Katja Kiuru

- Family therapy
- Solution-oriented
Kela rehabilitation psychotherapy
Olen lämmin, suora ja kannustava. Ajattelen että kaikella olevalla on sama arvo ja että meillä kaikilla on lupa kasvaa, kehittyä ja tulla omaksi itseksemme. Ihmiseksi kasvamiseen tarvitsemme toisiamme ja usein uusi näkökulma avaa lisää mahdollisuuksia siihen. Itsetuntemus lisää itsehallintaa, joka puolestaan mahdollistaa sosiaalisten suhteiden parantumisen ja myötätunnon lisääntymisen myös itseä kohtaan. Kaikki tämä johtaa vastuullisiin päätöksiin omassa elämässä, perheenjäsenenä kumppanina ja vanhempana. Terapeuttina kuljen rinnallasi. tarjoan vaihtoehtoja ja joskus haastan kohtaamaan niitä vaikeampiakin aiheita, aina kuitekin empaattisesti ja turvallisesti, sinun tahtiisi.
About my therapy sessionsTapaamisissamme koet onnistumisen iloa, aitoja kohtaamisia ja saat mahdollisuuden kulkea uusiin maisemiin. Saatat tuntea myös surua, haavoittuvuutta ja ehkä jopa pelkoa kohdatessasi elämäsi kipukohtia, mutta kaikki tämä tehdään yhdessä, turvallisesti ja sinun tahtiisi. Tapaamisten aikana tutustutaan, keskustellaan, tutkitaan ja opitaan, leikitään ja löydetään uusia ajatuspolkuja sekä työkaluja arjen ja elämän hyväksi. Työskentelyyn voi liittyä piirtämistä, kirjoittamista tai kotitehtäviä ja siihen voidaan sinun niin halutessasi liittää myös luonto- ja eläinavusteisia kokemuksia talliympäristössä, kentällä, nuotiolla tai vaikkapa metsässä liikkuen.
Issues often worked with Areas of Specialization