My professional background and knowledge
Olen toiminut psykologina noin 18 vuotta. Kognitiiviseksi psykoterapeutiksi olen valmistunut 11/2025 ja työskennellyt päätoimisesti psykoterapeuttina alkuvuodesta 2026 lähtien.
Olen syntynyt vuonna 1982 ja valmistunut psykologiksi 1/2008.
Ennen psykoterapeutiksi valmistumista olen tehnyt pitkään psykologina yksilöterapeuttista työtä perusterveydenhuollossa aikuisikäisten mielenterveyspalveluissa ja minulla on laajasti kokemusta erilaisista psyykkisistä tuen tarpeista.
Huolehdin ammattitaidostani mm. säännöllisellä työnohjauksella ja säännöllisellä lisäkouluttautumisella.
Pidän työstäni ja koen siitä usein innostumista. Koen merkitykselliseksi työskennellä ihmisyyden moninaisuuden äärellä.
Client group
Käyntijakson syynä voi olla esimerkiksi ahdistuneisuus, masennus ja traumaattiset kokemukset, ihmissuhdehaasteet, elämäntilannekriisit, tunteiden säätelyn vaikeudet, vaikeat lapsuuden kokemukset, työhön tai opintoihin liittyvät haasteet, menetyksen kokemukset sekä erilaiset paniikki- ja pelko-oireet.
Muun muassa itsekriittisyys, miellyttämistaipumus, hylkäämiskokemukset, arvottomuuden tunne, häpeän kokemukset, omien rajojen ja tarpeiden tunnistaminen ja ilmaisu, kehokriittisyys, ulkopuolisuuden tunne ja vaativuus itseä kohtaan ovat tyypillisiä työstämisen aiheita vastaanotolla.
Koen tärkeäksi muun muassa seksuaalisuuden, sukupuolten ja suhdemuotojen (monisuhteisuus, polyamoria) moninaisuuden arvostamisen ja työskentelen mielellään myös näiden teemojen parissa.
Työskentelen tällä hetkellä pääosin nuorten aikuisten (noin 18-35-vuotiaiden) kanssa. Kerrothan yhteydenoton yhteydessä ystävällisesti ikäsi ja pääpiirteissään ne asiat, joiden työstämiseen toivoisit terapeuttista tukea.
Additional information
Kuntoutuspsykoterapia-asiakkaiden lisäksi otan vastaan asiakkaita itse maksettaville ja esimerkiksi vakuutuksen tai työterveyden kautta korvattaville keskustelukäynneille (esimerkiksi 5-20 kerran käyntijaksoille).
Jos tuen tarpeesi koskee aktiivista päihderiippuvuuttasi tai aggression hallinnan haasteitasi, suosittelen ystävällisesti hakeutumaan jonkun toisen, näihin teemoihin enemmän suuntautuneen psykoterapeutin vastaanotolle. Myös jos terapiassa olisi tarkoitus työstää autismikirjon piirteisiisi liittyviä tekijöitä, suosittelen ystävällisesti kääntymään ensisijaisesti jonkun toisen psykoterapeutin puoleen.
Kuntoutuspsykoterapia-asiakkaille sovitaan kertaviikkoinen vakiaika (vakiajat ovat arkisin aamu/päivä/iltapäiväaikoja).
Mikäli sinulla herää lisäkysymyksiä, ota rohkeasti yhteyttä. Löydät yhteystiedot myös nettisivuiltani (https://www.psykoterapialintula.fi).
Vastaan kaikkiin saapuviin viesteihin; jos vastaus ei löydä perille, tarkistathan roskapostikansiosi.
First session price
95.00
Regular session price
105.00
Pricing details
Tutustumiskäynti tarkoittaa ainoastaan Kelan kuntoutuspsykoterapian tutustumiskäyntejä (tutustumiskäynnistä ei ole mahdollista saada Kela-korvausta). Muiden ensikäyntien hinta on 105e/45min.
Yllä mainitut käyntihinnat koskevat itsemaksavia asiakkaita. Vakuutus- ja työterveyshuollon asiakkaiden hinnat määräytyvät erillisten sopimusten mukaan.
Käyntihintoihin ei lisätä toimisto- tai palvelumaksuja, eli yllä mainitut käyntihinnat ovat käyntien kokonaishintoja.
Kotoisa vastaanotto sijaitsee Urheilupuiston vieressä lähellä Turun keskustaa, hyvien kulkuyhteyksien päässä sekä pyörällä, kävellen, julkisilla kulkuneuvoilla että autolla. Myös etäajat ovat mahdollisia.
Animals at practice location
No animals at this practice location.
Clients may bring an assistance animal (e.g. guide dog).
Kelan matkakorvaus
Lue lisää mahdollisuudesta hakea matkakorvauksia Kelalta täältä.