Benina Jakobson
- Integratiivinen
Kelan kuntoutuspsykoterapia
Millainen terapeutti olen? Luulen, että jos kysyisi tätä asiakkailtani tai potilailtani, saisi monta erilaista vastausta - ja niin sen pitääkin olla. Kukin ihminen tarvitsee terapeutiltaan erilaisia asioita, ja omien tarpeiden tunnistaminen onkin yksi tärkeä osa terapiaa. Minä yritän olla tässä ja kaikissa muissakin tärkeissä teemoissa apuna ja tukena sellaisella tavalla, jonka huomaamme sinua auttavan. Ehkä otsikon kysymyksen voisi myös kääntää: Millaista terapeuttia sinä tarvitset?
Mitä istunnoillani tehdäänIstunnoillani tehdään sellaista, mistä sinä koet olevan itsellesi hyötyä. Eri ihmisille ja terapian eri vaiheissa ne saattavat olla eri asioita. Joku kaipaa kuuntelijaa, toinen aktiivista keskustelijaa. Yksi haluaa paikan, jossa saa olla rauhassa tunnustelemassa omia tunteitaan - ja ehkä jossakin vaiheessa sitä, mitä niistä ja minkä verran tuntuu sopivalta jakaa toisen kanssa. Jonkun kanssa voimme ajatusten ja tunteiden selvittämiseksi käyttää vaikkapa terapiatekniikoita, kuten esimerkiksi tyhjiä tuoleja tai kirjeiden kirjoittamista, jonkun kanssa taas istutaan välillä ihan hiljaa. Minä ajattelen terapiaa räätälintyönä: se sovitetaan kullekin mittojen mukaan.
Tarjoan apua