Sanna Laakkonen
- Solution-oriented
Kela rehabilitation psychotherapy
Työotteessani korostuu etenkin se, että pyrin etsimään yhdessä asiakkaani kanssa aktiivisesti uusia ongelmanratkaisukeinoja ja voimavaroja, jotka auttavat häntä selviämään vaikeuksistaan eteenpäin. Minulle on erittäin tärkeää terapiassa, että asiakas kokee olonsa turvalliseksi sekä ilmapiirin lämpimäksi ja hyväksyväksi. Pyrin myös jokaisen asiakkaani kohdalla löytämään juuri hänelle sopivat tavat toimia; ne, jotka auttavat häntä eteenpäin. Koen tärkeäksi hyödyntää asiakkaan voimavaroja myös ongelmien ratkaisussa, siksi keskustelen asiakkaan kanssa terapiassa paljon myös hänen elämässään olevista iloa tuovista asioista sekä vahvuuksista. Asiakas päättää aina siitä, että mitä terapiassa tehdään ja, mistä milloinkin keskustellaan sekä mitä muutostoiveita hänellä mahdollisesti tulevaisuudelleen on. Haluan tarjota asiakkailleni mahdollisuuden löytäää uusia näkökulmia ja tavoitteita tulevaisuuteen.
Huom! Kaikki yhteydenotot ohjautuvat Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun.
Terapia tapahtuu pääsääntöisesti keskustelemalla. Asiakas päättää, mistä puhumme ja mitä tavoitteita hänellä terapiassa on. Joskus näitä tavoitteita voidaan myös miettiä yhdessä, jos niitä on ensin vaikea löytää. Ratkaisukeskeisessä terapiassa korostuu se, että ongelmien ratkaisemisessa voimme hyödyntää asiakkaan vahvuuksia sekä muutenkin niitä asioita, jotka tällä hetkellä elämässä on jo hyvin. Sen vuoksi terapiassa puhumme paljon ongelmien lisäksi myös voimavaroista, jotka voisivat jäädä hyödyntämättä, jos terapeutti ei osaisi tuoda niitä esiin. Usein pienikin hyvä muutos elämässä antaa toivoa ja sitä kautta vähitellen mahdollisuuden asioiden muuttumiseksi parempaan suuntaan. Terapeutin tehtävä on luoda tälle myönteiselle muutokselle mahdollisuudet oikeanlaisilla kysymyksillä ja kannustavalla työtavalla. Lopulta asiakas itse löytää ratkaisunsa oman elämänsä kysymyksiin, kun vaan ensin on saanut uusia näkökulmia ja välineitä siihen.
Issues often worked with