Etusivu / Löydä apua / Sanna Kaasinen

Sanna Kaasinen

Psykoterapeutti, Sosionomi, Pariterapia
Mikkeli,
Suomi
Asiakasryhmät
Aikuiset 18-67v Ikäihmiset yli 67v Nuoret 13-17v Parit Perheet Lapset alle 13v
Terapian kesto
Yksittäinen konsultaatio Pitkäkestoinen Lyhytkestoinen
Terapeutilla tarjolla
Ilta-aikoja Viikonloppuaikoja
Terapeuttina olen helposti lähestyttävä, aito ja empaattinen, erilaisia ihmisiä ja elämäntilanteita kunnioittava terapeutti. Haluan auttaa ihmisiä tunnistamaan omat taitonsa ja kykynsä, sekä elämän merkitykselliset asiat, henkilökohtaisia solmukohtia unohtamatta. Tuen kohti toivottua tulevaisuutta.
Psykoterapiasuuntaus
  • Pariterapia
  • Pariterapia
Kela-pätevyys

Kelan kuntoutuspsykoterapia

Lisäkoulutukset

Mindfulness

Millainen terapeutti olen

Työskentelytapani on dialoginen ja voimavarakeskeinen. Asiakkaiden tarinat ovat keskeisellä sijalla, kuten myös kaikenlaiset tunteet. Tarkastelen asiakkaiden elämää erityisesti suhteiden näkökulmasta. Olemme syntyneet suhteesta, ja kuolemme suhteiden ympäröimänä. Olemme aina suhteessa johonkin toiseen ja olenkin alkanut näkemään, että identiteettimme koostuu ympäröivän elämän äänistä. Työskentelyn lähtökohtana on asiakkaiden toiveet ja tavoitteet. Erityinen sydämenasiani ovat vakavasti sairastuneet ja kuolevat, sekä heidän läheisensä.

Mitä istunnoillani tehdään

Työskentelyn alkaessa laadimme yhdessä alustavan suunnitelman työskentelylle, kunnioittaen kuitenkin elämän jatkuvaa muutosta antaen tilaa myös tämänhetkisyydelle ja elämän tarjoamille yllätyksille. Tapaamisen aikana tarjoan aitoja kohtaamisia, sekä mahdollisuutta kokea turvallisessa ympäristössä ilon, surun ja haavoittuvuuden tunteita. Yhdessä tutkimme erilaisia tunnereaktioita, ajatuksia, toimintatapoja, arvoja, uskomuksia ja tarpeita. Tärkeällä sijalla tarkastelussa ovat myös aikaisemmat sukupolvet sekä ylisukupolviset ilmiöt. Kenen kaikkien äänet sinussa tai teissä elävät? Pidän tärkeänä linkittää yhdessä puhutun konkreettiseen arkeen, joten hyviä ajatusmalleja ja toimintatapoja sekä toisin toimimisen mahdollisuuksia tarkastellaan myös.
Työskentelyssä voidaan käyttää erilaisia Mindfulness-harjoituksia tai luontolähtöisiä menetelmiä.

Tarjoan apua
Masennukseen/ahdistukseen Ihmissuhdeongelmiin Päihdeongelmaan/riippuvuuteen Työuupumukseen Vanhemmuuden haasteisiin Huonoon itsetuntoon Pahaan oloon Elämäntapamuutokseen Syömiseen liittyviin vaikeuksiin Sosiaalisten tilanteiden pelkoon Paniikkikohtauksiin Pakko-oireisiin Fobiaan/kammoon Vihanpurkauksien hallitsemiseen Seksuaalisiin ongelmiin Menneisyyteni käsittelyyn Seksuaalisen hyväksikäytön käsittelyyn Rikoksen uhriksi joutumisen, äkillisen menetyksen tai muun traumaattisen kokemuksen käsittelyyn Vaikeaan elämäntilanteeseen Itsetuhoisiin ajatuksiin Kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön Persoonallisuushäiriöön Psykoottisiin häiriöihin Henkilökohtaiseen kasvuun ja kehitykseen Univaikeuksiin Sukupuoli- tai seksuaali-identiteetin kysymyksiin Viiltelyyn tai muuhun itsensä vahingoittamiseen Fyysisen sairauden käsittelemiseen
Ammatillinen taustani ja osaamiseni

Olen työskennellyt varhaiskasvatuksessa lastentarhanopettajana, sosiaalialalla nuorten ja eri ikäisten aikuisten sekä perheiden kanssa sekä koulukuraattorina perusopetuksessa. Viimeisin työkokemukseni on Kasvatus- ja perheneuvon sekä Lastenpsykiatrianvastaanoton perheterapeutin tehtävistä. Toimin myös saattohoidon vapaaehtoisena. Mindfulness- sekä luontolähtöiset menetelmät ovat tarvittaessa osa työskentelyä.
Kohdatessani ihmisiä toiminnassani korostuu helppo lähestyttävyys ja luotettavuus, vahva läsnäolo ihmisen ja hänen asiansa äärellä. Vahva ammatillinen osaaminen, ratkaisukeskeisyys, dialogisuus sekä kyky tunnistaa ja tuoda esille ihmisten luontaiset vahvuudet mahdollistavat asiakkaille yksilöllisen ja tarkoituksenmukaisen sekä toimivan polun kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja tasapainoiseen elämään. Elämänkokemuksen mukanaan tuoma nöyryys ja taito katsoa asioita monesta eri näkökulmasta mahdollistavat uuden oppimisen ja jatkuvan, monipuolisen kasvun.

Asiakaskuntani

Perhe- ja paripsykoterapeuttina sekä ratkaisukeskeisenä terapeuttina työskentelen eri-ikäisten ja kaikenlaisissa elämäntilateissa olevien ihmisten kanssa. Erityisosaamista minulla on haastavista eroista, uusperheiden kanssa työskentelystä sekä erilaisista elämänkaaren kriiseistä. Erityisen lähellä sydäntäni ovat vakavasti sairastuneet ja saattohoidossa olevat ihmiset sekä heidän läheisensä.

Lisätiedot

Perhe- ja paripsykoterapiasta voi hakea Kela-korvausta. Tarjoan myös yksilöpsykoterapiaa sekä ratkaisukeskeistä terapiaa itsemaksaville asiakkaille. Tällöin et tarvitse lähetettä, etkä diagnoosia. Työskentely voi siis olla lyhytterapiaa tai pitkäkestoista kuntoutuspsykoterapiaa.

Tutustumiskäynnin hinta

0,00

Vakiokäynnin hinta

90,00

Lisätiedot hinnoittelusta

Tutustumiskäynti 30-45 min. 0€
60 min. 90€
90 min. 135€

Opiskelijat, työttömät ja eläkeläiset -10%