Psykiatriaan erikoistuneena sairaanhoitajana minulla on vankka kokemus avun tarjoamisesta asiakkaille haastavissa elämäntilanteissa sekä yli kymmenen vuoden kokemus psykoterapeuttina toimimisesta. Haetaan yhdessä ratkaisuja sinua askarruttaviin asioihin. Olen Kelan palveluntuottaja.
Psychotherapeutic Orientation
Solution-oriented
Provided KELA Services
Kela rehabilitation psychotherapy
About me as a therapist
Olen terapeuttina rauhallinen ja empaattinen, mutta myös kyselevä, aktiivinen sekä ennen kaikkea kuunteleva. Arvostan ihmistä yksilönä ja minulla on elämään myönteinen asenne sekä auttamisen halu. Olen ollut töissä Turun psykiatrialla, Varhassa sekä YTHSssä ja olen erityisesti perehtynyt opiskelu- ja työelämäpolkujen tukemiseen haasteellisissakin tilanteissa. Vastaanottoni sijaitsee rauhallisella Mälikkälän alueella. Alueelle on hyvät julkiset kulkuyhteydet sekä toimistolla on ilmaista parkkitilaa. Tarjoan myös ilta-aikoja päivittäisten aikojen lisäksi. Tarjoan etäterapiaa koko Suomeen. Syksyllä 2025 on avautumassa paikka pitkään terapiaan.
About my therapy sessions
Käytän psykoterapiatyössäni ratkaisukeskeisiä menetelmiä, mutta täydennän niitä myös kognitiivisilla osilla. Luottamuksellisuus, hyvä vuorovaikutussuhde sekä yhdenvertaisuus luovat pohjan onnistuneelle terapiasuhteelle. Keskustelun lisäksi istunnoilla voidaan käyttää paperisia materiaaleja tai tietokoneitse täytettäviä tehtäviä, voin antaa myös kotiin tehtäviä. Jos tarvitset tukea esimerkiksi sosiaalisten tilanteiden harjoittelussa, terapiaistunto voidaan tehdä myös poissa vastaanottotilasta. Etäyhteysmahdollisuus Kelan hyväksymällä tavalla.
Issues often worked with
Depression/AnxietyRelationship problemsSubtance abuse/addictionBurnoutChallenges in parentingLow self-esteemFeeling badChanging lifestyleEating disordersAnxiety towards social situationsPanic attacksObsessive-compulsive disorderPhobia/fearSexual problemsProcessing my pastSexual abuseTo deal with a crime victim, sudden loss or other traumatic experienceChallenging life situationSelf-destructive thoughtsBipolar disorderPsychotic disordersPersonal growth and developmentDifficulty sleepingGender or Sexual-Identity QuestionsHurting yourselfTreatment of physical illness
Areas of Specialization
Seriously traumatized patients and dissociative disordersPsychotic disordersPersonality disordersObsessive-compulsive disordersNeuropsychiatric patientsPain related difficultiesBipolar disorder
My professional background and knowledge
Olen toiminut yli kolmekymmentä vuotta psykiatriaan erikoistuneena sairaanhoitajana, suurimman osan ajasta poliklinikalla ja olen kohdannut ihmisiä moninaisissa haastavissa elämäntilanteissa. Olen ollut myös vuoden töissä Petreassa kuntoutujien työhönvalmennuksessa, missä olen ollut mukana tukemassa ihmisten opiskelu- ja työelämän haasteita. Olen työskennellyt myös Ylioppilaiden Terveydenhoitosäätiössä psykiatrisena sairaanhoitajana, joten opiskelijoiden haasteet ovat minulle tuttuja.
Client group
Olen usein työskennellyt nuorten aikuisten kanssa, joilla on ollut mm. pakko-oireita, masennusta, jännittämistä, sosiaalisten tilanteiden pelkoa, ahdistuneisuutta ja paniikkihäiriöitä sekä niiden tuomia haasteita arkielämään. Itsenäistymiseen ja elämänhallintaan liittyvät asiat sekä sosiaaliset tilanteet nousevat usein merkittäviksi aiheiksi keskusteluissa. Ole rohkeasti yhteydessä, niin sovitaan tapaamisaika.