Psykoterapia suunnitellaan asiakkaan kanssa yhteistyössä ja ajoittain tarkistetaan, ollaanko menossa oikeaan suuntaan. Käytettävät menetelmät ratkaistaan asiakkaan tilanteen perusteella. Eri psykoterapian suuntauksista valitaan menetelmät, jotka parhaiten soveltuvat juuri sen hetkiseen tilanteeseen.
Psykoterapeutisk orientering
Kognitiivinen
Integratiivinen
Kela-behörighet
Kelan kuntoutuspsykoterapia
Hurdan är jag som terapeut
Pyrin toimimaan hyvin asiakaslähtöisesti kunkin tapauksen erityispiirteet huomioiden. Asioita pyritään lähestymään yhdessä tutkien. Pyrin tuomaan esille erilaisia tapoja ratkaista ongelmia. Viime kädessä kaikki tapahtuu yhteisten neuvottelujen ja asiakkaan toiveiden perustalta. Lähtökohtana on, ettei mitään ole ennalta lyöty lukkoon vaan lähestytään tapauksia niiden yksilöllisyys huomioiden.
Vad gör man i mina sessioner
Menetelmät ratkaistaan tapauskohtaisesti ja lähestymistapani on integratiivinen eli menetelmät valikoituvat tilanteen mukaan. Eri psykoterapiasuuntausten menetelmistä pyritään käyttämään niitä, jotka parhaiten käsillä olevassa tapauksessa toimivat. Suurimmalta osalta istunnoissa keskustellaan, mutta tarkemmin suunnattuja tekniikoita voidaan tarpeen tullen ottaa käyttöön.
Jag erbjuder hjälp för
Masennukseen/ahdistukseenIhmissuhdeongelmiinPäihdeongelmaan/riippuvuuteenTyöuupumukseenVanhemmuuden haasteisiinHuonoon itsetuntoonPahaan oloonElämäntapamuutokseenSyömiseen liittyviin vaikeuksiinSosiaalisten tilanteiden pelkoonPaniikkikohtauksiinPakko-oireisiinFobiaan/kammoonVihanpurkauksien hallitsemiseenSeksuaalisiin ongelmiinMenneisyyteni käsittelyynSeksuaalisen hyväksikäytön käsittelyynRikoksen uhriksi joutumisen, äkillisen menetyksen tai muun traumaattisen kokemuksen käsittelyynVaikeaan elämäntilanteeseenItsetuhoisiin ajatuksiinKaksisuuntaiseen mielialahäiriöönPersoonallisuushäiriöönPsykoottisiin häiriöihinHenkilökohtaiseen kasvuun ja kehitykseenUnivaikeuksiinSukupuoli- tai seksuaali-identiteetin kysymyksiinViiltelyyn tai muuhun itsensä vahingoittamiseenFyysisen sairauden käsittelemiseen
Min professionella bakgrund och kunnande
Peruskoulutukseltani olen filosofi ja yksi kiinnostukseni kohteista on ollut fenomenologia eli yksilön kokemuksen rakentumisen tarkastelu. Olen kokenut, että se antaa hyvää pohjaa terapiatyöskentelylle.
Mina patientgrupper
Suurin asiakasryhmä on ollut aikuiset ja yksilöterapia.
Pris för inledande besök
90,00
Pris för regelbunden session
90,00
Mer info om prissättning
Tutustumiskäynti veloitetaan kokonaisuudessaan 90 euroa, jos yhteistyötä päätetään jatkaa. Jos yhteistyötä ei jatketa on hinta 45 euroa.