Etusivu / Löydä apua / Maria Lepola

Maria Lepola

Psykoterapeutti, Psykiatrian erikoissairaanhoitaja, Voimavarakeskeinen perheterapia
Tampere, Keskusta
Suomi
Asiakasryhmät
Parit Perheet
Terapian kesto
Yksittäinen konsultaatio Pitkäkestoinen Lyhytkestoinen
Terapeutilla tarjolla
Ilta-aikoja Päiväaikoja
Olen Erityistason perheterapeutti ja lähestymistapani on voimavarakeskeinen. Olen psykiatriaan erikoistunut sairaanhoitaja ja lähihoitaja. Pitkän työurani olen tehnyt mielenterveyden kuntoutuspalveluissa, josta kertyi n. 8 vuotta. Tällä hetkellä työskentelen lastensuojelun avopalveluissa.
Psykoterapiasuuntaus
  • Voimavarakeskeinen perheterapia
Millainen terapeutti olen

Terapeuttina uskon vahvasti suhteen voimaan. Kun löydämme asiakkaamme kanssa toimivan sekä luottamuksellisen suhteen pääsemme puhumaan niistä asioista, mihin asiakas on toivonut itselleen apua. Terapeuttina huomioin yksilön voimaantumisen keskustelujen avulla, mutta haluan liittää työskentelyyn myös läheisverkoston ja siihen liittyvien suhteiden tarkastelun. Uskon vahvasti siihen, että elämme sekä kasvamme suhteessa muihin ihmisiin ja tämän liittäminen hoitokeskusteluihin voi olla tärkeää.

Mitä istunnoillani tehdään

Istunnoilla teemme ja puhumme siitä, mitä sinä tai te olette asettaneet tapaamistemme tavoitteeksi ja toiveeksi. Tarkastelemme asioita ja ilmiöitä keskustellen. Etsimme voimavaroja ja vahvistamme niitä. Uskon siihen, että se vahvistuu ja voimistuu, mistä puhumme. On tärkeää kuitenkin pysähtyä ongelmien äärelle. Tarkastelemme niitä asioina sen sijaan, että ne nähtäisiin ihmisissä itsessään. Työskentelytapaani kuuluu lähiverkoston mukaan ottaminen ja sen suhteiden ja merkitysten tarkasteleminen. On tärkeää sukeltaa menneisyyteen ja kuulla ihmisten omaa tarinaa. Menneisyyden tarkastelu on tärkeä osa terapiaprosessia, josta voidaan päästä siihen, miksi meistä ihmisinä on tullut sellaisia mitä olemme. Terapian tarkoitus on tukea ihmisen elämänhallintaa itsessään sekä osana hänen ympäristöään.

Tarjoan apua
Masennukseen/ahdistukseen Ihmissuhdeongelmiin Päihdeongelmaan/riippuvuuteen Työuupumukseen Vanhemmuuden haasteisiin Huonoon itsetuntoon Pahaan oloon Elämäntapamuutokseen Syömiseen liittyviin vaikeuksiin Sosiaalisten tilanteiden pelkoon Paniikkikohtauksiin Pakko-oireisiin Vihanpurkauksien hallitsemiseen Menneisyyteni käsittelyyn Vaikeaan elämäntilanteeseen Itsetuhoisiin ajatuksiin Kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön Persoonallisuushäiriöön Psykoottisiin häiriöihin Henkilökohtaiseen kasvuun ja kehitykseen Univaikeuksiin Viiltelyyn tai muuhun itsensä vahingoittamiseen
Erityiskohderyhmät
Adoptio & sijoitus Kaksisuuntainen mielialahäiriö Lastensuojelun asiakkaat Pakko-oireinen häiriö Persoonallisuushäiriöt Psykoottiset häiriöt Syömishäiriöiset potilaat
Ammatillinen taustani ja osaamiseni

Lähihoitaja (mielenterv.-, kriisi- ja päihdetyö (1999), sairaanhoitaja, psykiatria (2004)
Tays aikuis- sekä lastenpsykiatrian akuuttiosasto sijaisuudet (n.2 v)
Pitkät sijaisuudet perhetukikeskus Päiväperho, päihde- ja mielenterv.asiakkaat perheineen (n. 2 v)
Koulutusharjoittelut (2 pitkää harj.jaksoa erikoistumisopinnoissa) Tampereen Päiväsairaala 2, epävakaan persoonallisuushäiriön hoito. Epävakaan hoitomuoto Objektisuhdeteorian avulla.
Sosiaalipsykiatrinen kuntoutus, (n.8 v). Sopimusvuori Oy (Masennus, persoonallisuushäiriöt, psykoosisairaudet, syömishäiriöt, ahdistuneisuushäiriö, pakko-oireet jne)
Perheterapiakoulutus (2014)
Lastensuojelu. Elämän eri kriisit, ihmis- ja parisuhdetyö, vanhemmuuden haasteet sekä nuorten identiteetti- tai muiden kriisien hoitaminen. Kiireellinen sijoitus (1 vuosi), sijaishuollon yksikkö, vastaava ohjaaja (2 vuotta). Tällä hetkellä teen työtä lastensuojelun/sosiaalialan avopuolella (vuodesta 2015), jossa toimin perheterapeuttina (4 vuotta).

Asiakaskuntani

Olet tervetullut vastaanotolleni. Otan vastaan perheitä erilaisilla kokoonpanoilla. Sinä määrität tapaamisten määrän sekä niiden aikavälin, mikä palvelee sinua sekä sinun tämän hetkistä tilannettasi. Jos mieleesi tulee kysymyksiä, niin soitathan minulle, niin jutellaan asioista lisää.
Voit hakea ja saada Kelan korvaamaa psykoterapiaa, jos olet 16-67-vuotias.
Voit myös hakeutua vastaanotolleni Tampereen kaupungin mielenterveys- ja päihdepalveluiden tai perheneuvolan palveluseteli päätöksellä.

Tutustumiskäynnin hinta

85,00

Vakiokäynnin hinta

85,00

Lisätiedot hinnoittelusta

85 euroa 60 minuuttia. 125 euroa 90 min.