Elisa Ihalainen
- Psychodynamic
- Psychoanalytic
Kela rehabilitation psychotherapy
Työskentelyotteeni on asiakaslähtöinen; kuunteleva, aktiivinen tai tilaa antava tilanteen ja tarpeen mukaan. Asenteeni terapiatyötä kohtaan on potilasta kunnioittava ja empaattinen; työskentelemme kipeiden kokemusten, mutta myös mahdollisuuksien ja toivon äärellä. Olen toiminut psykologina vuodesta 1995 ja psykoterapeutin pätevyyden olen saanut v. 2005. Olen työskennellyt monenlaisten perheiden ja nuorten kanssa vuosien varrella myös julkisella sektorilla. Pyrin täydentämään osaamistani kouluttautumalla aktiivisesti ja seuraamalla oman alani tieteellistä tutkimusta.
About my therapy sessionsIstunnon pituus on 45 min. Lähtökohta terapiatyössä on potilaan itsehavainnointi ja siitä kertominen. Tämä tapahtuu potilaan omassa tahdissa, terapeutin tehtävänä on toimia tämän itsehavainnon assistenttina ja samalla koota yhteen jo kerrottua, esittää hypoteeseja ja pidemmälle edettäessä tulkintoja. Tavoitteena on potilaan itsetuntemuksen ja tätä kautta itsen ja elämänhallinnan sekä elämisen mielekkyyden kokemisen lisääminen kun tiedostamatonta ja esitietoista materiaalia tehdään näin tietoiseksi ja mielessä läsnäolevaksi. Tämän seurauksena omat tunteet , reaktiot, kokemukset ja teot tulevat yhä paremmin ymmärretyiksi ja hallintaan samalla kun ymmärrys inhimillisestä vuorovaikutuksesta yleisellä tasolla syvenee. Potilaan oma historia on läsnä terapiatyössä ja limittyy nykyisyyden ja tulevan kanssa.
Issues often worked with