Piritta Heikkinen

- Psychoanalytic
Kela rehabilitation psychotherapy
Body-oriented psychotherapy
Haluan antaa valoa ja lämmintä suhtautumista tulevaisuuteen. Työskentelytapaani ohjaa kokonaisvaltainen ihmisen kohtaaminen ja kuunteleminen. Ihmisinä olemme kokonaisuus. Haluan ottaa terapiakeskusteluun mukaan myös kehon kuuntelemisen ja sen äärellä olemisen.
Olen rauhallinen työssäni, mutta innostun myös onnistumisista ja eteenpäin menemisestä.
Asiakas tuottaa sisällön terapiaistuntoon, mutta olen kanssasi läsnä kysellen, pohtien ja peilaten . Minulla ei ole vastauksia, mutta autan sinua löytämään ne sinusta.
Istunnot perustuvat luottamukselliseen vuorovaikutukseen, jossa pohdimme yhdessä kulloisenkin hetken tärkeitä asioita välillä menneestä, välillä tästä hetkestä ja välillä tavoitteellisesti tulevasta. Pyrin auttamaan sinua tuntemaan tunteitasi ja käsittelemään niitä turvallisesti. Kuulostelemme kehoa, jossa tunteet ovat ja autamme kehoa ja mieltä olemaan yhtä.
On mahdollista käyttää tre tekniikkaa apuna.