HUS / Etsi / Anna Liisa Kauppi

Anna Liisa Kauppi

Psykoterapeutti, Psykologi, Psykodynaaminen
Espoo, Tapiola
Suomi
Asiakasryhmät
Aikuinen, yksilöterapia Nuori, yksilöterapia
Terapian kesto
Lyhytkestoinen (max 20 krt) Pitkäkestoinen
Terapeutilla tarjolla
Päiväaikoja
Terapiaan kannattaa hakeutua, jos elämään liittyy masennusta tai muuta mielen pahaa oloa, jonka kanssa on vaikeata selviytyä ja joka vie iloa elämästä. Terapiassa voi oppia tuntemaan itseään ja saada ymmärrystä omiin ajatuksiin ja tunteisiin, uusia näkökulmia ja valmiuksia vaikuttaa tilanteeseensa.
Psykoterapiasuuntaus
  • Psykodynaaminen
Kela-pätevyys

Kelan kuntoutuspsykoterapia

Millainen terapeutti olen

Näkisin itseni myötätuntoisena ja rauhallisena terapeuttina. Toivon säilyttäminen ja kärsivällisyys on työssäni tärkeätä. Psykoterapia on ainutlaatuinen vuorovaikutusprosessi, jonka eri vaiheissa edetään sensitiivisesti tilanteen edellyttämällä tavalla. Siinä on hetkensä, jolloin vain kuuntelee toista, ottaa toisen asemaan eläytyen vastaan hänen elämäntarinaansa, toisina hetkinä ja jossain toisessa kohtaa terapiaa on paikkansa aktiivisemmalle, kyselevälle ja haastavammallekin työskentelytavalle. Koulutuksen, pitkän työkokemuksen ja myös oman elämänkokemuksen myötä olen oppinut tätä joustavuutta ja luottamaan myös intuitiiviseen puoleen itsessäni. Ammattitaitoani pyrin ylläpitämään ja kehittämään osallistumalla koulutustilaisuuksiin ja opintopiireihin.

Mitä istunnoillani tehdään

Kun tapaan terapiaan tulijan ensimmäistä kertaa, menen heti suoraan asiaan ja kysyn mihin asioihin ja ongelmiin hän on apua hakemassa. Pikkuhiljaa tapaamisten edetessä tietoa kertyy hänen taustastaan, elämänhistoriaan, nykytilanteeseen ja tulevaisuuteen liittyvistä teemoista, tunteista ja ajatuksista. Elämänhistoriaa on tärkeätä käydä läpi, jotta kävijä saa ymmärrystä siihen, kuinka hänestä tuli juuri hän. Vähitellen alkaa hahmottua kävijälle ominaisia tapoja suhtautua itseen, muihin ihmisiin ja asioihin, johon paha olokin voi liittyä. Näitä tapoja työstetään terapiassa kävijän omaa etenemistahtia kunnioittaen. Terapia on pitkälti puhumista, mutta tarvittaessa ohessa voidaan käyttää erilaisia harjoituksia. Joskus terapiatapaamisissa on mukana myös kirjallista materiaalia, esim. kävijöiden kirjoittamia runoja. Nuorten kohdalla keskeisiä keskustelun aiheita ovat usein identiteettiin ja nuoruusiän kehityksen erityispiirteisiin liittyvät teemat.

Tarjoan apua
Masennukseen Yleistyneeseen ahdistuneisuuteen Fyysisen sairauden käsittelemiseen Huonoon itsetuntoon Ihmissuhdeongelmiin Itsetuhoisiin ajatuksiin Menneisyyteni käsittelyyn Paniikkikohtauksiin Seksuaalisen hyväksikäytön käsittelyyn Seksuaalisiin ongelmiin Sosiaalisten tilanteiden pelkoon Sukupuoli-identiteetin kysymyksiin Syömiseen liittyviin vaikeuksiin Työuupumukseen Univaikeuksiin Vaikeaan elämäntilanteeseen Vanhemmuuden haasteisiin Viiltelyyn tai muuhun itsensä vahingoittamiseen Äkillisen menetyksen tai muun traumaattisen kokemuksen käsittelyyn
Erityiskohderyhmät
Ammatillinen taustani ja osaamiseni

Valmistuttuani psykologiksi olen ollut työssä vuosien ajan koulupsykologina yläastella ja lukiossa sekä yli 10 vuoden ajan HUS/nuorisopsykiatrian poliklinikalla. Minulla on 6-vuotinen VET-tason nuorisopsykoterapeutin koulutus (sopii oikein hyvin myös aikuisten kanssa työskentelyyn) ja 1.5- vuotinen lyhytpsykoterapiakoulutus. Lisäksi minulla on koulutus EMDR-menetelmän käyttöön. Omaa psykoterapeutin vastaanottoa olen pitänyt Espoossa, Tapiolassa n. v. 2000 alkaen.

Asiakaskuntani

Työskentelen mielelläni niin nuorten kuin aikuisten kanssa. Kiinnostukseni kohteena on kriisitilanteet ja traumat lyhytpsykoterapian aikaikkuna huomioiden.

Lisätiedot

Minulla on koulutus EMDR- menetelmän käyttöön ja käytän sitä aktiivisesti omassa työssäni osana muuta psykoterapiaa. Sertifikaatiota minulla ei siihen ole.