Riikka Huuskonen
- Ratkaisukeskeinen
Kelan kuntoutuspsykoterapia
Terapeuttina minun täytyy pystyä kulkemaan rinnallasi aistien tunteitasi, tunnelmia istunnolla ja tarpeitasi ja vastata niihin sellaisella tavalla joka on sinulle hyväksi. On myös tärkeää että tulet kuulluksi ja nähdyksi haluamallasi tavalla ja tämä puolestaan edellyttää että minun täytyy pystyä nollaamaan omat asenteeni ja uskomukseni sekä lähteä tarkastelemaan elämääsi täysin puhtaalta pöydältä maailmankuvastasi käsin. Vain näistä lähtökohdista käsin voimme avata luottamuksellisesti yhdessä uusia näkökulmia tulevaisuuteen.
Huom! Kaikki yhteydenotot ohjautuvat Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun.
Minusta on tärkeää jo heti terapian alussa asettua ikään kuin asiakkaan saappaisiin etsimään yhdessä sopivinta reittiä tavoitteelle minkä vuoksi asiakas on tullut terapiaan. Huolimatta että olen ratkaisukeskeinen terapeutti, katson tilannekohtaisesti tapaa lähestyä asioita. Jotkut asiakkaat kokevat helpotusta käydä paljon menneisyyttään läpi, toiset taas haluavat lähteä pikimmiten kohti ratkaisuja. Kummatkin tavat ovat hyviä. Ajattelen että jokainen terapiaistunto on oma matkansa. Terapia on vastavuoroista kommunikointia ja elämän ihmettelyä, kyselyä ja näkökulmia. Se on ikäänkuin tutkimusmatka suurella merellä, jossa on välillä aaltoja, mysrkyjä, sitten taas meren kimallusta ja lämmittävää aurinkoa.
Tarjoan apua