun asiakkaatMonikulttuurisuus/maahanmuuttajatNeuropsykiatriset potilaatPakko-oireinen häiriöAivovammat
Ammatillinen taustani ja osaamiseni
Valmistuin psykoterapeutiksi 2014 eli työkokemusta psykoterapeuttina on 12 vuotta. Olen työskennellyt psykiatrisena sairaanhoitajana kymmenisen vuotta. Avohoidon mielialatyöryhmässä kolme vuotta ja Auroran sairaalassa psykiatrisilla osastoilla vajaa seitsemän vuotta.
Lisätiedot
Olen perehtynyt psykofyysiseen psykoterapiaan peruskurssin verran.
Olen suorittanut Emdr-1 ja 2-kurssit. Käytän Emdr-silmänliiketerapiaa tarvittaessa.
Olen opiskellut kriisi- ja traumaterapiaa ammatillisena lisäkoulutuksena.
Tutustumiskäynnin hinta
90,00
Vakiokäynnin hinta
97,00
Lisätiedot hinnoittelusta
Kelan matkakorvaus
Lue lisää mahdollisuudesta hakea matkakorvauksia Kelalta täältä.