- Cognitive
Kela rehabilitation psychotherapy
Olen rauhallinen ja läsnäoleva psykoterapeutti. Vuorovaikutustyylini on levollinen ja tilaa antava, mutta myös aktiivisesti terapiatavoitteiden suuntaan ohjaava. Tutkittujen, näyttöön perustuvien ja tehokkaiksi osoitettujen menetelmien lisäksi pidän ensiarvoisen tärkeänä toimivaa terapiasuhdetta. Kunnioittavassa, turvallisessa ja myötätuntoisessa terapiasuhteessa syntyy luottamusta, jonka turvin on mahdollista kohdata oman elämänsä kipupisteitä, rakentaa hyväksyvää ja myötätuntoista suhtautumista itseensä ja omiin tarpeisiinsa.
About my therapy sessions
Yhteistyö aloitetaan tutustumiskäynnillä. Tutkitusti toimivien menetelmien lisäksi tärkeä tekijä tuloksellisessa terapiassa on toimiva terapiasuhde - sen vuoksi tutustumiskäynnillä on tärkeää tunnustella sitä, miltä työskentely yhdessä tuntuisi. Terapiaprosessin alkuvaiheessa tutkimme oireilua aiheuttavien ongelmien taustaa, niitä ylläpitäviä tekijöitä ja niiden nykyisiä ilmenemismuotoja. Lisäksi asetamme yhdessä terapialle tavoitteet.
Käytän työssäni mm. tunnepainotteisen työskentelyn menetelmiä, ja hyödynnän myös skeematerapeuttista lähestymistapaa. Asiakkaan vahvuuksien ja voimavarojen tukeminen on tärkeä osa työskentelyä. Keskusteluun pohjaavan vuorovaikutuksen lisäksi terapiassa voidaan tarpeen mukaan hyödyntää mm. mielikuvaharjoitteita, kehollisia harjoitteita, tietoisen läsnäolon harjoitteita ja altistusharjoituksia. Valitut työskentelymenetelmät perustuvat kognitiivisen psykoterapian menetelmiin.