- Ratkaisukeskeinen
Kelan kuntoutuspsykoterapia
Hypnoosi
Olen terapeuttina sekä rauhallinen kuuntelija, että aktiivinen kyselijä. Toimin apuna ja tukena uusien näkökulmien löytämiseksi ja itsereflektiotaidon kasvattamiseksi positiivisen uteliaisuuden pohjalta - haluan olla mukanasi itsetuntemuksen kasvamisen, sekä haitallisten toimintatapojen muuttamisen matkalla kohti vahvempaa ja omassa hallinnassa olevaa elämää. Jämäkkyyttä ja lempeyttä, niistä löytyy myös molempia puolia.
Arvostus, kunnioitus ja luottamus ovat arvoja, joiden pohjalta teen työtä.
Istunnot tapahtuvat etänä videyhteydellä tai kasvokkain Loviisassa.
Käymme läpi asiakkaan ajatuksia ja tunteita, jotka vaikuttavat haitallisesti arkeen, ja toisaalta jo olemassa olevia taitoja ja kykyjä, joita vahvistamalla arjesta ja elämästä tulee mielekkäämpää. Minua kiinnostaa tietää ja hahmottaa miksi asiakas toimii kuten toimii, ajattelee kuten ajattelee ja tuntee miten tuntee - ja yhdessä pohtiessa ymmärrys usein kasvaa. Prosessin myötä on mahdollista löytää ”piileviä kykyjä”, jotka tiedostamalla ja niitä vahvistamalla hyvinvointi lisääntyy ajan kanssa.
Käymme läpi elettyä elämää ja historiaa, mutta pääsääntöisesti fokus on lähimenneisyydessä, nykyhetkessä ja tulevaisuudessa.