Hitta hjälp
Tarjoan asiakkaille yksilöpsykoterapiaa, suuntaus on kognitiivinen käyttäytymisterapia. Otan vastaan nuoria ja aikuisia. Teen myös kuvataidepsykoterapiaa. Mahdollisuus sekä yksittäiselle käynnille, että pidemmälle jaksolle. Muilta koulutuksiltani olen toimintaterapeutti ja seksuaaliterapeutti.
Asiakkaan omat tavoitteet ohjaavat terapiaprosessia ja kuljen kanssasi kohti tavoitteita, toiveikkuutta ja voimavaroja korostavalla työtavalla luovia ratkaisuja etsien. Käytän monipuolisesti erilaisia työtapoja asiakkaan tarpeiden mukaisesti.
Olen psykodynaaminen/psykoanalyyttinen yksilöpsykoterapeutti. Teen pitkäkestoista ps.terapiatyötä ja myös lyhyempää psykoterapiaa aikuisten kanssa. Vastaanottoni on Jämsässä. Kelan palv.tuottaja (aikuiset 18-67-v.). Pohjakoulutukseltani olen teologian maisteri.
Tarjoan rauhallista ja tutkittuun tietoon pohjautuvaa psykoterapiaa elämän haasteisiin. Erityisosaamiseni on kiintymyssuhteissa, vuorovaikutuksessa ja tunnesäätelyssä. Työskentelen turvallisesti ja tavoitteellisesti, tarvittaessa myös hevosavusteisen psykoterapian keinoin.
Hei, olen kognitiivisen käyttäytymisterapian psykoterapeutti Juha. Tarjoan yksilöterapiaa aikuisille ja yli 16-vuotiaille, Kelan kuntoutuspsykoterapiana tai itse maksaville asiakkaille. Tavoitteenani on auttaa sinua hallitsemaan arjen haasteita ja ymmärtämään omaa mieltäsi paremmin.
Olen psykologi ja kognitiivinen psykoterapeutti. Tarjoan Kelan kuntoutuspsykoterapiaa, työterveyden tai vakuutusyhtiöiden lyhytpsykoterapiaa, sekä itsemaksaville asiakkaille psykoterapiaa tai tukikäyntejä. Toimin helmikuusta lähtien Mehiläisen toimipisteissä Tikkurilassa ja Helsingin keskustassa.
Onko elämässäsi taakkoja, joiden kanssa kamppailet ja koet jääneesi yksin? Olipa taakkasi mitä tahansa, sen voi tuoda jaettavaksi turvalliseen ja luottamukselliseen terapiasuhteeseen. Tuen sinua saavuttamaan parempia mielen taitoja ja löytämään suuntaa kohti tasapainoista ja merkityksellistä elämää.
Olen kognitiivinen psykoterapeutti, psykologi ja skeemapsykoterapeutti. Pyrin luomaan luottamuksellisen ilmapiirin ja tuen asiakastani ymmärtämään ja arvostamaan itseään. Terapiassa opettelemme uusia työvälineitä, joiden avulla kohdata myös hankalia tunteita (pelkoa, ahdistusta,häpeää,syyllisyyttä).
*6/26 vapautumassa yksi paikka torstaille klo 8.30 *Täällä avoin, eläväinen, empaattinen ja aktiivinen integratiivinen psykoterapeutti, joka lähtee työskentelemään tavoitteellisesti kanssasi. Lähitapaamiset Turussa, mutta myös etäily onnistuu. Ei ylimääräisiä toimistomaksuja. www.terhiimmonen.com
Elämä sumun peitossa? Tervetuloa terapiaan! Erityisosaamiseni painottuu mielialahäiriöihin ja uupumukseen. Tapaamiset järjestyvät etänä tai kasvokkain, tarvittaessa terapiakoiran tukemana. Eläinavusteisuus madaltaa kynnystä ja tuo turvallista konkretiaa terapeuttiseen työskentelyyn.
Hei olen Katja, psykoterapeutti, äiti ja áhkku. Minulla on pitkä ja laaja kokemus psyykkisten ongelmien hoidosta. Psykoterapeuttina olen empaattinen, vastavuoroinen, tilaa antava ja lämmin, mutta myös sopivan rohkea ja kannustava. Lämpimästi tervetuloa vastaanotolle.
Lämpimästi tervetuloa vastaanotolleni. Olen koulutukseltani kognitiivisen käyttäytymispsykoterapian psykoterapeutti. Psykoterapeuttina olen empaattinen ja aktiivinen osallistuja. Olen tukenasi kun kaipaat elämääsi muutosta.
Olen laillistettu psykologi ja kehityspsykologian väitöskirjatutkija. Tarjoan aikuisten ja nuorten yksilöterapiaa, ja perhe- ja parikäyntejä. Erityisosaamisalueitani ovat lapsen kehitys, perhedynamiikka, vanhemmuuden ja kiintymyssuhteen tukeminen sekä kriisiytyneet parisuhde- ja perhetilanteet.
Erityisosaamistani ovat jaksamishaasteet, työuupumus, masennus, stressi, traumatietoisuus, ihmissuhdeongelmat ja elämän muutostilanteet. Autan rakentamaan selkeyttä, toivoa ja uusia näkökulmia tilanteisiin, joissa eteenpäin meneminen tuntuu vaikealta. Ota yhteyttä kimmo.tapiala@terapiaklinikka.fi
Hei, olen Heini Erityistason pari-ja perhepsykoterapeutti. Ota rohkeasti yhteyttä ja katsotaan yhdessä kun tavataan mikä kohdallasi juuri tällä hetkellä olisi parasta ja tilanteeseesi tukevaa. Tapaamiselle voit juuri tulla yksin tai yhdessä puolisosi kanssa minkä koet itsellesi parhaaksi.
Olen kognitiivinen yksilöpsykoterapeutti, peruskoulutukseltani sairaanhoitaja. Minulla on pitkä työkokemus mielenterveyden hoidosta kaikenikäisten ihmisten kanssa. Tutkin asioita yhdessä asiakkaan kanssa, olen aktiivinen ja osallistuva. Minulle on tärkeää, että asiakas tulee kuulluksi.
Olen maanläheinen ja helposti lähestyttävä psykoterapeutti. Erityisosaamistani ovat lapsuuden kaltoinkohtelu ja itsetuntoon liittyvät haasteet. Työskentelen myötätuntoisesti mutta rohkeasti, tukien asiakasta kohti itselle merkityksellistä elämää.
Lähtökohtani auttamiselle on vastavuoroinen yhteys, jossa tunteita ja ajatuksia voi ilmaista vapaasti. Tarjoan lyhytterapiaa sekä koulutuspsykoterapiaa Terapiatalo Nosteen Tampereen toimipisteessä sekä etäyhteydellä kaikkialle Suomeen.
Valmistun psykodynaamiseksi psykoterapeutiksi alkuvuodesta 2026. Etsin tällä hetkellä uusia Kela-asiakkaita tutustumiskäynneille. Pidempikestoisen terapian lisäksi minulle voi varata yksittäisiä keskusteluaikoja sekä sovitusti lyhytkestoisen tapaamisjakson.
Koulutan uusia psykoterapeutteja vastuukouluttajana yliopistolla. Yksityisvastaanotto TKU, etävast.otto maanlaajuisesti. Yli 20 v. kliinisen asiakastyön kokemus. Täyd.koul. kognitiivinen yksilöterapia, pariterapia, kliininen hypnoterapia ja seksuaalisuuden & sukupuol. monimuotoisuuden terapia.