Olen ratkaisukeskeinen psykoterapeutti. Toimin asiakkaan tarpeiden mukaisesti, pyrin tarjoamaan ajatuksia ja oivalluksia jotta asiakas pääsee eteenpäin omassa tilanteessaan. Tärkeintä mielestäni on tulla kuulluksi ja saada uusia oivalluksia, joista voi valita itselleen sopivimmat.
Psykoterapiasuuntaus
Ratkaisukeskeinen
Kela-pätevyys
Kelan kuntoutuspsykoterapia
Lisäkoulutukset
Kriisit ja traumat
Hypnoosi
Millainen terapeutti olen
Olen opiskellut mm. ratkaisu- ja voimavarakeskeisyyttä. Olen tyyliltäni utelias ja siten valmis menemään kohti syvyyksiäkin, mm ratkaisukeskeisen hypnoosin ja psykofyysisen psykoterapian keinoin. Joskus on tarvetta viipyä myös menneisyyden tapahtumissa. Punaisena lankana kuitenkin on tuottaa eteenpäin vieviä oivalluksia ja elämyksiä. Unelmani työntekijänä on että kun asiakas lähtee tapaamisesta, hän on oppinut jotain uutta, jota voi hyödyntää elämässään.
Mitä istunnoillani tehdään
Terapia perustuu keskusteluun ja siihen että yhdessä pohditaan asiakasta askarruttavia asioita. Mielestäni asiakas on paras asiantuntija omassa elämässään. Annan paljon tilaa ja välillä otan tiukasti kantaa asioihin. Taustalla on aina se että asiakas pääsee omassa asiassaan eteenpäin. Englanniksi tiivistäisin että: "anything you say, can and will be used for you".
Tarjoan apua
Masennukseen/ahdistukseenTyöuupumukseenHuonoon itsetuntoonVihanpurkauksien hallitsemiseenMenneisyyteni käsittelyynSeksuaalisen hyväksikäytön käsittelyynRikoksen uhriksi joutumisen, äkillisen menetyksen tai muun traumaattisen kokemuksen käsittelyynVaikeaan elämäntilanteeseen
Erityiskohderyhmät
Vakavasti traumatisoituneet potilaat ja dissosiaatiohäiriötLastensuojelun asiakkaat
Ammatillinen taustani ja osaamiseni
Kokemusta ja tietoa minulla on mm koulumaailmasta, vanhustyöstä, lastensuojelusta (6v), työpaikkakiusaamisesta sekä kriisi- ja väkivaltatyöstä (n 20v kummastakin). Koulutuksia minulla on mm kriisityöstä, ratkaisukeskeisestä hypnoosista ja väkivaltatyöstä. Kriisi- ja väkivalta-asioista olen pitänyt paljon koulutuksia ammattilaisille ja myös vapaaehtoisille.
Tutustumiskäynnin hinta
40,00
Vakiokäynnin hinta
95,00
Lisätiedot hinnoittelusta
Summary in English | Sammanfattning på svenska
My services include solution focused psychotherapy. My dream is that with some support people move forward in their lives. I have working experience in crisis work, work against violence and child protection.
Jag erbjuder lösningsorienterad psykoterapi. Min dröm är att med litet stöd rör människor sig framåt i deras liv. Jag har arbetat i barn skydd, i arbete mot våld och i kris arbete.