Asta Sandbacka
- Kognitiivinen
Kelan kuntoutuspsykoterapia Kelan vaativa lääkinnällinen kuntoutus (aikuiset)
Kehopsykoterapeuttinen koulutus
Psykoterapeuttina olen empaattinen ja läsnäoleva, mutta myös aktiivinen ja tarvittaessa lempeästi haastava. Teen töitä sen eteen, että vastaanotollani saisit tulla kohdatuksi kokonaisena ihmisenä kaikkine puolinesi. Olen saanut usein palautetta siitä että luon tuomitsemattoman tunnelman, jossa myös vaikeammista ja erikoisenkin tuntuisista asioista kertominen voi olla helppoa ja vapauttavaa. Pidän tärkeänä myös sen tunnistamista ja vahvistamista, mikä jo toimii ja luo voimavaroja.
Mitä istunnoillani tehdään
Kognitiivis-integratiivisessa psykoterapiassa voimme hyödyntää erilaisia menetelmiä kunkin asiakkaan tilanteeseen sopien. Kaikki mitä teemme terapiassa pohjaa hyvän ja luottamuksellisen yhteistyösuhteen rakentumiselle, ja etsimme yhdessä sinun tilanteeseesi sopivat tavat tehdä terapiaa. Samaan määränpäähän voi olla lukuisia eri reittejä.
Tilanteesta riippuen esimerkiksi viimeaikaisten vaikeiden tilanteiden huolellinen läpikäynti, uusien taitojen opetteleminen, asiakkaan kirjoittamien tekstien yhdessä tutkiminen, aiemman elämänhistorian läpikäynti tai portaittain rakennettu altistus voi olla hyödyllistä. Toisinaan taas tuntuu tärkeältä huomioida erityisesti kehollisuutta. Pyrin työssäni traumasensitiiviseen työotteeseen, ja turvallisuuden rakentamiseen voidaan käyttää tarvittaessa paljonkin aikaa.
Ajanvaraus: https://www.premius.fi/ajanvaraus/ Valitse valikosta Palvelu: Tutustumiskäynti (Kelan kuntoutuspsykoterapia)