Olen psykodynaamisesti orientoitunut psykoterapeutti (YET). Minulla on 20 vuoden kokemus perheneuvolatyöstä. Yksityisenä psykoterapeuttina olen toiminut yli 15 vuotta niin lasten, nuorten kuin aikuistenkin psykoterapeuttina. Tällä hetkellä työskentelen lähinnä aikuisten parissa.
Psychotherapeutic Orientation
Psychodynamic
Provided KELA Services
Kela rehabilitation psychotherapy
About me as a therapist
Olen kuunteleva, myötätuntoinen ja asiakkaan kysymyksiin varauksettomasti paneutuva psykoterapeutti. Vaikka terapiakoulutukseni on ollut psykodynaaminen, työskentelen integratiivisella otteella ollen sensitiivinen kulloisenkin tilanteen ja asiakkaan vaatimuksille. Psykoterapiani ovat olleet pääsääntöisesti pitkäkestoisia Kela-terapioita, mutta työskentelen myös lyhytkestoisesti sekä konsultatiivisella otteella.
About my therapy sessions
Psykoterapiani on pääsääntöisesti keskusteluterapiaa menneisyyden työstettävät asiat huomioonottaen, kuitenkin voimakkaasti nykyhetkeä tukevaa. Teen työskentelyn alussa asiakkaan kanssa aina tavoitteet. Olen psykoterapeuttina suhteellisen aktiivinen, mutta myös kuunteleva. Jonkin verran olen käyttänyt työskentelyssä apuna myös kirjallisuutta, kirjoittamista ja mm. mindfulness harjoituksia.
Issues often worked with
Depression/AnxietyRelationship problemsBurnoutChallenges in parentingLow self-esteemFeeling badEating disordersAnxiety towards social situationsPanic attacksAnger managementSexual problemsProcessing my pastSexual abuseChallenging life situationPersonal growth and developmentDifficulty sleepingGender or Sexual-Identity QuestionsTreatment of physical illness
Areas of Specialization
Child welfareMulticulturalism / immigrantsObsessive-compulsive disordersPersonality disordersPregnancy & birthDiversity of Sexuality and Gender
Additional information
Minulla ei ole kokemusta puhetta tukevien ja korvaavien kommunikaatiokeinojen hyödyntämisestä terapiatyössä asiakkaan tarpeiden mukaan.
Hyödynnän terapiassa toisinaan harjoitteita, sovelluksia ja muita työskentelyä tukevia apuvälineitä asiakkaan tavoitteiden mukaisesti.
Paikkoja on vapaana 8/26 alkaen pitkään terapiaan. Tutustumaan pääsee 08/2026.
Vastaanotolleni eläimet ovat tervetulleita. Avustajakoira on tervetullut vastaanotolle, mutta asiasta on hyvä sopia etukäteen.
Tutustumiskäynnin hinta 95€
First session price
95.00
Regular session price
95.00
Pricing details
Kelan matkakorvaus
Lue lisää mahdollisuudesta hakea matkakorvauksia Kelalta täältä.