- Kognitiivinen
Kelan kuntoutuspsykoterapia
Olen psykoterapeuttina avoin, aktiivinen, myötätuntoinen, rento ja joustava. Pyrin siihen, että asiakkaalle jää kokemus, että hän on tullut kuulluksi, nähdyksi ja hyväksytyksi juuri omana itsenään. Minulle tärkeää psykoterapiassa on luottamuksellisen ilmapiirin rakentuminen, asiakkaan kohtaaminen tasavertaisena ihmisenä, tutkiva yhteistyösuhde sekä tavoitteellisuus.
Mitä istunnoillani tehdäänPsykoterapian tavoitteista sovitaan aina yhdessä asiakkaan kanssa ja terapian vaikuttavuutta tarkastellaan säännöllisesti. Yleisellä tasolla tavoitteena on asiakkaan psyykkisen voinnin edistäminen sekä psyykkisen joustavuuden ja eheyden vahvistaminen. Terapiassa tutkimme ja työskentelemme yhdessä asiakkaan kanssa niiden ajatusten, tunnekokemusten, käyttäytymismallien ja kehollisten reaktioiden parissa, joita liittyy ongelmallisiksi koettuihin tilanteisiin. Terapiatapaamisilla tapahtuvan keskustelun lisäksi osana terapiaa voivat olla myös erilaiset yhteisesti sovittavat kotitehtävät. Tarvittaessa työskentelyn tukena voidaan käyttää myös esimerkiksi erilaisia kyselylomakkeita, asioiden hahmottamista fläppipaperille, mielikuvaharjoituksia ja tuolityöskentelyä. Kognitiivisen psykoterapian menetelmien lisäksi olen kiinnostunut myös skeematerapeuttisten menetelmien käyttämisestä.
Tarjoan apua