Olen taustaltani psykiatrinen sairaanhoitaja ja terveystieteiden maisteri. Minulla on vankka ja monipuolinen kokemus mielenterveystyöstä. Terapeuttina olen avarakatseisen kiinnostunut hyvin monenlaisten haasteiden tarkastelusta. Tarjoan ratkaisukeskeistä koulutuspsykoterapiaa. Tervetuloa!
Psykoterapiasuuntaus
Ratkaisukeskeinen
Millainen terapeutti olen
Terapeuttina olen kuunteleva, myötäelävä ja herkästi havainnoiva. Minua on myös kuvattu lämminhenkiseksi ja humaaniksi. Pyrin mahdollistamaan terapiassa turvallisen, luottamuksellisen ja hyväksyvän tilan keskustella ihan mistä tahansa mieltäsi painavista asioista. Olen usein saanut kuulla kohtaavaa työtä tehdessäni, että kanssani "on helppo puhua" ja "voi olla oma itsensä". Tästä ilahdun aina suuresti.
Mitä istunnoillani tehdään
Työskentelyotteeni on tavoite- ja tulevaisuusorientoitunut sekä käytännönläheinen. Hyödynnän työssäni myös erilaisia terapeuttisia lähestymistapoja ja menetelmiä. Terapian alussa lähdemme liikkeelle siitä, millaisia muutostoiveita sinulla on elämässäsi ja kuinka voisin terapeuttina olla näissä avuksi. Terapian tavoitteista ja työskentelytavoista sovitaan ensimmäisen käynnin yhteydessä. Terapian aikana tehdään yhdessä säännöllistä arviota tavoitteiden toteutumisesta.
Tarjoan apua
Fyysisen sairauden käsittelemiseenViiltelyyn tai muuhun itsensä vahingoittamiseenPsykoottisiin häiriöihinPersoonallisuushäiriöönKaksisuuntaiseen mielialahäiriöönItsetuhoisiin ajatuksiinRikoksen uhriksi joutumisen, äkillisen menetyksen tai muun traumaattisen kokemuksen käsittelyynSeksuaalisen hyväksikäytön käsittelyynSeksuaalisiin ongelmiinVihanpurkauksien hallitsemiseenVanhemmuuden haasteisiinPäihdeongelmaan/riippuvuuteenSukupuoli- tai seksuaali-identiteetin kysymyksiinUnivaikeuksiinHenkilökohtaiseen kasvuun ja kehitykseenVaikeaan elämäntilanteeseenMenneisyyteni käsittelyynFobiaan/kammoonPakko-oireisiinPaniikkikohtauksiinSosiaalisten tilanteiden pelkoonSyömiseen liittyviin vaikeuksiinElämäntapamuutokseenPahaan oloonHuonoon itsetuntoonTyöuupumukseenIhmissuhdeongelmiinMasennukseen/ahdistukseen
Ammatillinen taustani ja osaamiseni
Pohjakoulutukseltani olen psykiatrinen sairaanhoitaja (AMK) ja terveystieteiden maisteri. Teen väitöskirjaa ulkonäön ja terveyden välisistä yhteyksistä, joten pysähdyn mielelläni myös näiden teemojen äärelle. Lisäksi olen metsämieliohjaaja ja hyödynnän terapiatyössä mielelläni luontopohjaisia menetelmiä.
Psykiatrisessa hoitotyössä olen kohdannut ihmisiä kaikista ikäryhmistä ja monenlaisissa vaikeissa elämäntilanteissa. Tämän lisäksi olen toiminut kymmenisen vuotta järjestösektorilla, jossa kohderyhmänä ovat olleet erityisesti nuoret, sekä eri-ikäiset omaiset joiden läheinen on sairastunut psyykkisesti.
Minulla on kokemusta myös esihenkilötehtävistä. Tällä hetkellä toimin (terapiatyön ohella) korkeakouluopettajana ja kohtaan työssäni myös opinnoissa tukea tarvitsevia opiskelijoita voimavarakeskeisesti.
Tutustumiskäynnin hinta
60,00
Vakiokäynnin hinta
60,00
Lisätiedot hinnoittelusta
Huom! Lopullinen hinta näkyy Mehiläisen ajanvarauksessa.