Tarjoan psykodynaamista psykoterapiaa aikuisille ja nuorille (16v alkaen)Turun keskustassa Aninkaistenkadulla. Työskentelen pää-asiassa pitkien psykoterapioiden parissa, mutta teen myös kriisiluonteisia hoitojaksoja. Olen parhaillaan lisäkouluttautumassa traumaterapiaan, valmistuminen 03/26.
Psykoterapiasuuntaus
Psykodynaaminen
Kela-pätevyys
Kelan kuntoutuspsykoterapia
Millainen terapeutti olen
Työ-otteeni on kuunteleva ja keskusteleva sekä empaattinen . Potilaalla on psykoterapiassa rauhallinen ja kiireetön tila lähteä tutkimaan ja ymmärtämään oman kokemushistoriansa merkitystä ajankohtaisiin oireisiin tai kysymyksiin liittyen. Tavoitteeni on luoda luottamuksellinen ilmapiiri, jossa potilas voi kokea tulevansa nähdyksi ja kuulluksi. Olen hyvin sitoutunut, melko aktiivinen ja myöskin huumoritajuinen psykoterapeutti.
Mitä istunnoillani tehdään
Psykoterapiassa tutkitaan yhdessä potilaan sisäistä maailmaa käymällä läpi menneisyyteen liittyviä traumattisia tapahtumia ja kehittyksellisiä juuttumia. Nämä menneisyyden vaikeudet näkyvät usein potilaan nykyisessä arkipäivässä erilaisina oireina tai vaikeuksina esim.ihmissuhteissa. Työskentelyssä pyritään oireiden lievittymiseen löytämällä ymmärrystä oireiden taustalla oleviin tekijöihin ja sen myötä itseymmärryksen lisääntymiseen ja vahvistumiseen itsenään.
Tarjoan apua
Masennukseen/ahdistukseenIhmissuhdeongelmiinTyöuupumukseenVanhemmuuden haasteisiinHuonoon itsetuntoonPahaan oloonElämäntapamuutokseenSyömiseen liittyviin vaikeuksiinSosiaalisten tilanteiden pelkoonPaniikkikohtauksiinPakko-oireisiinFobiaan/kammoonSeksuaalisiin ongelmiinMenneisyyteni käsittelyynSeksuaalisen hyväksikäytön käsittelyynRikoksen uhriksi joutumisen, äkillisen menetyksen tai muun traumaattisen kokemuksen käsittelyynVaikeaan elämäntilanteeseenItsetuhoisiin ajatuksiinKaksisuuntaiseen mielialahäiriöönPersoonallisuushäiriöönHenkilökohtaiseen kasvuun ja kehitykseenUnivaikeuksiinFyysisen sairauden käsittelemiseen
Ammatillinen taustani ja osaamiseni
Työhistoriani kattaa yli 25 vuoden kokemuksen Psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa, jossa olen kohdannut monenlaisista vaikeuksista kärsiviä ihmisiä. Olen työskennellyt psykiatrisen kuntoutuksen, akuuttipsykiatrian ja päivystyksellisen psykiatrian parissa sekä tehnyt usean vuoden ajan lähiesimiestyötä. Kymmenen vuoden ajan olen työskennellyt yksityisenä psykoterapeuttina.
Asiakaskuntani
Työskentelen aikuisten ja yli 16- vuotiaiden nuorten kanssa.