Yleisellä tasolla luonnehdin itseäni aktiiviseksi, kuuntelevaksi ja läsnäolevaksi, tarvittaessa haastavaksikin. Psykodynaamisen psykoterapian yksi keskeinen työtapa on potilaan terapeuttia koskevien tietoisten ja tiedostamattomien odotusten, toiveiden ja pelkojen tutkiminen koska ne auttavat ymmärtämään potilaan ongelmia myös muissa ihmissuhteissa. Jotta em. ilmiöiden tutkiminen terapian aikana voisi tapahtua mahdollisimman vapaasti ja vähin ennakkokäsityksin, on parempi että en tässä esittelytekstissä kuvaa itseäni tuota yleistä luonnehdintaa yksityiskohtaisemmin.
About my therapy sessions
Terapia muodostuu säännöllisistä, vähintään kerran viikossa toteutuvista tapaamisista joissa yhdessä potilaan mieltä, kehollista kokemusta sekä terapiasuhdetta tutkimalla pyritään ymmärtämään syvemmin potilaan ongelmia/oireita ja niiden merkityksiä mielen kokonaisuudessa. Yksittäisissä tapaamisissa ei yleensä ole etukäteen määriteltyjä teemoja tai aiheita eikä terapeutti anna ohjeita tai kerro miten asiakkaan tulisi toimia vaan toimii ajattelun tukena asiakkaan jäsentäessä elämäänsä ja haasteitaan. Terapian edetessä ja yhdessä tutkittavan aineiston karttuessa siitä löytyy uusia yhteyksiä, toistuvia ilmiöitä ja/tai puuttuvia osa-alueita jotka auttavat ymmärtämään ajankohtaisia ongelmia ja mahdollistavat muutoksen itsetuntemuksen lisääntyessä. Tärkeää on tavoittaa ymmärrys ja mieli oirehdinnan taustalla jonka onnistuessa oirehdinta yleensä lievenee, joskus jopa häviää.
Issues often worked with
Depression/AnxietyRelationship problemsBurnoutChallenges in parentingLow self-esteemFeeling badChanging lifestyleEating disordersAnxiety towards social situationsPanic attacksObsessive-compulsive disorderPhobia/fearAnger managementSexual problemsProcessing my pastSexual abuseTo deal with a crime victim, sudden loss or other traumatic experienceChallenging life situationSelf-destructive thoughtsBipolar disorderPersonality disordersPersonal growth and developmentDifficulty sleepingGender or Sexual-Identity QuestionsHurting yourselfTreatment of physical illness
My professional background and knowledge
Olen laillistettu psykologi, psykoterapeutti, kouluttajapsykoterapeutti (ent. VET) sekä DiaSek®-kouluttaja. Minulla on vuosien kokemus pitkästä kuntoutusterapiasta sekä lyhytterapiasta omalla yksityisellä vastaanotollani. Ennen siirtymistäni täysipäiväisesti psykoterapiatyöhön olen työskennellyt monenlaisissa kliinisen psykologin tehtävissä psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa. Teoreettinen viitekehykseni on psykoanalyyttinen/psykodynaaminen ja työotteeni integratiivinen.
Client group
Työskentelen 18-vuotiaasta alkaen kaiken ikäisten asiakkaiden kanssa.
Additional information
Myös vakuutusyhtiöiden korvaamat ja Helsingin Kaupungin ostopalveluterapiat (palse) mahdollisia.